tiistai 24. helmikuuta 2015

Vapautta on valita oma vankilansa

En ole mitenkään erityisen tyytyväinen itseeni tai käytökseeni viime aikoina henkilökohtaisessa elämässäni. Väittäisin jopa, että olen taantunut. Mutta sitten toisaalta kun elämä kerta tuo vielä jotain tällaista eteeni, hulluhan olisin, jos en sitä käyttäisi. Ei tätä loputtomiin jatku, luvassa on yksinäinen vanhuus - pahimmassa tapauksessa sänkyyn sidottuna. Voin vain kuvitella, miten kitkeriä tulevat olemaan viestini sieltä. Tai sitten eivät. Mistä sen tietää, mutta parempi valmistautua.

Koska viikonloppuna jälleen kerran säästin paljon asuntoani, säästin myös jääkaapin sisältöä. Prejantaina rakentelin papupataa ja palak paneeria, nyt on ollut ihanaa tulla kotiin töistä, kun ruoka on valmis. Päivät venyvät, enkä silti saa maailmaa valmiiksi. Vielä vajaa pari vuotta sitten sain pöytäni siedettävästi tyhjäksi, nyt suma kasaantuu kaiken aikaa. Enkä joihinkin osioihin kerkeä edes päivittäin, vaikka pitäsi - niin kuin esimerkiksi laskujen tarkastaminen.

Pitää ryhtyä sisäisesti valmistautumaan kehityskeskusteluun. Ensinnäkin meitä on aivan liian vähän, toiseksensa tarvitsen saman verran palkkaa kuin kollega. Uskon tasa-arvoon näissä asioissa nimittäin. Sen lisäksi uskon siihen, ettei ihmistä saa tappaa töissä stressiin. Epävarmuus aiheuttaa stressiä, ei niinkään kiire. Ainakin itse jopa nautin siitä, että työpäivät menevät nopsaan, ei tarvitse miettiä, mitä tekisi. Mutta uskon myös vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon, hullu kun olen.

Mutta nämä meikäläisen uskomiset eivät paljon tässä maailmassa paina. Yksilön vaikutus on äärettömän pieni. Toisaalta kun koko ikäni olen uskonut, että omaan maailmansa voi vaikuttaa tekemällä moraalisesti oikeita valintoja, niin tuskin minä karmanuskostani pääsen enää eroon. Teen niin toisille kun tahtoisin itselleni tehtävän, rakastan lähimmäistäni niin kuin itseäni, en tee tietoista pahaa enkä vie tikkaria lapsen suusta vain koska se on helppoa. Miehien pyörittämistä en voi luvata samaa.

Vuohen vuonna valoa on jo yli 10 tuntia pääkaupunkiseudulla. Ei uskosi tästä kuvasta.

3 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Jospa käy niin onnekkaasti, että sitten vanhuusosiossa jumittuu päälle muistot juuri tästä ajasta? Ei ole kitkerää, kun elää kaiken uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. :D

Anonyymi kirjoitti...

Työelämän kehitys kuulostaa erittäin tutulta. Kalenteria ja työjonoa katsoessa havaitsee mahdottoman yhtälön. Vaikka kuinka venyisi.

Yksityispuolella voisit olla itsellesi lempeä. Niin kauan kuin plussat voittavat miinukset, nauti täysillä. Mikäli vaakakupit keikahtavat toisin päin, jatkat eteenpäin ilman itseruoskintaa. Eikä pessimistinen skenaariosi välttist ole ainoa oikea.

Åboriginal

-kummitus- kirjoitti...

Mymskä, se olisi kovin onnekas sattuma. Pitänee toivoa sitä.

Åboriginal, voi ystävä hyvä, mie olen syntynyt lyhytaikaisten onnen tähtien alla. Ei ole minulle suuria iloja luvassa tässä elämässä, pitänee katsoa vielä seuraava. Itseruoskintaa harrastan harvoin, mutta olen siinä tehokas - niin kun kaikissa toimissani. :-D