perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kissavahdiksi

Tänään muutan viikonlopun ajaksi asustelemaan ystävieni kotiin itäiseen Helsinkiin. Heillä on vanha kissaherra, jota ei enää toinne minnekään kissahoitolaan kuskata, hoitajan on tultava paikalle. Asustelen kissan kanssa viikonlopun, ensi viikolla ovat naapurin lapset luvanneet käydä hoitamassa ja leikittämässä karvanaamaa.

Mikäs siinä, samahan se minulle on, missä asustelen. Lauantaina on luvassa grillibileet naapurilähiössä, tänään voin ottaa rauhallisesti ja vaikka nautiskella residenssin kylpyammeesta. (Valitettavasti jää sitten oman kodon lomasiivouksen teko ensi viikolle. Pakko on ainakin imuroida, ennen kuin lähden retkelleni! Tänä aamuna meinasi jo villakoira puraista nilkasta.)

Minun tekisi todella paljon mieli hankkia itselleni pari karvakauluria. Kissavahtikeikka saattaa osoittautua hyväksi muistutukseksi siitä, miten hankalaa on lähteä reissuun, kun pitää vaivata ja kiusata kavereitaan, että kenelle hoitovastuu siirtyy. Etenkin jos kavereilla ei ole autoa, ja kohde sijaitsee kauempana. Mutta ainahan sitä haaveilla saa. Ohessa linkki Amerikoissa sijaitsevan kissasuojan 24h-sivuille. Siellä riittää vilskettä ja vilinää. Snif. Mie voisin ottaa ne kaikki.

4 kommenttia:

AnneVee kirjoitti...

Friendly advice: älä ota kissaa. Mä rakastan noita mun karvapyllyjä, mut samalla odotan innoissani sitä hetkeä, kun niistä aika jättää, koska mulla ei ole ikinä niille hoitajaa, kun tarve olisi.

-kummitus- kirjoitti...

AnneVee, tiedän, mutta kun... Taistelen kaiken aikaa järjen ja tunteen välillä. Toistaiseksi järki on voitolla, mutta jos syliini lasketaan karvainen kaveri, voi olla etten laske siitä irti... ;-D

AnneVee kirjoitti...

Saat meidän käytöshäiriöiset, kahdesti päivässä lääkittävät karvakaverit hoitoon kuule ihan milloin vain hoivavietti iskee!

-kummitus- kirjoitti...

Kiitos jalomielisestä tarjouksestasi. Älähän kuule sano, jos vielä joskus otan sen vastaan... ;-D