Rva johtavan ammatinharjoittajan kehityskeskustelussa oli häntä kehuttu hyvästä rekrytoinnista ja toivottu ottamaan mallia rekrytoidun henkilön asenteesta. Hymähdin sisäänpäin, kun sen kuulin, mutta ääneen sanoin vain olevani parempi näyttelijä. Ja olenhan minä. Osaan näytellä mukavaa lähes joka päivä kahdeksan tuntia. Ehkä on oikeasti parempi, ettei kotona ole ketään, kenelle näytellä. Toivottavasti näyttelijä minussa saa jossain vaiheessa palkankorotuksen, muuten joudun etsimään tasokkaamman teatteriseurueen.
Urheilukerhomme tekee tänään kevätretken. En olekaan ikinä aikaisemmin kuulunut urheiluseuraan. Kahden henkilön kävelyseuran kevätretken paluumatkalla varmaan nautitaan muutama malja sen kunniaksi, että kävelemme ja sen kunniaksi, että - kummallista kyllä - viihdymme keskenämme, vaikka en voi kuvitella kahta enemmän toisistaan eroavaa ihmistä. Ehkä erilaisuus on ihmissuhteissa rikkaus, ehkä ihmiset voivat oppia toisiltaan.
En aio soittaa sille sielunrauhani häiritsijälle, päätin. Suutuin taas etukäteen kuvitteellisesta keskustelusta. En lähde siihen. Antaa olla. Säästyn paljolta. Entäs jos se häirikkö soittaisi minulle? Riippuu varmaan promilleista, miten aggressiivisen vastaanoton saisi. Ehkäpä hänkin ymmärtää omaa parastaan. Minä en jaksa vääntää mitään. (Ja sitten alitajunta vielä yrittää, että eikö edes s*ksiä? Että sitä varmaan ainakin saisi. Mutta kun se ei riitä minulle, vastaan alitajunnalleni ja mottaan sitä kipeästi olkavarteen. Sitä paitsi miehet eivät koskaan soita, pitäköön tunkkinsa!)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hauskaa matkaa! Näin sinusta unta viime yönä. Kävelit valtavaa vauhtia jonkun kanssa, etkä kuullut kun yritin huutaa. Itse kiipesin vuoren seinää.
Ja jos tämä kommentti tulee kahteen kertaan, niin se on Bloggerin syy!
Kiitos, Kiona. Retki oli onnistunut ja mukava. Käveltyä tuli paljon ja Tallinna on viehättävä!
Eikö sinun alitajunnallasi mitään parempaa tekemistä ole kuin jahdata kummituksia? :-D En suosittele kiipeilemistä, korkealta voi tippua!
Lähetä kommentti