Ihmeellinen luonto

Mistä mahtaa johtua, että kun käy saunassa, iho ei kuivu läheskään sillä tavoin kun suihkussa läträtessä? Sen lisäksi miksi aamusauna on miljoona kertaa parempi kuin iltasauna?

Eilinen oli todella hauska ilta, menkää ihmeessä katsomaan Tribute to Elvis show, jos vain pääsette. Mutta menkää sellaisessa seurassa, joka pitää Elviksestä. Oli ihana! Ruokakin oli ihmeen hyvää, mutta sitä vain ei meinannut keretä syödä, kun oli Elvis-musiikkia. Olenko nyt riittävän monta kertaa maininnut Elviksen? Uskotteko jo, että Elvis elää! Siellä muuten oli muutama Elvikseksi pukeutunut henkilökin. Ja vanhoja (lue minun ikäisiäni) fiftareita. Upeeta ja mahtavaa!!!

Onpas nyt kaikki ihanaa. Olkoon sitten. Elämä on. Nyt lähden pakkaamaan piirakkaa, joka lähtee viimeiselle retkelleen kohti kyläpaikkaa.

Alitajunnan hyväksyntä

Alitajuntani hyväksyi viime yönä uuden kodin kodiksi. Nukuin 10 tuntia. On aika hyvä olo. Illalla vien yhden porukan katsomaan Elvis-impersonaattoria. Kasinolla pyörii Tribute to Elvis show. Minun tekisi mieli jäädä kotiin nukkumaan lisää.

Mutta nukun sitten joskus - nyt kun alitajuntani vihdoin antaa siihen luvan. Saattaa se taika piillä siinäkin, että ymmärsin laittaa turvaketjun viime yöksi kiinni. Minä en tajua, milloin minusta on näin hermoheikko tullut. Tai tajuan, mutta en tahtoisi edes muistella.

Kukka, joka teki itsemurhan – kahdesti

Ongelma, jonka olen paikallistanut uudessa kodissani, on kukkien asettelu. Ikkunoilla ei ole lautoja ja verholaudat ovat sellaiset peltiset maailman liukkaimmat ja kapeimmat lätkät, joihin ei näköjään paljon amppeleita ripustella.

Makuuhuoneeseen ripustin yhden rönsyliljan. Toivon, että se olisi niin kevyt, että jaksaisi sinnitellä verholaudassa kiinni eikä tippuisi päähäni jonain yönä. Sen sijaan olohuoneeseen ripustamani kultaköynnös teki itsemurhan eilen illalla sen jälkeen, kun olin kastellut sen. Ilmeisesti vesi lisäsi painoa juuri kriittisen rajan yli. Onneksi en vielä ollut kerennyt aloittaa siivousta.

Edellisen kerran sama kasvi oli tappanut itsensä viime kesänä sillä välin, kun olin vierailulla Varkaudessa. Silloin syyksi veikkasin liian painavaa ja suurta ruukkua. Patterin maaliin tuli reikä.

Nyt kasvi rikkoi vain ruukkunsa ja aluslautasen, ei rikkonaisia maalipintoja. Jätin sen makaamaan koriin keittiön tiskipöydälle. Jotenkin vähän sylettää. Mietin, että jaksanko kolmatta kertaa istuttaa kasvia minnekään, vai laitanko pilkkeeksi bioroskikseen suosiolla ja unohdan amppelikukkaset. Harmittaa, kasvi on nimittäin kulkenut mukanani aina lapsuudenkodistani saakka. Yksi vaihtoehto tietysti olisi taas ottaa siitä pistokkaita ja tehdä pieni kasvi, mutta kun mie tykkään isoista ja näyttävistä rehuista. Pöh.

Pitää miettiä. Maatkoon nyt korissa muutaman päivän ja miettiköön tekosiaan.

Uusi koti

Kaikki on sitten enemmän tai vähemmän vinksallaan, mutta tässä jotain alkukuvia uudesta sijoituskohteestani. Siis mie en sijoita, mutta sijoitun.

Joku päivä verhot on silitetyt ja romut poissa nurkista. Joku päivä, joo.

Katossa on vanhasta lampusta askartelemani tuikkukattokruunu, joka pääsee joku päivä parvekkeelle. Ehkä sitä ennen varastoon.

Tässä keittiöni. Etenkin rakastan sähköuunia, mutta kaipaan kaasuliettä. Nyyh.

Kuten sanoin, minulla ei ole makuuhuonetta, vaan makuusoppi. Neitsytkammio.

