sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Onhan tätä ollut

Kovin on ollut tapahtumarikas viikko. Ottoveljen kanssa tuli rumuttua alkuviikko - onneksi ilman alkoholia. Perjantaina sain serkkuni kylään viikonlopuksi. Siinä välissä kerkesin käydä naapurissa saunakylässä.

Ottoveli on entisensä. Hän saa minut välillä nauramaan ja välillä kiristelemään hampaitani. Normaalia sisarusten välistä toimintaa siis. Seuraavan kerran näen häntä kuukauden päästä ennen kuin hän matkustaa takaisin Aasiaan. Nyt hän siirtyy lukulomalle Pohjois-Karjalaan äiteensä ruokiin.

Odottelin serkkuani rautatieasemalla reilun tunnin, junat olivat myöhässä, osa oli peruutettu kokonaan. Lentokentältä ei ollutkaan niin yksinkertaista saapua keskustaan kuin kuvittelimme. Kävimme sitten palkitsemassa itsemme Vltavassa viinilasillisilla ennen kuin siirryimme kotibaariini. Menikin pitkään, vasta viiden maissa ymmärsimme painaa pään lepoasentoon. Mutta tulipahan tärkeimmät haasteltua, sukujutut ja omat.

Lauantaina kävimme kävelyllä Pirsmassa, lisää viiniä piti saada. Iltasella siirryimme Juttutupaan, ensin syötiin (minä maksaa, serkku lohikeittoa, mielettomän hyvää oli molempien annokset - ja isoja!) ja sitten kuunneltiin musiikkia. Saimme ystävänkin mukaan Marjo Leinosen Huff´n´Puffin keikalle. Oli muuten paikka täynnä! Lähes mahdotonta oli liikkuminen. Mutta olipa taas hieno keikka, Marjo on todella hyvässä vedossa, suosittelen! Keikan jälkeen tapasimme mukavan pariskunnan, jonka suosituksesta siirryimme toiselle puolelle kaupunkia, Storyvilleen. Siellä Tomi Leino Blues Band pani parastaan. Olipa mukava ilta, ihmisiä, vähän juomaa, hyvää ruokaa, ystäviä ja tanssia!

Valomerkin jälkeen ajelimme taksilla kotiin. Tänään saatan ystävän/ serkun junalle ja itse matkustan samalla tapaamaan Siiseliä. En taida juuri ensi yönä tahtoa olla yksin, luvassa saattaa olla mielenkiintoinen liskokokoelma. Ei vanha nainen jaksa enää, tai jaksan, mutta sitten maksan laulujen lunnaita.

Ei kommentteja: