perjantai 23. lokakuuta 2015

Paremmin aamulla

Aamu on ihmisen parasta aikaa. Etenkin jos sen saa viettää rauhassa ja omaan tahtiin. Minulla menee usein aikaa ihan pelkkään haahuiluun, mutta en pidä sitä pahana asiana. Muistelen uniani, virkistyn vähitellen. Perusrutiinit ovat samat.

Ensin pesen hampaat, sitten levitän estrogeenigeelin. Syön lääkkeet. Sen jälkeen kampaan hiukset ja tasoitan tukan pomput. Vielä laasti naamaan ja samalla kun syön aamujogurttiani (marjoja ja lisäkuitu sekä joka toinen päivä alfalipoiinihappopilleri) luen kuulumisia naamakirjasta tai tavaan iltapäiväläpysköitä. Kevyttä sen olla pitää siinä vaiheessa päivää.

Kuuntelen ilmaa, mietin, mitä laitan päälle, jos en ole jo valinnut illalla vaatteita. Juuri ennen lähtöä silpaisen vaatteet niskaani, koska on ihanaa antaa kehon hengittää. Yleensä vasta ulkona tajuan, että on jo pimeää. Valo aamuistani puuttuu taas ensi kevääseen saakka, mutta eipä hätää. Onneksi edes vaihtuvat vuodenajat eivät aja minua hulluuden partaalle, ihan minä itse senkin teen.

Aamut ovat sellaisia tuoreen rapsakoita, ei vielä tiedä, mitä päivä tuo mukanaan. Onnellisen elämän salaisuus on perusteeton optimismi ja alkava dementia. Tai ainakin kyky unohtaa ja antaa anteeksi myös itselleen. Välillä minäkin osaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taas nyökyttelen, olen niin aamuihmisiä kuin olla ja voi.

-kummitus- kirjoitti...

En minä muitakaan vuorokauden aikoja inhoa, mutta aamut ovat leppoisia. Siksi varmaan niihin olen kiintynyt. Itsehän minä ne olen leppoisiksi itselleni tehnyt.