Valvottaa. Viime yönä sain viisi ja puoli tuntia unta. Arvasin sen kyllä, kun tämä viikko rupesi kääntymään kärsimysnäytelmäksi töissä, että tämä vielä näkyy unessa. Viime yönä nukuin ensin 2,5 tuntia, sitten valvoin, ennen kun sain taas kolmeksi tunniksi unta. Herätys oli jo ennen viittä. Nyt vähän ahdistaa lisää, tämä päivä ei näytä kokoustensa puolesta yhtään sen paremmalta. Illalla taidan palkita itseni herkkuruualla ja juomalla, omahoitajakin kun saapuu vasta lauantaina. Tänään hän menee tekemään keittiöremonttia vanhemmilleen. Minä taidan vetää kännin toteen ja korista koomassa ensi yön.
Työn lisäksi piti sitten unettomana hetkenä pohtia tätä hyvää asiaa elämässäni ja pilata sekin. Nimittäin ikäero-juttu iski taas. En kuvittele, että suhteeni omahoitajan kanssa tulee kovin kauan kestämään, vaikka olemmekin ihastuneita toisimme, kaikki sujuu paremmin kuin hyvin sekä sängyssä että sängyn ulkopuolella. Meillä on hauskaa, puhumme tuntemuksistamme, mutta tästä asiasta en osaa/ tahdo puhua. Hänelle tulee joko lisääntymistarve tai sitten ikä ihan oikeasti tulee väliin, sitten meidän pitää erota. Ja koska olen kova täti kiintymään, on seurauksena itku ja parku. Sen lisäksi minulta menee kallisarvoista aikaa hukkaan, jos tahdon löytää sellaisen pysyvän, vaikka loppuikäni kestävän suhteen, juna menee koko ajan!
Niinpä kieroontunut mieleni yrittää ehdottaa minulle, että eikö nyt olisi parempi lopettaa suhde jo nyt, kun en ehkä vielä ole niin kiintynyt kun sitten vaikkapa vuoden päästä, kun on jo varmasti muitakin tunteita pelissä. Toisaalta voin toki odotella vielä muutaman kuukauden, jospa omahoitajan ihastuminen minuun menee ohi. Eikös ihastumisella ole sellainen tapa?
Minuahan surkustuttaa jo nyt välillä, kun tajuan oman ikäni. Olen fyysisestikin jo brakaamisen partaalla, tiedän, että ne pienet kolotukset muuttuvat pikapuoliin suuriksi kolotuksiksi, luunmurtumat sykyttävät jo nyt, iskiashermot muistuttavat olemassaolostaan, polvi paukkuu ja rutisee, kohta en saa sukkia jalkaani istumatta. Naama ja tissit tipahtavat, karvaa ja patteja alkaa löytyä sieltä minne niitä ei normaali-ihmisellä kasva, krooniset taudit pahenevat, tukka lähtee ja selluliitin määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Minusta tulee vanhan näköinenkin, vaikka tähän saakka olen pienillä tukitoimilla saanut pidettyä itseni hämäävän nuoren näköisenä. Ja siihen loppuu yhdessäliikkuminen julkisilla paikoilla, en kuitenkaan tahdo olla mikään äiti-poika-yhdistelmän vanhempi osapuoli.
Jotta eiköhän tuo ole sama lyödä kaikki ihan lössiksi. Jos ensin irtisanoisin itseni ihan noin vaan ja sitten lopettaisin suhteen ihan noin vaan. Sitten kävisin litrasotalla viinaa ja joisin itseni kuoliaaksi. Kun eihän millään ole mitään väliä ja tämä ei tästä enää korjaannu kuitenkaan. Mutta enpä niin tee kuitenkaan, aion antaaa itselleni tilaisuuden nauttia nuoren ihmisen seurasta niin pitkään kuin mahdollista, samoin pysyn töissä, kunnes saan uuden työn. Sitäkin edesautoin laittamalla eilen ensimmäisen hakemuksen vetämään.
Kyllä se tästä lähtee. Pakko lähteä. Mutta sille sininuttuiselle kitupiikille terveisiä, että jos tuo worst case scenario joskus toteutuu, niin saa ihan syyttää itseään, kun ei unihiekkaa jakele. Unenpuute tekee ihmisestä epävakaan. Minusta etenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Aamulla asiat näyttävät valvomisesta huolimatta paremmilta, eikö totta. Ja edelleen olen sitä mieltä, että mikään asia ei ole niin huonosti etteikö sitä saisi ylenpalttisella juopottelulla vielä huonommaksi.
Uusi työpaikka löytyy varmasti, vaikka siihen tovi menisikin! Nauti omahoitajan seurasta. Ei tuollaisia aarteita ole joka oksalla. Miksi ihmeessä haluaisit vaihtaa hänet tylsään keski-iän kriisiä potevaan sohvaperunaan? Näin hieman kärjistäen perjantain kunniaksi.
Lissu, vähän parempi oli aamu, mutta kyllä se tuolla taustalla vaan kummasti kummittelee. ja juopotteluhan on aina huonontanut asioiden tilaa.
