Alatyylistä huumoria työnhaun kustannuksella

Sitä kun aikansa ystävilleen vänisee, että keksisivät minulle jotain töitä, niin saa mitä tilaa, ehdotuksia alkaa sataa. Ystävättäreni soitti minulle eilen innoissaan, että hän tietää minulle täydelllisen työpaikan, mutta että minun pitäisi muuttaa Ähtäriin. Siinä vaiheessa alkoi pelottamaan, mutta kun hän vielä mainitsi nimen Keskinen, olin lyödä luurin hänen korvaansa. Mutta maltoin kuitenkin kuunnella, miten hän oli suunnitellut minulle uran Vesukin PR-psykiatrinen-hoitaja-assistentti-johtajana, suomalaisittain Justiina ja kaulin.

Jos kerta ihmisellä on rahaa niin, ettei meinaa kakalle taipua, mutta ei minkään valtakunnan hajua siitä, kuinka imagoa hoidetaan, suusta tulee sammakoita, kännilausuntoja annetaan, tyttöystäviä tilaillaan ties mistä eksoottisista maailmankolkista, niin pitäisi ymmärtää hankkia palvelukseensa ainakin sellainen henkilö, joka osaisi pitää pahimmat mokat piilossa, hankkia kavereiden kanssa ryyppäilyä varten aution saaren, jossa ei ole kameroita tai nettiyhteyttä, katsoisi missä kunnossa mennään tv-ohjelmiin lausuntoja antamaan ja osaisi titrata lääkityksen kohdalleen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ystäväni mielestä se henkilö olisin minä.

Piruuttamme siinä sitten laadimme minulle luontaisetulistaa, koska palkan lisäksihän työssäni tulisin tarvitsemaan kullitettua luottokorttia, auton ja ja kuskin, puhelin ja asuntoedusta puhumattakaan. Alaisia tarvitsisin kolme, aina yksi olisi vuorossa vahtimassa Vesukkia, koska minähän tekisin hommia tietenkin vain virastoaikana, muuna aikana olisi aina joku kyttäämässä Vesun perään, ettei hän aivan mahdottomia kerkeäisi touhuta sillä välillä kun minä viettäisin ansaittua vapaa-aikaa.

Jotta niin kai tässä on nyt sitten laadittava avoin hakemus ja lähetettävä se Tuurin kyläkauppaan. Tulee kohta muutto Keski-Suomeen ajankohtaiseksi. Onkohan siellä omahoitajalle hommia? Hän tuskin kuskikseni kuitenkaan tahtoo...