tiistai 23. helmikuuta 2016

Hitusia

En saa mistään kiinni. Yöt ovat painajaisia, päivät samaa, mutta ihan elävää sellaista. Öisin taistelen miehiä vastaan, minua ahdistetaan monin tavoin. Keittiöpsykologi minussa tietää kyllä, mistä on kysymys, käsittelemättömästä turvattomuuden tunteesta, jonka exän kuolema herätti. Valitettavasti keittiöpsykologi ei osaa auttaa enempää, miten sen saa pois. Tahdon takaisin viattomuuden ja ajattelemattomuuden tilaan.

Ystävä kysyi eilen, menenkö hautajaisiin. En tiedä. Enhän minä tiedä edes koska ne ovat. En edelleenkään tiedä, mihin S. kuoli. Tahdonko tietääkään? Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä? Jos minä olisin kuollut, en olisi tahtonut häntä hautajaisiini puhumaan sopimattomia, käyttäytymään huonosti, entäs jos minä tekisin saman hänen hautajaisissaan? Ehkä on hyvä, että en tiedä mitään enempää, minun ei tarvitse ratkaista näitäkään ongelmia.

Viime yön seilasin sängyn ja sohvan väliä. Olen kovin väsynyt. Heräsin viiden jälkeen tekstiviestipiippaukseen. Ulkona on taas liukasta, tuli varoitus. Päätin sitten nousta ylös, sama se, voin leikkiä elävää kuollutta töissä tai sängyn pohjalla. Sängystä tuli mieleen, että nyt muuten tilaan sen uuden, ennen kuin menevät loputkin unet. Ja tilaan sen kapeamman, tuskin tässä aivan heti olen isompaa makuuhuonetta saamassa. Ei näytä siltä.

Säikähdin suunnattomasti, kun sunnuntai-iltana postilaatikko rasahti. Pelkäsin, että sieltä saapuu taas heippalappu, että olen kuunnellut liian kovalla musiikkia ja naapurit äsähtelevät. Kissanviikset, siellä oli taas take away-ravintolan mainos. Voi ravintolaparka olla aivan varma, etten koskaan tilaa sieltä mitään, kun tuolla tavalla minua säikyttelee. Olen hermoheikko piipittäjä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aikoinaan eräs Jack Overhousen (mies)ystävä varoitti kerran hänen väkivaltaisuudestaan niitä kohtaan joita rakastaa. Eipä tyttö uskonut koska rakastunut ja - eihän se nyt minua kun minä hänet hyväksi muutan...

Anonyymi kirjoitti...

Kokeneena kyökkipsykologina tiedät, että käsiteltävä ne käsittelemättömät on. Ja sitä kai nyt tapahtuu. Ei kai siinä muuta keinoa ole kuin tunnistaa se kipua aiheuttava asia ja sitten laatia keinot tunnistaa vaara. Ja toimintatapa näissä tilanteissa. Pallolistat on hyviä... Miettiä pitänee myös, miten tunnistaa omat (traumasta johtuvat) ylireagoinnit. Mut tänhän tiesit.

Onnellista on se, että tälle episodille ei voi enää tulla jatkoa. Olet jo niin pitkän tien kulkenut, että tää on sellainen lopputöräys ja sitten piste koko painajaiselle. Ei ole tietä kuin parempaan.

Åboriginal

ambra kirjoitti...

Voimia! Minusta hautajaisiin meno voisi tehdä hyvää prosesseille joita käyt läpi, lopullinen piste jne. Vaikka, ymmärrän kyllä hyvin myös mikäli päätät ettet mene. Voimia, voimia, voimia, täältä kahmalokaupalla voimia! <3

Tiina kirjoitti...

Itse ajattelin, että en oikeastaan ymmärrä miksi menisit tyypin hautajaisiin, paitsi korkeintaan varmistamaan, että hän oikeasti on kuollut. Mutta joo, Ambran kommentista hoksasin, että ehkä ihmisillä on prosesseja, joille täytyy saada piste. Itse en ehkä oikein ole sellainen prosessi-ihminen. En menisi. (Ei sillä, että olisit kysynyt).

-kummitus- kirjoitti...

Kiitos teille kaikille kommenteistanne. Kiva tietää, että sieltä tulee taustatukkee ja ajatuksen voimaa. Mie kätken sananne sydämeeni ja tutkiskelen niitä.