keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Kierrätän

Minusta on aina ollut kiva kierrättää ja lajitella. Siinä tuntee tekevänsä jotain konkreettista pallon hyväksi suhteellisen pienellä vaivalla. Nyt olen uuden haasteen edessä. Uudessa kodissani nimittäin kerätään erikseen energiajäte ja sekajäte. Itse asiassa sekajätteelle on varattu roskakatoksessa vain yksi astia, kun taas energiajätteelle on kaksi.

Ilmeisesti homma siis toimii, mutta minulla se on vielä hakusessa. Joka kerta kun avaan alakaapin oven laittaakseni jotain roskiin, joudun miettimään mihin pussukkaan se kuuluu. Sen olen jo huomannut, että itse asiassa sekajätettä tulee tosi vähän. Kun pahvit laittaa pahvinkeräykseen, paperit omaan kasaansa ja biojätteen biopussiin, ei enää paljon jää; likaista pahvia, paperia ja muovia. Metallia on vain viinipullojen suojuksissa, folionöttösissä ja säilykepurkeissa.

Yksi huono puoli minussa on, olen äärimmäisen laiska lasinkerääjä. Tietysti palautan pullot, mutta hillo-, oliivi- ja maustetahnapurkit tahtovat jäädä kierrättämättä. Paha minä. Pitänee ottaa itseään niskasta kiinni, ärsyttää vain suunnattomasti, kun lähikaupan kierrätyspiste on parkkikellarissa, ei minulla sinne mitään asiaa ole. Räyh. Tämä maa on autoilijoiden. Lasinkeräyspisteet saisivat tulla jokaisen talon roskakatokseen, mie tiedän, että joissain kaupungeissa se toimii jo.

11 kommenttia:

zenonah kirjoitti...

Meillä kerätään kirkasta lasia. Ja pattereita. Ja siihen energiajätteeseen tottuu pian. Täältä voi muuten tilata ilmaiseksi aiheeseen liittyvää sälää: http://www.hsy.fi/jatehuolto/ohjeet/esitteet/Sivut/default.aspx

Kiona kirjoitti...

Kierrätys on tosi helppoa, kun sen kerran oppii. Mulle siitä on tullut melkein paha tapa. Kaivelen joskus tuttavien ja sukulaistenkin roskiksia, kun ovat mokomat väärin lajitelleet :)

Mymskä kirjoitti...

Energiajäte on ihan mielettömän hyvä juttu! Totuin siihen perähikiällä asuessani ja olen tuntenut tuskaa, kun täällä sitä ei ole ollut.
Se on loppujen lopuksi ihan helppo juttu, kun siihen tottuu.

Mutta eilen! Riemunhetki! Roskakatokseen oli ilmestynyt energiajakeelle oma pönttönsä!

Kun lajitelen sekajätteen ja energiamoskan erikseen, huomaan selkeästi sen miten pieni pussukka sitä sekajätettä kasaantuu kaatopaikalle. Ja se isompi pussukka voidaankin sitten hyödyntää jotenkin.

Minulle tämä jätteiden lajitteleminen on ihan sydämenasia... :D
Jaksan jopa nähdä vaivaa asian eteen, mikä on pienoinen ihme. (Ja keuhkoan roskakatoksessa, kun Vaiva on kuitenkin NIIN pieni, että kuka tahansa pystyy, jos haluaa.
Yst. terv. Jätepoliisi)

Reetta kirjoitti...

Meillä ei kierrätetä mitää(paitsi lehdet lehtikeräykseen), mikä on piikki lihassani. Ville yritti polkaista vihreämmän elämämme pystyyn viime keväänä keinonaan biojäteastia, mutta se jäi, kun biota tuli niin vähän... Pitää ryhdistäytyä!

~ Mariia ~ kirjoitti...

Oih, olisipa meilläkin keräysastia muoville! Itse olen eritellyt muovit jo pitkään ja kuskannut puolen kilometrin päähän. Kesällä ne kulkevat helposti pyörän tarakalla, mutta näin talvisin laiskuus iskee ja muovikasa kasvaa kunnes se on pakko viedä... Onneksi ne eivät paina kuitenkaan paljoa. Meillä on lehti-, kartonki-, lasi-, metalli-, bio- ja sekajäteastiat jätekatoksessa. Kun kaikki edellä mainitut on lajiteltu ei sekajätteeseen paljoa kerry. Tuota muovilajittelua kaipaisin, mutta tuskin sellaista saadaan kun jollakin on nyt jo outo harrastus, heittelee jogurttipurkkeja yms. biojäteastiaan joten sekin useinmiten kipataan kaatopaikalle... Ärsyttävää.

-kummitus- kirjoitti...

Zen, kiitos linkistä, printtasin sieltä lisätietoa!

Ihanaa, että meitä kierrättäjiä on enemmänkin! Taputapu! Reetta, otat vaan riittävän pienen biojäteastian, eihän sitä tarvitse täyteen kerätä, alkaa vain haisemaan.

Mariia, ei meillä vaan muovinkeräystä ole. Nyyh. Se vasta hienoa olisikin.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä se kierrätys on? Me ei olla täällä yläkylällä kuultukaan. Edes töissä ei ole paperinkeräystäkään!!!
T: Satuilija

Anonyymi kirjoitti...

Auts, käsitin että teillä on keräysastia muoville (http://fi.wikipedia.org/wiki/Energiaj%C3%A4te), kerkesin jo vihertyä kateudesta :D

-mariia-

Puhuri kirjoitti...

Tämä taas kannustaa minuakin ryhdistäytymään, juu olen uhonnut blogissa, mutta en vain ole oikein saanut ryhtiliikettä otettua.
Vieläkään en oikein ole saanut ryhtiä energiajätteen kanssa. Ilmeisesti muut asukkaat ovat, sillä meillä on 4 energiajäteastiaa jo katoksessa...

-kummitus- kirjoitti...

Mie muuten huomasin, että meidän ilmoitustaululla puhuttiin myös metallinkeräysastiasta. On mentävä valoisan aikaan pyörimään sinne katokseen, että tiedän mitä sieltä loppujen lopuksi löytyy.

Ja ehkä odotan myös, että tulee vähän lämpimämpää...

Celia kirjoitti...

Minun kierrätysurani alkoi opiskeluaikoina paperin-, pahvin- ja lasinkierrätyksestä. Sitten tuli mukaan metallijäte- ja paristolaatikot. Olin onneni kukkuloilla, kun asuimme taloyhtiössä, jossa oli kompostori ja sinne saattoi kipata biojätteet. Jossakin vaiheessa oli jopa muovinkeräyspaikka, mutta sitten se lopetettiin. Samoin on lopetettu lumpunkeräys, jonne saattoi kipata loppuun hiutuneet vaatteenretaleet, joita ei huolittu kirpputoreille.

Edelleenkin kierrätän kaikkea muuta kuin muovia, koska en ole löytänyt lähimailta energiajätelaatikkoa. Kierrätän - ehdottomasti - edelleenkin vaikka kierrätyslaatikot ovat noin kilometrin päässä eivätkä kätevästi tontin reunanlla.