Joukkoliikenneihastus

Olen tällä viikolla ihaillut jokerilinjalla vaeltavaa sveitsiläistä Capacity-bussia (vanha linkki, mutten löytänyt uutta jatkotestaamisesta), sellaista kaksinivelistä jättiläistä, johon pääsee sisään ja ulos kaikista ovista. Eilen pääsin kyytiinkin. Tasaista oli meno, ja tilaa oli mukavasti, nivelten kohdalla oli reippaasti seisoskelutilaakin, jos ei istumaan tahtonut. Kyllä sellaisen kyytiin nousisin mieluusti jatkossakin. Ilmeisesti yksi vaihtoehtoinen suunnitelma sisältää Capacityn-pituisen johdinautolinjan perustamisen jokerilinjalle. Taitavat ne raiteet jäädä suunnitelmaksi, vaikka se ainakin minun mielestäni olisi kaikkein paras tapa reissata.

Tänä vuonna muistin peräti äitini syntymäpäivän ajoissa, lähetin kortin, joka ilmeisesti saapui juuri oikeana päivänä perille. Siihen näppärästi yhdistin myös äitienpäiväonnittelut, joten sunnuntaina ei stressiä tule, jos vaikka puhelu sattuukin unohtumaan. Vuosi vuodelta huomaan paremmin, miten vanhemmat muuttuvat lapsiksi jälleen.

Työ ärsyttää ja hiertää. Tai oikeastaan vieraat, jotka eivät ymmärrä, että majoittuminen kesäkuisessa Helsingissä tai edes pääkaupunkiseudulla on todella kiven takana. Sitten kun jonkun kolon heille löydän, niin ei muka kelpaa! Lainaan puolijoukkueteltan ja muutaman pukkisängyn työpaikan takaparkkipaikalle, siinäpähän ovat, vartioimattomalla leirintäalueella ilman pissa- ja keittopaikkaa.