maanantai 18. helmikuuta 2013

Soppaa vai huttua?

Vähänkö olen iloinen! Minulla on töissä niin kiire, etten kerkeä blogeja tai naamakirjaa edes ajatella. Tai ajatella ehkä noin minuutin verran ennen kuin taas viedään. Uusia ohjelmia, ihmisiä, tehtäviä, aivot pörisevät. Olen itsekseni naureskellut, että tuollainen paikka olisi ollut valmistumisen jälkeen melkoinen oppikoulu. Jotta on se hyvä, että on kokemusta. Toivottavasti hekin arvostavat sitä vielä puolen vuoden jälkeen.

Eikä tarvitse enää itkeä yksinäisyyttä. Nyt on kuulkaas kavereita niin paljon, että ihanaa tulla rauhaisaan kotiin. Vaikkei kotona enää kerkeä mitään tekemäänkään, nukkumaan vain. Jippii! Onneksi pitää vältellä siivoamista. Meillä on tällä tai seuraavalla viikolla tapahtumassa ilmastointihormien puhdistus. Jo on aikakin! Näkisittepä sen mustan pölytöhnän, jota ilmastoinnin mukana tunkee kaikkialle. Hyvä, että muutkin ovat sen huomanneet ja että siihen reagoidaan. Odottelen lappua, koska pitää jättää turvalukko auki. Onneksi senkin kerkesin hankkia!

Oikeastaan ainoa huono puoli töissäkäymisessä on ruokailun järjestäminen. En tietenkään saa vielä yrityksen sponsoroimaa lounasta, koska olen vuokratyöntekijä, minun pitää maksaa kaikesta täysi hinta. Eur 7,50 on vähän turhan paljon kasviskeittolounaasta. Ajattelin, että jos ainakin kahtena päivänä jaksaisin kantaa eväät, niin tulisi istuttua työkavereiden kanssa lounaalla, mutta ei tulisi aivan niin tyyriiksi. Keittelin linssi-peruna-kukkakaali-hernerouhesosekeiton, siitä luulisi pariksi päiväksi lounasta olevan. Kotosalla voin vielä vähän lisätä siihen proteiinia, niin menee iltaruuastakin.

Kun kuorin joukkoon yhtä perunaa, mietin perunan salattua älyä, soluihin kirjoitettua. Ajatelkaa, vaikka se on jääkaapissa, niin se tietää, että kevät on koittamassa ja alkaa toiveikkaasti kasvatella ituja. Raasu, kuvittelee multaan pääsevänsä. Sitten tulee paha kummitus-tati ja katkaisee pikkusilmuset, kuorii takin päältä ja vielä pistää pilkkeeksi kuumaan soppaan. Paha, paha kummitus. (Joo, joo. Kirjoitan seuraavan kerran sitten, kun olen älyissäni.)


9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pakko minunkin luopua hiljaisuudesta ja avautua: olen tosi onnellinen puolestasi!

T. Monivuotinen hang around -jäsen

Kionaya kirjoitti...

Voi kuinka ihanaa!

Mymskä kirjoitti...

Sinähän kuulostat ihan uudesti syntyneeltä! Toisille sopii työnteko. Mahtavaa.

Lissu kirjoitti...

Eväät vaan mukaan :) Joskus ajattelin itsekin, että niiden vääntämisessä on liikaa vaivaa. Pah, pelkkiä tekosyitä kaikki perustelut. Nykyään tiedän, mitä syön...

Ja koska olet hyvä kokki, niin soppakauha heilumaan myös jatkossa. Säästät monta euroa (vaikka ei olisi tarvetta) sekä kroppa kittää lisäaineettomasta sapuskasta.

Timo Lampi kirjoitti...

Kallis on ruoka töissä, tee vaa eväitä.

Mut ei itusii pottuloit saa syyä, niin mulle on kerrottu.

Mukavaa ku viihyt töissä, oon ilonen sun puolestas.:)

-kummitus- kirjoitti...

Minä kans omastani! Kiitos, hängöraundi, pääset pian prospektiksi. ;-D

Kiona, niin on!

Mymskä, ja minä kun olen kuvitellut olevani sellainen hiljainen kärsijä. Hehehe, taitaa se sittenkin näkyä naamasta, kun lakkaa saamasta - palkkaa! Ja ihmisseuraa.

Lissu, ainakin kahtena pvnä, mutta kun tahdon seurustella kollegoiden kanssa. Ei niihin kerkeä muuten tutustumaan. Sitä paitsi siellä syömässä käy muidenkin firmojen - köh - miespuolisia ihmisiä. Minä vaan katson, en minä koske niihin.

Timo, jos ituset ovat alle 2 cm, niin pottu on vielä syötävä, mutta kun se kasvaa siitä yli, alkaa peruna kehittää kaikenlaista myrkyllistä itseensä.

Peppone kirjoitti...

Vilpittömästi onnellinen sun puolesta ja sinähän voit pitää tuota työtahtia yllä viikonloppuisinkin kun kirjoittelet sellaisia jokusen tuhannen sanan päivityksiä eli kerrot meille viikon tapahtumat.

Ei vaan, jaksamista ja muutenkin kaikkea hyvää.

Pauliina, tuo ihana rantatyttö kirjoitti...

Hei kuule, onpa huippua tuo työ ja miten onnelliselta siitä vaikutat!

Mulla on yleensä lähinnä R:n tekemää sapuskaa, ellen sitten unohda sitä jääkaappiin (tapahtuu useammin kuin sapuskan mukaan ottamisen muistaminen) ja käyn ostamassa kalliin eväsleivän jostakin kafeteeriasta. Sekin tulee kalliiksi, varsinkin jos haksahtaa latte macchiatoon samalla. Onneksi kohta tulee kesä ja voi elää jäätelöllä :D

-kummitus- kirjoitti...

Kiitos, Peppone. Mie en kyllä mitään romaaneja saa elostani aikaiseksi, sen verran yksitoikkoiseksi tämä on muuttunut, kun kaikki on vaan ihanaa ja upeeta.

Pauliina, oi niitä aikoja, kun oli ruuantekijä! Nyt senkin joutuu hoitamaan itse, mutta toisaalta minä kyllä pidän siitä hommasta. Samoin kun mielelläni syön lounasravintolassakin, jos vaan budjetti antaa myöten. Siellä tapaa ihmisiä muun kuin työn merkeissä.