torstai 4. helmikuuta 2010

Johan rupes Lyyti kirjoittamaan

Sain postia Liikenteen turvallisuusvirastosta Trafista. He neuvoivat tekemään hakemuksen, jossa kerron päivämäärän, mistä saakka tahdon poistua auton haltijuudesta sekä sen, että ajoneuvon haltija ei ole pyynnöstäni huolimatta poistanut minua rekisteripapereista. Hallelujaa! Vihdoinkin joku vastasi minulle ja antoi ohjeet mitä tehdä.

Sitten kun olen siitä saanut todistuksen, voin ryhtyä keskustelemaan vakuutusyhtiön kanssa, että enhän minä voi pitää hallussani myöskään vakuutusta, kun en ole haltija. Sen lisäksi harkitsen vakavissani vakuutusyhtiön vaihtamista, koska heiltä ei ole taustatukea tähän asiaan tullut. Ketkut.

Eilen kävin hankkimassa valaisintöpselit ja verhonipsut. Sellaiset muoviseen ripustimeen menevät koukulliset nipsut ovat tolkuttoman kalliita, eur 3,90 20 kpl, joka ei riitä siis mihinkään, raskin ostaa peräti kaksi pakettia. Toisaalta keskustan Sokoksella oli halvennuspöytä, josta löysin 70 % alennuksella avainkaapin (eur 5) ja hopeisen asemankellon (eur 9), joka on äärimmäisen ihana. Juuri sellainen, josta haaveilin.

(Minä olen hullu, hehkutan jonkun kellon perään... Kaukana ovat ne ajat, kun on miehen, bändin tai jonkun muun asian takia näin riemastunut. Olen myös vanha. Ja note to yourself: palovaroitinta ei löytynyt koko mökistä. Osta!)

7 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Mutta oikean kellon valinta ja varsinkin sellaisen löytäminen on tärkeä asia ja vaatii paneutumista! Ne asemankellot on ihania.

-kummitus- kirjoitti...

Niitä jäi sinne vielä, vinks vinks. ;-D Mie en kyllä tähän kamalasti kerennyt paneutua, kävin yhdessä asiakastilaisuudessa ennen sitä ja viinipäissäni menin ostoksille... Tunnustan.

Kiona kirjoitti...

Hyviä ostoksia :) Verhokoukut on kyllä omituisen kalliita, mikähän niissä oikein maksaa?

-kummitus- kirjoitti...

Todennäköisesti on vain yksi valmistaja, jolla on patentti. en mie muuten keksi mikä niissä maksaa.

zenonah kirjoitti...

Hiton hyvä että se vakuutushommeli alkaa selvitä. Vittumaisia tuollaiset. Ite riemastun vieläkin puolen vuoden jälkeen joka kerta vilkaistessani vaaleanpunaista Audrey Hepburn -seinäkelloani.

Reetta kirjoitti...

Hyvä että vakuutusjuttu selviää! Raivostuttavia tuollaiset paperisotkut. Mun pitäis varmaan tulevana sossuna olla orientoitunu kaikkiin lomakkeisiin ja paperisotkuihin kyllä... ;)

Sellanen meemi olis kiva, jossa esiteltäis seinäkellot. Meillä on pieni, missä on pupu. Taitaa olla lastenhuonekello :)

-kummitus- kirjoitti...

Hyvä idea, sitten kun kello on seinässä, laitan kuvan ja tehdään siitä meemi. :-D

Luin joutessani Trauma ja dissosiaatio-sivuja. Olen aika uskollisesti tainnut käydä kaikki trauman oireet läpi tässä viime vuosina. Ja hassua kyllä, alan kokea itseni jälleen ihmiseksi.

Välillä vaan sitten tulee takapakkia, kun joutuu käsittelemään vanhoja asioita, että voi ihminen olla täynnä vihaa! Sitä en ole purkanut näköjään minnekään.