tiistai 14. tammikuuta 2014

Kilinkolinplomps

Pakkanen yllätti iloisesti. Jätin tänään jopa kävelyretken väliin, koska tahdon sulattaa jääkaappi-pakastimen. En luota, että näitä kelejä enää monena päivänä on luvassa tänä talvena. On siis toimittava silloin kun on mahdollisuus. Siellä ne nyt kilisevät, kolisevat, tipahtelevat, plompsahtelevat - jääpalaset. Onneksi pakastin ei ollut tolkuttoman jäässä, siinä ei kauan nokka tohise, kun saan laitettua koneen uudelleen päälle ja tavarat sisään.

En minä sitä aivan tyhjäksi saanut koskaan, aina on vähän jäätelöä, muutama pussi jäitä, hivenen ruokanöttösiä, tiikeriravun pyrstöjä ja jokin lihapala. Mutta suurin osa on huvennut. Loputkin pitää yrittää saada käytettyä, minulla on paha tapa unohtaa asioita, joita tungen pakastimen uumeniin. Huono ihminen, mutta koitan korjata tapani.

Eilen kävin ulkoilemassa ystävättären kanssa. Hän sai avec-kutsun elokuviin. Kävimme katsomassa Saving Mr. Banks -elokuvan. Todellisuuden kanssa elokuvalla ei ollut mitään tekemistä, sen verran lueskelin asiasta ympäri nettiä, mutta kyllähän tuolla istui parisen tuntia. Ja naisvoittoinen yleisö taisi jopa vuodattaa muutaman kyyneleen, kun oikein hersyteltiin Colin Farrelin (Pamelan isukin) ryyppykuolemalla ja lapsen tuskalla. Noh, elokuva on elokuva, ei niitä kannata tosissaan ottaa.

Elokuvan jälkeen kävimme syömässä Kitzensissä. Mielenkiintoinen tekninen konsepti on heillä, hauskaa oli tilailla tabletilla ruokaa ja juomaa. Mietin vaan, että ne tarjoilijatyttöset unohtelivat juomatilauksia niin taajaan, että ammattitaitoa ei ilmeisesti paikalla olevalta tarjoiluhenkilökunnalta voi vaatia, kun tilaukset kirmaavat sähköisesti keittiöön ja bongautuvat laskullekin suoraan. Silti tytsyt saivat laskujemme juomat sotkettua, uusiksi meni. Haudutettu vasikanposki oli kyllä hyvää, siitä plussaa, mutta molempien annoksiin olivat eksyneet samat lisukkeet, eikä minun lautasellani mitään munakoisokaviaaria näkynyt.

Noh, seuraavan kerran tahdon jonnekin muualle. Kyllähän tuolla kerran söi, mutta ei se mikään huippuelämys ollut. Varmaan turvallinen valinta perussuomalaiselle perheelle, kaikille jotakin. Ja vihreätä boonustakin sieltä sai.

Kotosalla olin vasta kymmenen jälkeen. Yöunet menivät, kun jälkiruuaksi join sormustimellisen espressoa petit fours-setin kanssa. Tänään töissä oli tolkuttoman kiire, joskus niin kaipaisin taustatukea ja vertaisverkkoa. Vaan niitä ei töissä näy. Ei kai kannata valittaa, onhan minulla edes töitä. Ja onhan minulla edes kollegiaalista tukea ystävissä. Hyvin ovat asiat, kunhan vaan saan jatkaa työskentelyä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pakkasten myötä tuli pakastimen sulatus-buumi ja se taitaa olla toinen niistä ainoista hyvistä asioista mitä talvessa on. Toinen kun on se että tuo Lätkäkorvainen jätemylly pysyy puhtaana.

-kummitus- kirjoitti...

Yksi ystäväni aikoinaan totesi, että paras talvi olisi joulun molemmin puolin kymmenisen senttiä puhtoista lunta, lämpötila n. -5C. Sen jälkeen kaikki sulaisi pois ja kevät alkaisi.

Kun nyt emme kuitenkaan optimiolosuhteita saa, niin mieluummin tätä lunta ja pakkasta kuin pimeätä ja loskaa. Mutta minä olenkin kotoisin pohjoisemmasta Suomesta, minulla on vääristynyt vuodenaikakäsitys. :-D