torstai 19. toukokuuta 2016

Melkein valoisaa

Tunnen itseni lähes ihmiseksi. Uni ja kodin siivoaminen saavat aikaan valheellisen rauhan ja turvan tunteen. Aion mahdollisuuksieni mukaan pitää siitä kiinni. Tiedän, ettei lihava nainen ole vielä laulanut, mutta väliaikakin on hyvästä. Show saattaa tuottaa encoreita, vaikken niitä tahtoisikaan.Muutama pitkä yö unta saa ihmeitä aikaan. Jotenkin ymmärrän jälleen kerran ihmisiä, joista tulee vaarallisia unettomina. Ette tahdo tietää suunnitelmistani. Ja nythän niitä ei enää ole.

Hivenen harmittaa, etten voi kertoa koko episodia. Sen loppu tulee olemaan suurella todennäköisyydellä ruma ja surullinen kertomus elävästä elämästä. Mutta se ei ole minun tarinani, sisältää muita eläviä ihmisiä ja joitain kovinkin vastenmielisiä piirteitä. Minua koskettavassa osiossa oli kauniitakin asioita ennen asioiden muuttumista rinnakkaistodellisuudeksi. Ex-mieheni varmaan kääntyilee haudassaan ja nauraa olemattomaan partaansa. Tai miten nyt tuhka mitään kääntyilee...

Kunpa voisin sanoa oppineeni episodista jotain. Ehkä sen verran, että olen oppinut pyrkimään pois ja karkuun nopeammin. En enää kanna pelastajan viittaa enkä pyri auttamaan, jos vaarana on, että vahingoitun itse. Voin toimia kauempaa pelastamistarkoituksessakin, ei minua etulinjassa tarvita. Hyvä oli, että kokeilin, hyvä, että ymmärsin antaa asioiden mennä. Minun täytyy olla itselleni armollinen, kukaan muu ei sitä tee. Ehkä tällä rimpuilulla on tarkoituksensa, ehkä opin taas jotain itsestäni ja kanssaeläjistä.

Juuri ennen valoisan koittamista on pimeintä. Luulen, että pian sarastaa. Toivon sitä.

2 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Uni on ihmeellinen asia, ja valo se vasta onkin. Elämä.. No, sekin on.

-kummitus- kirjoitti...

Vielä tämä vaihtelee, mutta eteenpäin on elävän mieli. (V*ttu, mikä klishee!)