Väsynyt ja onnellinen

Minulla ON lihaksia sekä jaloissa että selässä. Ei sitä ainakaan enää tarvitse epäillä. Laatikoista olen saanut purettua suurimman osan, vain viisi laatikkoa on vielä täynnä, niistäkin kaksi on menossa kirjahyllyyn.

Eilen veljeni ruuvasi lamput kattoon, kiinnitti asemankellon kaapin päätyyn ja poraili julisteille kiinnittimet. Ottoveli kasasi kirjahyllyn. Kolmas veljeni käytti minua Pirsmakaupassa hankkimassa uuden mikroaaltouunin, sellaisen pienen OBH Nordican. Veljenvaimo ja veljentytär lähtivät kantamisreissun jälkeen Ikeaan. Sinne olisi tehnyt minunkin mieleni mennä, kun hokasin, että niin ihana kuin kotini onkin, täällä ei ole kukkalautoja. Nyt osa kukkasista notkuu hätämajoituksessa patterin päällä (huolimattomuuksissani kirjoitin ensin parvekkeen päällä...) ja pari huonompaa olen laittanut biojätteeksi.

Uusi makuusoppeni on söpö. Muuta sanaa tästä neitsytkammiosta ei voi käyttää. Tänne mahtuu tasan sänky, kirjoituspöytä, tuoli, matto ja lamput. Nukun joko pää tai jalat kiinni patterissa. Mutta ihana se on silti, en vaihtaisi pois, etenkin kun se tarkoittaa enemmän tilaa olohuone-keittiöakselille.

Hankintalistalle tulee kaksi plafondia. Tällä hetkellä eteisessä ei ole valoa laisinkaan. Vähän hankaloittaa kaappien täyttämistä. Paras siis mennä käyttämään loppu päivänvalo hyödyksi.

Tympeätä touhua

Heräsin aamulla jo neljän maissa, enkä saanut unta. Sitten pakkasin, roikuin naamakirjassa, pelasin pelejä, pakkasin, pelasin pelejä, pakastin pääsi uuteen kotiin, pakkasin, pelasin naamakirjapelejä, pakkasin ja siivosin, pelasin, pakkasin ja siivosin...

Ottoveljeni saapui strategisesti vasta yhdentoista aikaan illalla, vaikka vielä eilen oli kuulema ollut kuumetta Ja hyvä oli, että tuli! Nimittäin kaikki ystävät ja toiverit ovat peruneet huterahkot lupauksensa avusta, töitä ja sairautta esteenä. Noh, onhan meitä kaksi veljeä, ottoveli, veljenvaimo ja toisen veljen vanhimmainen. Ja tietysti minä. Ei tänne välttämättä enempää porukkaa mahtuisikaan pyörimään, lohdutan itseäni.

Voi, kunpa kunpa kunpa, jos ikinä joudun tulevasta kodistani muuttamaan, minulla olisi varaa palkalliseen pakkaus- ja muuttoporukkaan! On nimittäin niin tympetätä hommaa, että meinasi sisäelimet eilen revetä, kun tavaraa riitti. Onneksi ei juurikaan tarvinnut roskiin mitään viskoa. En ole hamstereiden sukua enkä huonetta.

Sitten flunssaiselle teetä ja minulle kahvia. Tästä se lähtee tämäkin katastrofi.

Pakkauspäivä

Tänään olisi syytä tapahtua. Paljon. Mutta kun keittiötäkään ei voi purkaa ennen kuin pakastin on poistunut maisemista. Teinkin siis reippaan kävelyn naapurilähiöön pakasteiden kanssa nyt heti aamusta. Sitten juon kahvia. Sitten pakkaan, puran kirjahyllyn ja kerään taulut seiniltä sekä verhot ikkunoista.

Minulla pitäisi olla jo huomisesta alkaen nettiyhteys uudessa osoitteessa. Saa nähdä miten käy. Ainakin minulla on huomisesta alkaen koti, jossa on makuuhuone ja sauna.

Ai niin, merkit eivät ole suotuisat: peukalossa on jo haava. Tomaattiveitsi hyökkäsi kimppuun, aion kostoksi syödä koko tomaatin. Niin, myös sitä kahvia NYT!

