keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Liian rehellinen

Kyllä minua taas töissä hävetti, kun tiimivalmennuksen päälle ns. esihenkilöni kysyi, että eikö ollutkin hyvä ja antoisa koulutus. Arvatkaas, mitä vastasin - en mitään. En vaan voinut. Jälkikäteen kirosin, koska kaikkihan nyt tuosta arvaavat, mikä oli iltapäivän anti minulle. Sen verran olen kuitenkin oppinut, että osaan koulutustilanteissa, hengennostatustalkoissa ja muissa joutavanpäiväisissä ryhmätapaamisissa olla muka-mukana, mutta kun noin tullaan tilaisuuden jälkeen yllättämään kysymyksellä, olin jo laskenut aivoni pois häkistään. Sitten olin nolona.

Nyt mietin, että miten voisin paikata tilannetta ja yrittää esittäytyä tiimipelaajana. Valitettavasti työ on minulle nykyään vain työtä. Se hoidetaan ja sieltä lähdetään pois. Kollegojen kanssa ei tarvitse tutustua eikä ystävystyä, ei mikään kestä kuitenkaan. Kuka tahansa voi saada potkut koska tahansa, se vaan on fakta, eikä se siitä jeesustelemalla miksikään muutu. Tämä on yhteiskuntamme, turha täällä on rypistellä kertakäyttöpanoksensa kanssa. Joo, olen muuttunut kyynisemmäksi, mutta sitä ei saisi näyttää töissä.

Huomenna on taas liikuntapäivä. Jäljellä on vain kaksi kertaa, sitten minun olisi tarkoitus osata huolehtia itse itsestäni. Sekin vaan on niin noloa, kun tiedän, miltä näytän heiluessani epärytmissä. Kun muut liukuvat pyöreän pehmeästi, minä töksähtelen kuin lauseeni väärissä tilanteissa. Askeleeni hakkaavat, venytykset eivät mene oikeaan suuntaan, kulmani eivät pyöristy. Silti yritän, koska pakkohan se on mahtua, kun on kerta vihitty (= maksettu). Vielä kaksi kidustuspäivää, sitten en enää koskaan mene häpäisemään itseäni julkisesti.

Jotta mikäs tässä, liikunta tuottaa endorfiiniä ja riemua, töissä on ratkiriemukasta. Eihän tästä puutu kuin sukupuolitauti ja pankrotti.

3 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Voi - minulta olisi päässyt jotain ikävän perirehellistä suustani tuollaisessa tilanteessa :-( Hienosti hoidit homman!

Kionaya kirjoitti...

Minäkin olen liian rehellinen tuollaisissa tapauksissa. Yleensä sanon, että ihan kivaa oli, mutta...

-kummitus- kirjoitti...

Susanna, kiitos. Omasta mielestäni se oli kovin tahditonta, mutta kun en keksinyt mitään neutraalia.

Kiona, sekin on jo parempi kuin hiljaisuus. Minun pitää treenata peilin edess neutraalin positiivista liibalaabaa.