Mielenterveydenhoitoa

Kävin aamulla tutustumassa Finlaysonin liikelahjatarjontaan. Kauniita, mutta eivät käy meille, eivät nuo huollettavani suostu viemään ”pyyhkeitä” mukanaan. Tavallaan ymmärrän, mutta toisaalta en, sellaisia olisi itsestäni niin kiva saada lahjaksi. Itselleni nappasin tilaisuudesta mukaan mustan Ruoko-pussilakanan, puuvillasatiinia. No, kun halavallla sain ja musta on hyvä väri. Toisaalta kyllä turkoosikin väri puhutteli minua taajaan, mutta en sortunut. Vielä.

Värit ovat hiipimässä elämääni salakavalasti. Huomaan sen oikeastaan kaikissa hankinnoissani nykyään. Jopa kaupasta nappaamani siemenpussit puhuivat sen puolesta, parvekkeelle on luvassa punaisia tuoksuherneitä ja oransseja kehäkukkia. Tarvitsen parvekkeelle uudet puulaatat, vanha on sökö, laudat rikkikatki ja natisevat. Sen lisäksi tarvitsen jotain myrkkyä, jolla saan yläkerrasta valuneen ruskean veden pois parvekkeen seinistä. Rumaa! Sen lisäksi tarvitsen Nekku-koiran äiteen poravasaran, että saan parvekkeelle verhot asennettua.

Melkein voin haistaa kevään täällä toimistossakin. Se on tuo aurinko, kun parantaa mielen. Olisiko tänään hyvä päivä imuroida?

And then something completely different...

Kyllä huomaa, ettei kouluissa enää opeteta sivistyssanoja. Tai että kaikki eivät pidä lukemisesta, tiedonhankinnasta ja uusiin termeihin tutustumisesta niin kuin minä.

Emoyhtiöltämme tuli kirje, jossa lanseerattiin filantrooppinen Social Responsibility ohjelma. Sanahelinää ja julkiskuvan kiillotusta, mutta vähänkö järkytyin, kun yksi johtavassa asemassa oleva henkilö kysyi vakavissaan, että tahtooko emoyhtiömme ihan oikeasti meidän ryhtyvän tukemaan postimerkkeilyä.

Apua! Siis aikuisten oikeasti! Olisi edes googlannut sanan, jos ei viitsi katsoa sanakirjasta tai ei TIEDÄ mitä filantropia tarkoittaa. Voi Suomen kansaa! Kirjastoviikkokin on justiinsa menossa. Lukekaa enemmän, luulette vähemmän! Ja ihan salaa tässä samalla tunnustan, että minä muuten olen ryhtynyt lukemaan uudelleen. En kyllä kirjaa päivässä, mutta noin kirjan viikossa. Toivun vähitellen traumoistani.

Hullun hommaa

Ja minä kun kuvittelin, että tämä olisi jo helpompi päivä. Ehei. Olen vastaanottanut ottoveljeni, joka poistui maasta pariksi kuukaudeksi (lupasi tosin tuoretta galangaa ja kurkumaa tuliaisiksi maaliskuun lopussa). Sitten menin ja siivosin vanhan asuntoni loppuun (en tietenkään hinkkaamalla, mutta ainakin niin, että siitä on helppo aloittaa, jos on sairaalloinen siivousfriikki).

Vein vanhan kodin avaimet pois, tarvoin pitkää suoraa läpi tuulen ja tuiskun. Tunsin hetkellistä haikailua kauniiden näkymien ja koko kodin suhteen. Minulla ei varmaan ikinä ole olut niin kaunista vuokra-asuntoa. Tulen vielä ikävöimään sitä. Ehkä paljonkin, koska en ole vielä yhtään yötä osannut nukkua kunnolla. Maksimissaan viisi tuntia. Sekin stressaa.

Kävin pakettiauton lainaan, että saan muuttolaatikot meille takaisin töihin. Ajoin isolla autolla ja pelkäsin joka jumalan minuutti. Muistatte kai, että minulta puuttuu sekä stereo- että hämäränäkö. Onneksi olin suorittanut projektin jo ennen neljää. Ei ruuhkaa Kehällä eikä Tampereen tiellä. Pelotti. Toisaalta tuli mieleen, että olihan se komeata sitten, kun se sujui. Blondi ison auton ratissa, parhaimmillaan tuli tunne, että tätä olisi voinut tehdä enemmänkin. Se tunne tosin katosi äärinopeasti, kun peruuttaa piti. Juma, mie en ymmärrä, MISTÄ minun pitäisi nähdä minne olen menossa ja miten paljon siellä takana on tilaa.

Olen onnellinen. Ekstraonnellisuuspisteet tulivat, kun kuulin rakkaan ystäväni rintamöykyn olleen vaaraton. Voi tätä riemun päivää! Mie niin pelkäsin, että menettäisin jonkun tärkeän. Hullun hommaa tämä terveydellä leikkiminenkin on. Ei pitäisi polttaa tupakkaa, sanoo yksi, joka menee nyt polttamaan savukkeen ihan silkasta elämänriemusta.