Edit 22:36 Melkein kaikki pakattu, vain vaatekaapit ja siivouskaappi ovat vielä korkkaamatta. Ai niin ja kellarikomero. Juu ja tietotekniikkavermeet. Kyllä tästä ihan oikeasti tulee täyteen 40 laatikkoa, uskomatonta... Minä nimittäin kuvittelin, että jää käyttämättä laatikoita. Oho.

Johan rupes Lyyti kirjoittamaan

Sain postia Liikenteen turvallisuusvirastosta Trafista. He neuvoivat tekemään hakemuksen, jossa kerron päivämäärän, mistä saakka tahdon poistua auton haltijuudesta sekä sen, että ajoneuvon haltija ei ole pyynnöstäni huolimatta poistanut minua rekisteripapereista. Hallelujaa! Vihdoinkin joku vastasi minulle ja antoi ohjeet mitä tehdä.

Sitten kun olen siitä saanut todistuksen, voin ryhtyä keskustelemaan vakuutusyhtiön kanssa, että enhän minä voi pitää hallussani myöskään vakuutusta, kun en ole haltija. Sen lisäksi harkitsen vakavissani vakuutusyhtiön vaihtamista, koska heiltä ei ole taustatukea tähän asiaan tullut. Ketkut.

Eilen kävin hankkimassa valaisintöpselit ja verhonipsut. Sellaiset muoviseen ripustimeen menevät koukulliset nipsut ovat tolkuttoman kalliita, eur 3,90 20 kpl, joka ei riitä siis mihinkään, raskin ostaa peräti kaksi pakettia. Toisaalta keskustan Sokoksella oli halvennuspöytä, josta löysin 70 % alennuksella avainkaapin (eur 5) ja hopeisen asemankellon (eur 9), joka on äärimmäisen ihana. Juuri sellainen, josta haaveilin.

(Minä olen hullu, hehkutan jonkun kellon perään... Kaukana ovat ne ajat, kun on miehen, bändin tai jonkun muun asian takia näin riemastunut. Olen myös vanha. Ja note to yourself: palovaroitinta ei löytynyt koko mökistä. Osta!)

Yhden asian ihminen

Eihän minulla mikään muu pyöri päässsä kuin muutto. Kävin taas eilen ihastelemassa kotiani. Liimasin samalla ”Ei mainoksia” tarran oveen nimeni lisäksi, varasin ensimmäisen pyykkivuoron ja jätin, paha ihminen, makuuhuoneen pikkuikkunan auki. Asunnossa nimittäin oli aika ummehtunut tuoksu. Siellä on viimeksi joku asunut viime vuoden marraskuussa.

Laitoin vanhasta pakastinkaapistani naamakirjan Annetaan palstalle ilmoituksen. Heti nappasi, herrahenkilö käy hakemassa sen uuteen kotiinsa perjantaina. Pakastin on toimiva, mutta ruma, en todellakaan tahtonut siitä edes rahaa. Itsekään en pari vuotta sitten maksanut kuin 30 euroa. Nyt pitää vain tehdä vielä yksi toivioretki uuteen kotiin tuolin kanssa, että pääsen laittamaan virtapistokkeen seinään. Siitä voi vielä tulla mielenkiintoista, kun raahaan bussissa tuolia...

Töissä olen näköjään saamassa aivan uusia tehtäviä. Mielenkiintoista sekin, mutta siitä en voikaan puhua mitään. Tänään kuitenkin lähetän maailmalle ensimmäisen tekeleeni. Mutta sitä ennen käyn yhdessä aamiaistilaisuudessa kaupungilla. Aamiaiset ovat kivoja, päivän tärkein ateria täynnä maistuvia aineksia. Nam.

Talvi vs. minä 6-0

Talvi voitti minut eilen. Kaaduin kaksi kertaa pihassamme lumen alla piileskelevään jäätikköön, kun matkustelin pyykkikassin kanssa edestakaisin. Kun pääsin kotiin, itketti ja sattui. Laskin kuusi kipeätä kohtaa, se jo ennestään sökö polvi, selkä, ranne, toinen ranne, pylly ja kyynärpää. Nyt ainakin pyllyssä ja kyynärpäässä on komeat mustelmat, ei kannata ihmisten ilmoilla riisuuntua, luulevat vielä että leikin jotain suomenmestaruusleikkejä tai minulla on väkivaltainen lähimmäinen. Kumpikaan ei minun suhteeni pidä paikkaansa.

