lauantai 10. lokakuuta 2015

Pakkolepo

Ai, minulla oli tämä tällainen blogi täällä. Elämä vie taas varsin vauhdikkaasti.

Keskiviikkona olo oli kehno, ei se paljon parempi ollut torstainakaan, vatsa kouristeli koko päivän. Haastavaksi tilanteen teki se, että olin torstaina lahjontatyyppisellä retkellä Tallinnassa. Sellaisissa olosuhteissa mieluiten olisin jäänyt vain makoilemaan sängynpohjalle, mutta nyt riipaisin rohtoja kitusiin ja liikuin muun ryhmän mukana.

Sen verran oli vapaa-aikaa, että kävin jälleen kerran Gerry Weber-osastolla Kaubamajassa. Sain yhden työpaidan. Ostin minä yhden anilliininpunaiset nahkahansikkaatkin, mutta se oli ihan vahinko. Ekkeröölle oli tullut kiva kauppavaihtoehto sen iänikuisen marketin lisäksi, Nordic Popup-puoti. Ostin sen melkein tyhjäksi. Johtuu tosin siitä, että Naapuri tilasi pienpanimo-oluita ja itselleni löysin pari siideriä. Enkä noita nyt siis lavatolkulla roudannut, vaan pullolisen kutakin. Kekrijuhlaa varten löytyi hirvenlihamaggaraa ja hevoisenlihaleikkelettä. Kerrankin oli riittävän viileätä, että pystyi turvallisesti ostamaan elintarvikkeita.

Perjantaina olo paheni, mikäli mahdollista, entisestään, hikoilin ja palelin vuoronperään. Teinkin sitten superlyhyen työpäivän, reilun kuusi tuntia, kun en enää ymmärtänyt laskujen tiliöinnistä mitään, päätin luovuttaa. Kotona söin kerrosvoileivän, kun en muuhun jaksanut ryhtyä, ennen kuin torkuin nojatuolissa ja kuuntelin vatsani murinaa.

Viime yönä se sitten alkoi, erittäin äkillisesti ja voimakkaasti. Ruiveli. Ripuli. Vatsanvääntö. Nyt olekin käyttänyt aamuni pesemällä lakanapyykkiä. Ei varmaan tarvitse kertoa enempää. Ja arvaatte varmaan, että tänäänkään en tee mitään muuta kuin makoilen sohvalla tai nojatuolissa. Sekä koitan saada sijauspatjan kuivaksi, että voisin nukkua ensi yönä sängyssä. Mutta eipähän tarvitse pitää arpajaisia, millaista ohjelmaa hankkisi.

Ensi kesäksi muuten järjestin yhden ohjelmanumeron. Minulla on lippu Black Sabbathin keikalle Kaisaniemeen. Menen vaikka yksin, jos kukaan muu ei tahdo kanssani leikkiä. Nyt pidetään vaan sitten sormia ja varpaita ristissä, että Ozzy säilyy hengissä sinne saakka!

Sitten makaamaan. Puuh.

Ei kommentteja: