Loppurutistus

Liffey

Loppumatkan ajan häärin epämääräisesti sitä sun tätä. Kävin kaupungilla, kävelin ympäriinsä, shoppailin vähäsen, otin muutaman kuvan työpuhelimeen. Löysin Roddy Doylen Barrytown Trilogian signeeratun version, luin sitä. Muutenkin luin matkalla, jotain loma minullekin tekee, saan ainakin hetkeksi keskittymiskykyni takaisin.

Phil

Talon pääty - tästä näkee hivenen rappeutunutta ymäristöäkin.

Katulamppu

Paluumatka sujui jälleen kerran peläten. Kuski oli huonompi, ainakin sillä perusteella, että hän suorastaan rysäytti meidät maahan, ei ollut mikään sujuva liito. Olin onnellinen, kun pääsin sillipurkista ulos. Laukut tulivat nopeasti ja jo heti puolen yön jälkeen olin kotona. Harmittaa, etten saanut oman puhelimeni kuvia pelastettua. Siellä oli parempaa materiaalia, koska kamera on parempi. Mutta olkoon, ei haittaa, tätä sattuu. Minulle vaan keskimääräistä enemmän.

***
Perjantaina pikkuveli seurueineen (vaimonsa, nuorin poika, vaimon äiti ja minun äitini) poikkesi iltateellä, rakentelin heille suolaisen filopiirakan. Olivat lähdössä seuraavana aamuna Dubrovnikiin. Jostain syystä en ollut yhtään kateellinen, kun kuulin, että lämpötila on siellä yli 30 astetta koko ajan. Juu ei. Veli toi mukanaan isäni jäämistöstä lähes käyttämättömän tietokoneen. Hyvä niin, koska tämä nykyinen hidastui aivan tolkuttomaksi, kun asensin tähän tyrkyllä olleen Windows kympin. Olisi pitänyt vaan antaa olla. Toisaalta nyt voin huoletta viedä tämän hoitoon, kunhan jaksaisin viritellä isävainaan koneen käyttööni.

Kylilläkin poikkesin. Käväisin tapaamassa ystäviä oikein keskustassa saakka. Yksi ystävistä vietti synttäreitään ja jatkot olivat PRKLeessä. On se kyllä vinkeä paikka, mistä voisi arvata, että kun yläkerran baarissa soi raskas musiikki, niin alakerrassa on disko. :-D Ihan oikeasti, siellä ne karvapäät tanssivat niin, että hiki valuu. Itse poistuin onneksi ennen valomerkkiä paikalta, ajeliin yöbussilla kotiin.

Jotenkin minulla on sellainen "mikään ei tunnu missään" -olo. Tuntuu kuin olisin muuttumassa näkymättömäksi - kuten kunnon kummituksen kuuluukin. Ehkä se menee aikanaan ohi. Minulla taitaa vahvasti olla keski-iän kriisi. Vihdoinkin.