maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ei jouda

Jopa viikonlopuista on tullut niin lyhyitä ja vauhdikkaita, että ei kerkeä enää mitään. Ei ainakaan kirjoittaa. Mutta jos nyt edes muutaman sanan kerkeäisin taas raapustella tässä pyykkikoneellisten välissä.

Lauantaina grillattiin, kesän ensi tuoksu leijaili ympäri naapurilähiötä. Uusia perunoita, pekoniherkkusieniä, broilerinpaloja ja nautapihviä. Oli meillä pari salaattiakin, toisessa tosin ui mozzarellaa, katkarapusia ja avocadoa normihärpäkkeiden lisäksi. Ihanaa oli. Tänään olivat ystävät saaneet valituksen, koska naapuri oli saanut hajusta migreenin. Naureskelimme, että mitähän naapurille tapahtuu keväämmällä, kesästä puhumattakaan. Emme varmasti ole pian ainoita, jotka grillaavat.

Samalla juhlistimme ystävää, kun pääsiäisen aikaan kukin olemme tahoillamme ja tapaamiset jäävät sikseen. Ostimme hänelle hivenen sarkastisesti ex-boyfriend voodoonuken.  Se otettiin nauraen kiitollisna vastaan. Minä sain vähän lainata sitä ja tökin pari strategista entisen aviopuolison suuntaan. Edellisen illan vieraan kanssa vähän tuunasimme takaosaan lisätekstejä, jotka oli kohdistettu juuri edelliseen poikaystävään. Hauskaa oli!

Majoituspalvelupisteen perustaminen on lähempänä kuin arvaankaan. Eilenkin tuli yövieras, sellainen haiseva pitkäpartainen ja liehulettinen mies. Ystäväpariskunnan herrahenkilö oli ollut ystävänsä synttäreillä ja tuli krapulan viettoon, kun sillä tavoin sai halvemman piletin kotiinsa. Siinä me sitten käytimme olohuonetta hyväksemme, haastelimme mukavia ja söimme hyvin. Sen jälkeen oli molemmilla kovin vaikeuksia pysytellä hereillä, sovimme että yhdeksältä saa jo mennä unille. Ja mehän menimme. Hän oli jo toinen vieras, joka testasi uuden vierassänkyni. Se sai toiset kehut, on kuulema jämäkkä ja hyvä nukkua.

Minullakin olivat sänky, peitto ja tyynyt hyvin, vetelin zetaa vain pari kertaa heräillen 8 tuntia (tulpat korvissa, koska vieras nukkui äänekkäästi). Viikonloppu kerää univelkaa, kun on niin kiire koko ajan. Eikä ensi viikonloppu yhtään paremmalta vaikuta, silloin menen yökylään pohjoisempaan Suomeen toisen ystäväpariskunnan luokse. Siellä rakennellaan ainakin Nigellan lammasta. Tahdon Nigellaksi Nigellan paikalle...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teikäläinenhän on ihan liekeissä; töitä,grillausta ja voodoo-nukkeja!
Puhumattakaan yövieraista..

Sulla näyttää tulevan melkoinen kesä ja tässä joku aika sitten pohdin (usko pois), että melkoinen muutos on tullut näihin teksteihin ja se on asia jossa pystyn olemaan vilpittömästi iloinen sun puolesta. <3

-kummitus- kirjoitti...

Minulle tulee melkoinen kesä töissä. :-D Siitä olen onnellinen. Muut puutostilat kyllä kestän, mutta työn puute syö ihmisen. Minut ainakin. Nyt ymmärrän mitä tarvitsen.