Että taas ottaa pattiin yksi työkaveri, jolla oli aivan kelpo lennot tulevalle retkelleen, mutta joka tahtoo tehdä koko saamarin paketin uusiksi ihan vain sen takia, että ei tahdo lentää yksin kotiin. Voi sääli, sääli, aikuinen ihmisraukka, kun ihan Atlantin yli olisi yksin joutunut istumaan ja vielä isolla pahalla Frankfurtin kentällä seikkailemaan.
Hyvähän se minun on huudella, kun en matkusta laisinkaan. Sen lisäksi en ole mikään seurallisuuden kukkanen. Jos minun pitäisi lentää pitkän kokousrupeaman jälkeen tuntisotalla takaisin kotiin, mieluiten tekisin se ihan itsekseni, tulpat korvissa ja kirjaan uppoutuen. Mutta niin vaan olemme erilaisia ihmiset. Ja sitten ne sosiaalisesti erilaiset tuottavat minulle harmaita hiuksia ja suurta työtushkaa.
Jossain taustalla vielä kummittelee tuhkapilvikin. Jotta tuleeko vai eikö tule ja jos tulee, koska tulee. Eilen yksi onneton soitti minulle UK:sta kaksi kertaa ja yritti saada minua soittamaan lentoyhtiölle, vaikka hänen lentonsa on vasta tänään illalla ja sen lisäksi lentoyhtiöt eivät ryhdy toisten lennoista keskustelemaan kuin varanneen matkatoimiston tai matkustajan itsensä kanssa. Että mie en siinä kyllä hirveästi voi tehdä. Jotta väänsin sitten rautalankaa.
Nyt suoraan sanottuna tämä matkanjärjestelyosio työssäni vituttaa niin paljon, että on irtisanomisen paikka lähellä. Puusk. Ehkä kuitenkin kestän tämän avautumiseni jälkeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti