maanantai 4. tammikuuta 2016

Leppoisaa, koska olen sen ansainnut

Kun aikani ämpyiltyäni sitten suostuin naapuriin RM:n leipiin, en olisi arvannut, että siellä koko viikonloppu menee. Ajattelin, että kyllä minä nyt viimeistään lauantaina kotiin tulen, ehkä vielä kerkeän baariinkin. Vaan ei, seurassa viihtyi, juomat olivat viileitä, rakettinäkymät hienoja, sauna lämpeni, ruoka oli taivaallista, jalkoja hierottiin, musiikkia tuli, samoin puhetta. Minua edelleen ihmetyttää, miten paljon ihminen voi kysellä minulta ja minusta. Ihan niin kuin hän oikeasti tahtoisi oppia minut tuntemaan. Minä kyllä jotain jupelsin sen vanhan laulun sanoista, jossa kerrottiin, että "Miten käy minun, kun tunnet minut kannesta kanteen, ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta, kun tiedät minusta kaiken?"

Sen verran poistuin RM:n luota, että lauantaina kävin kaupassa ja kävelyllä. Oli jotenkin raskas olo, piti päästä tuulettamaan päätään, happea ja saada ruokahalu aikaiseksi. Siinä sitten hätäpäissäni unohdin kukkaron kotiin, pääsin tekemään pidemmän lenkin kuin arvasinkaan, kun lähiEilepassa piti käydä kahteen otteeseen. Teki kyllä hyvää, harmi, kun minulla ei ole enää kävelykerhoa. Itsekseni pimeään lähteminen on nimittäin erittäin vastenmielinen ajatus.

Minulla on vähän sellainen tunne, että RM taitaa pelätä itseäänkin sekä omia reaktioitaan. Ja sitten sitä klassista itsenäisyyttään osoittaaksensa koittaa välillä laittaa kapuloita rattaisiin. Hyvä niin, etten se tällä kertaa ole minä. En ainakaan kaiken aikaa. Ja onneksi nyt tulee ihan oikea luova tauko tapailussa, kun ensi viikonloppuna lähden ystävättären kanssa laivaristeilylle(!). Enpä kuulkaas edes muista, koska viimeksi olisin vapaa-aikanani moista tehnyt, työkuvioissa kyllä, mutta se ei ole sama asia, kaikkihan me sen tiedämme.

RM uhkaili menevänsä kavereiden kanssa baariin tiistaina, kun keskiviikkona on vapaapäivä. Minä toivotin tervemenneeksi, ehkä se oli juuri sellainen itsenäisyysrimpuilu, jota hän tarvitsee. Itse menen, jos kiinnostaa. Tällä hetkellä tuntuu enemmänkin siltä, että kiinnostaa olla kotona, koska sitä tulee tehtyä liian vähän. Kiinnostaa tehdä niitä kotiasioita, jotka ovat jääneet tekemättä. Omassa sängyssä nukkuminenkaan ei hassumalta tunnu, vaikka juuri nyt sitä kiroilenkin, kun selkä on niin tuhannen mutkalla. Kerkesin tottua hyviin sänkyolosuhteisiin.

Sänkyolosuhteista tuli mieleen, että ensi viikonlopun jälkeen on tilattava sänky. Iikkeaan ei tullut harmillisesti sänkyhalvennusmyyntiä, mutta toisaalta en minä nyt siihen kuole, jos uuden tilaan. Eivät mene viimeiset rahat. Hyvin todennäköisesti otan 140-senttisen. Minulla on kuitenkin vakaa aikomus saada jossain välissä suurempi koti. Sinne pitäisi mahtua suurempi sänkykin. Siihen saakka voin seilata unten meriä nykyisessä hivenen liian suuren laivan kanssa, nukkumismukavuus kuitenkin on parempi.

Eilen sain kotiintultuani liotettua ja rapsutettua jalkapohjat. Miten paljon ihmisestä voi lähteä irtokuonaa, ihmettelin jälleen kerran. Nyt on kevyt askel, mutta on minun oikealle jalkahoitajallekin päästävä. Nyt kun vielä on se esihenkilön esihenkilöltä saatu lahjakorttikin sellaiseen paremman väen kosmetologiliikkeeseen. Viimeksi lahjakortilla siellä käydessäni minut haukuttiin, ettei kasvoja saisi jättää vuosisotalla hoitamatta. Entäs jos ei ole varaa kalliisiin hoitoihin ja sitten tekee itse, mitä pystyy? Minä nyt kuitenkin olen enemmän Lumene-tyyppiä, se sopii kukkarolleni, luonteesta puhumattakaan.

2 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Kovin on pientä ja kilttiä marsun itsenäisyysrimpuilu, söpöä suorastaan :D

-kummitus- kirjoitti...

Jospa se siitä vielä tokenee! Eletään toivossa.