torstai 20. toukokuuta 2010

Saavutetuista linjoista ei luovuta

Viime syksyn alennusmyynnistä ostin valkoiset farkut ja mietin, että tulikohan viskattua 20 euroa kankkulan kaivoon. Mutta eipä tullut, hyvin nuo vieläkin jalkaan sujahtivat. Itse asiassa ovat vähän löysät – en olisi yhtään pahoillani, jos olisivat vielä enemmänkin löysät, mutta näinkin on hyvä. Olen siis pitänyt saavutetuista linjoista kiinni.

Pitäisi tormistautua ja laihduttaa taas joku kymmenen kiloa lisää. Sen jälkeen uskoisin olevani ihan tyytyväinen. Sa nahdä, koska se tuuli taas iskee. Sitä ennen on aivan turha aloittaa, jos ei motivaatio ole kohdallaan. Positiivista toki on, että olen lopettanut mussuttamisen, kun paino ei kerta ole noussut. Hyvä minä!

Nuorna tyttönä aina hinkusin valkeita farkkuja. Mutta kun köyhiä olimme, hyvä, kun vanhemmillani oli varaa edes yhdet farkut vuodessa minulle ostaa. Eihän niitä voinut valkeina hankkia, vähän hassut olisivat talvella olleet. Hyvä kun sain nekin. Jonkun aikaa sitten kävimme keskustelua viikkorahoista, että kuka oli mitäkin saanut ja mitä oli sen eteen pitänyt tehdä. Meillä resepti oli suhteellisen turvallinen; kotihommissa piti auttaa, mutta rahaa ei saanut, koska sitä ei ollut. Ensimmäisen viikkorahani olen saanut joskus yläasteikäisenä.

Toisaalta ei tuo nyt niin kamalaa ollut, miltä saattaisi nykyajan kakarasta kuulostaa. Eihän minulla ollut kasetti- tai levysoitinta, että olisin edes voinut musiikkia hamstrata. Kirjoja oli kirjasto pullollaan ja kirjoitus- ja piirtämisvälineitä oli aina tarjolla jotain sorttia. Sitä paitsi oli kavereita ja kavereilla vaikka mitä. Ja toisaalta – olen kyllä nyt vanhempana kompensoinut kaikenlaisia puutostilatraumoja; minulla on vaikka mitä ja PALJON! Valkeita farkkujakin kahdet...

Myös painoa on paljon, koska saavutetuista linjoista on niin kovin vaikea luopua.

3 kommenttia:

skm kirjoitti...

Pakko oli pelkän otsikon vuoksi hyökätä syötteen takaa tänne. Se kun on justiinsa noin: saavutetuista linjoista ei luovuta!

Sekin on jännää, että oikeasti sitä korvaa nyt aikuisena niitä lapsuuden ja nuoruuden puutostiloja hankkimalla kaikkea sellaistakin, mitä ei oikeasti tarvitse.

Anonyymi kirjoitti...

Et sinä kuitenkaan ole pahin teidän perheestä niitä lapsuuden puutostiloja paikkaamaan...
Ei mullakaan koskaan ollut aitoa Barbieta.
T: Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

skm, mie kyllä yritän pitää varani, etten ihan mahdottomia ryhdy hamstraamaan. Mutta ruokakaappi on kyllä täynnä.

Satuilija, mnooh, viittaamasi henkilö ei nyt varmaan muusta joutunut kärsimään kuin huonosta hoidosta. Sattui olemaan minun huomassani aika paljon aikaa.

Ja kai se voi olla sukuvikakin, hamstraaminen.

Mullapa oli muuten kaksi barbia. ;-D Ja Ken kanssa, mutta se olikin enemmän lahjatavaraa.