Kiitos kannustuksesta. Se sohvaperuna olis vaan siinä mielessä hyvä, että sitten meitä olisi kaksi rupsahtamassa siinä sohvalla, näin asioiden ollen joutuu senkin vaiheen käymäään ihan issekseen läpi. ;-D
On väitetty, että jotkut ovat jopa ihan omasta tahdostaan lapsettomia. Joillain tietysti on kova perheenperustamisvietti, mutta toisilla tärkeysjärjestys voi olla ihan joku muu.
Mikään ei muuten ole ärsyttävämpi syy saada pakkeja kuin "en ole sinulle riittävän hyvä". Excuse me, saisinko ihan itse päättää, millaisen ihmisen kanssa haluan olla? Tekosyyltähän tuo kalskahtaa.
Tiina, kääpiöintiasiassa olet erittäin oikeassa. Itse kuulun juuri siihen sukuun ja huoneeseen, joka ei kirveelläkään uhattuna olisi ryhtynyt lisääntymään.
En ole omahoitajalle hiiskahtanut näistä aatoksistani, pähkin niitä täällä ihan itsekseni (ja teidän kaikkien kanssa, iloksi ja suruksi, viihdykkeeksi tai muuten vaan).
Minulle ei tulisi mieleenkään loukata niin hienoa ja uskomatonta ihmistä kuin hän! Huutopistelainausmerkki! Hän on niin viaton ja rehellinen, ettei sellaista ihmistä voi olla ensimmäisenä pilaamassa. Siksipä pohdinkin näitä asioita vain täällä ja säästän hänet tältä ja odotan, koska hän saa minusta kylläkseen ja sittenhän se on siinä.
Sulla on mun luonto. Jos en paremmin tietäis, niin voisin kuvitella, että ollaan syntymässä erotetut kaksoset. (Siitä huolimatta, että olet käsittääkseni pitkä ja komea blondi, kun meikä on enempi persjalkainen ja pallinaamainen brunetti.) On nimittäin taas kerran niin tutut aatokset, että ihan kuin omiaan muutaman vuoden takaa olisi lukenut.
Kertoisinko tähän vielä siitä, kun mua luultiin juurikin tuon elämäni valon äidiksi, vaikken mä ollut silloin kuin 34 ja se valo oli 28. Että siitäkin selviää juu, vaikka se kyllä humööriä koetteleekin.
Höh, elä nyt, en tajua yhtään. :( Etkö voi puhua näistä ikäeroajatuksista hänelle? Kuulostaa kurjalle jos pitää vain odottaa, milloin toinen muka kyllästyy/ vaihtaa nuorempaan. Entä jos siihen menee 30 vuotta ja sitten olet koko ajan vain huolehtinu ja ollu pelko takaraivossa? Vai onko tämä juuri sitä nuoren ihmisen naiiviutta... ;P Kuitenkin ajattelen että teillä on ihan samat mahdollisuudet yhteiseen onneen ja elämään kuin kellä muulla tahansa, voisihan sitä olla muitakin "esteitä" kuin ikäero. En voi mitenkään uskoa, että ikä olisi se syy mihin hän sinussa kyllästyy, ja minusta liioittelet kun puhut vanhenemisestasi. Kyllähän hänkin siinä vanhenee. Tuskin sinulla huumori ja kaikki ihana persoonassasi vanhenee, sinä oot ihana.
Voi Ambra, nyt pääsi itku. Sanoit niin kauniisti.
Lazur, se ikäero on kaksinumeroinen luku, aika suuri. Mieluusti kyllä olen erimunainen kaksonen melkein kelle vaan joka minut sellaiseksi tunnustaa. ;-D
Mie en edelleenkään tiedä mitä teen, mutta ihminen tekee miut onnelliseksi.
Täytyy hiukan sormea kohottaa. Että eipä nyt lähdetä siihen ajatusluteiluun ("minä tiedän mitä se ajattelee") eikä käsikirjoittamiseenkaan ("tässä kuitenkin käy niin ja niin").
Sitä kun ei voi mitenkään tietää, mitä joku toinen ihminen ajattelee, ellei se ihan vasiten kerro. Eikä oikeastaan sittenkään.
Myöskään ei voi ihminen koskaan tietää miten tulee käymään, mutta huonoilla käsikirjoituksilla on paha itseään toteuttava voima.
Omahoitaja on aikuinen ihminen, joka ihan itse valitsee kenen kanssa viettää aikaansa ja elämäänsä. Aikuinen ihminen, joka myös kantaa tekojensa seuraukset. Ja se on valinnut juuri sinut. Ja se on upeetamahtavaaihanaa. Piste.
En kehtaa pidemmin saarnata *hys*
Mymskä, mistä se johtuu, että kaikki osaavat valita juuri ne oikeat sanat? Kiitos saarnasta, tuli tarpeeseen. Minun varmaan pitäisi ikään kuin luottaa itseeni enemmän, mutta kun on vähän reissussa rähjääntynyt tuo itsetunto-niminen juttu.
Lähetä kommentti