keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Sinkuva leukaluu

Olen ilmeisesti joku teräsnainen tai supertyttö, hermoni eivät suostu kuolemaan. Eilen hammaslääkäri tappoi yhtä ainutta 45 minuttia, eikä se kuollut, korkeintaan haavoittui. Meikkiä ei tosin silmistä tarvinnut pestä iltasella, sen sain pyyhkiä hikikarpaloiden kera poskiltani tapahtuman jälkeen. Kaikki, mitä juurihoidosta kerrotaan, on minun kohdallani totta, valkoista kipua joka kerta kun setä lähestyi neulojensa ja virkkuukoukkunsa kanssa.

Kanta-asiakassuhdettahan tässä ryhdyttiin virittelemään, seuraava aika on vajaan parin viikon päästä, millähän ilveellä minä sinne itseni raahaan? Vaikka setä lääkäri kyllä sanoi, että seuraavalla kerralla ei pitäisi enää sattua niin paljon. Valehteli kuitenkin. Mutta jos kanta-asiakkaana saisi edes paremmat lääkkeet. Nyt en kotiin lähtiessäni ymmärtänyt edes buranaa pistää poskeen, oli muuten elämäni pisimpiä tunteja se bussimatkailu kotiin. Hyvä, etten alkanut tappamaan kanssamatkustajia.

Pää ja leukaperät sinkuvat edelleen. En ole kohta kuukauteen saanut suutani kunnolla auki. Jatkan nappien nielemistä, että pääsen töihin. Rva johtava ammatin harjoittaja on nimittäin lomalla ja kaikki on minun vastuullani. Pientä havokkia olen meinannut tehdä, väärässä asiassa säästäminen saattaa muuten kostautua. Moninaiset ovat touhuni, ei paljon tarvitse peukaloitaan pyöritellä.

Entisen työyhteisön kanssa suunnittelemme tapaamista toukokuulle. Siellä on edelleen muutama työttömänä, osa vanhassa paikassa ja melko moni jo uusilla urilla. Nyt kun heitä voi tavata ihan vapaaehtoisesti, kannattaa vähän hoitaa suhteita. Suomi on aika pieni maa kuitenkin tietyissä ympyröissä, siltojen polttaminen on hyvästä vasta tukevan ameriikan perinnön tai lottovoiton jälkeen.

Eilisen päivän biisi, kaikkia kolmea oli tarjolla; verta, hikeä ja kyyneleitä:

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Arrggh.Voin vain kuvitella ne helvetin tuskat jota joudut läpikäymään - ei hyvä juttu ollenkaan. Jaksamista kuitenkin koska leuka tulessa ei ole mikään helppo olla töissä eli jos tarkemmin ajatellaan, niin mun mielestä olet teräsnainen.

-kummitus- kirjoitti...

Ihmisen mieli on aika joustava, sitä yritin itsellenikin penkissä mölistessäni tolkuttaa. Kipu ei muistu mieleen (anakaan minulla), kun se on mennyt ohi.

Jomotuksen, sellaisen tylpän jatkuvan kivun, kanssa tulee toimeen, mutta valkeat välähdykset ovat raivoisia. Piti puristaa käsinojia ihan kunnolla, etten alkanut lyödä sitä tyyppiä, kun se vaan jatkoi ja jatkoi. Sekunnit muuttuvat tunneiksi ja muita kipuklisheitä.

Pakkohan sinne on nyt takaisin mennä, vaikkei tahtoisikaan. Nyt jos jätän sikseen, luvassa on vielä pahempaa. Mutta miten toivonkaan, että minulla olisi varaa nukutukseen ja muihin mömmöihin.