Olen NIIN onnellinen, että se oli viimeinen pesulakeikka. Ja olen NIIN onnellinen kun eilen vihdoin näin tulevan kotini ja se oli vielä parempi kuin kuvittelin sen olevan. Jos olisin kiinteistövälittäjä, kirjoittaisin esittelytekstiin, että siisti ja suloinen pikkukoti. Koska sitä se oli. Aivan ihana! Vaatekaappeja on viisi, keittiössäkin on äärimmäisen paljon kaappeja, vaikka se on aika pieni (mutta siinä on baaritiski!). Minulla tulee olemaan jääkaappipakastin! Mieletön pesutupa (jonne tosin en vielä eilen keksinyt avainta, mutta näytti niin kuin siellä olisi matonpesukonekin!) Ja se sauna! Ainoa yök löytyi taas kylpyhuoneen lattiakaivon ritilästä. Mie en tajua, miten kukaan voi jättää siihen päälle jo näkyvää nöyhtää! Voin vain kuvitella, tai en siis tahdo kuvitella, mitä siellä on sisällä. Saavat veljet puhdistaa sen, minähän tunnetusti en siihen pysty, kun oksennan heti.

Jos uusi kotini ei olisi niin kaunis ja ihana, muuttaisin maasta välittömästi. Tämä talvi saa nyt luvan loppua. Kipeitä paikkoja sattuu ja muutto on vielä edessä. (Aion muuten tänään töiden jälkeen mennä uudelleen ihastelemaan kotia, tällä kertaa mittanauha mukanani.)

Kamppailu vastenmielisten asioiden kanssa jatkuu

Ettei nyt kukaan kuvittelisi minulla menevän liian hyvin, kerronkin taas uuden episodin taistelustani ”kuinka pääsen eroon pakollisesta liikennevakuutuksesta, vai pääsenkö ikinä?”. Torstaina ensinnäkin sain viehättävän puhelun, miten ex-puolisoni ei kuulema voi siirtää vakuutusta nimiinsä, kun hänellä ei ole vakuutusyhtiön vaatimaa takuurahaa, eur 700. Mutta että se ehkä onnistuisi, jos hän saisi nimiinsä bonukseni. Minähän toki annan ne mielelläni, mutta en ymmärrä miten siirto onnistuu, kun emme ole sukulaisia emmekä naimisissa. Lupasin kuitenkin laittaa valtakirjoja menemään, hän lupasi hoitaa siirrot tänään.

Sen lisäksi sain ”sydäntäraastavia” tekstiviestejä, joissa hän ihmettelee, miksi olen niin kova ja ilkeä hänelle. Ja miten kukaan ei näe miten hän kärsii, kun kyyneleetkin ovat loppuneet. Minun ei kai tarvitse sanoa, että en voinut edes vastata, kun korvistani nousi savua ja laittoman aseen hankita oli lähempänä kuin koskaan eläessäni.

Perjantaina sain laskumuistutuksen liikennevakuutuksesta, joka oli erääntynyt 8.1. Laitoin juuri äsken sen eteen päin kera viestin, että jos hän ei asiaa hoida, teen rikosilmoituksen. Se ei tule auttamaan laskun maksamisvelvollisuudessani, olen siis vakuutusyhtiölle eur 70 velkaa. Minä en ymmärrä miten pitkään tässä voi mennä, että pääsen hirviöstä eroon. En myöskään ymmärrä miten pitkään hermoni pysyvät kasassa. En myöskään ymmärrä sitä, että miksi maasta ei tipu kuuma kivi pahan ihmisen niskaan ja tapa häntä lopullisesti. Vai onko niin, että ex-puolisoni on niin paha, ettei häntä saa edes tapettua?

Pitäisiköhän mennä nyrkkeilysalille? Johonkin tämä raivo on saatava purettua, ettei se purkaannu hillitsemättömänä jossain aivan väärässä tilanteessa. Kun joku edes pieksäisi sen mulkun (mutta sillä tavalla, ettei jäisi kiinni). Minä koen elämässäni toista kertaa puhdasta vihaa.