Tää se päivä on

Joku ystävä joskus sanoi, että varma aikuisuuden merkki on asuntolaina. Tämän päivän jälkeen minusta on tullut aikuinen. Vihdoinkin. Toisaalta en nyt niinkään varma edelleenkään ole siitä, tahdonko tulla aikuiseksi. Vanhaksi kasvaminen riittäisi minulle.

Aikuisuus on ollut silmissäni tylsää. Toisaalta jos tätä omaa eloaan miettii, niin tylsältähän tämä on vaikuttanut useamman vuoden. Käyn töissä, tulen kotiin, teen ruokaa, katson telkkaria, surffaan netissä, siivoan tai pesen pyykkiä. Viikonloppuisin vähän tapaan ystäviä. Erittäin harvoin käyn missään baari-ulkona, kutsun mieluummin ihmisiä luokseni tai menen itse kyläilemään. Sitten taas tehdään ruokaa ja juodaan viiniä.

Toisaalta aikuisuuteen olen, ehkä epäreilustikin, yhdistänyt luutumisen ja ajatuksen siitä, ettei enää osaa muuttaa mielipiteitään. En kuitenkaan koe aivan niin kalkkeutunut olevani ainakaan vielä. Paitsi poliittisissa asioissa; kauhistelin P. Väyrysen puheenjohtajaehdokkuutta, että miten ihminen voi kuvitella tulevansa valituksi. Sitten tuli mieleen, että entäs jos Keskusta sitten valitseekin Paavon puolisokseen, mitä se nyt minua haittaa ja liikuttaa? Ja todennäköisesti se edesauttaa fiksujen ja järkevien ihmisten siirtymistä jonkin järkevämmän puolueen jäseniksi. Oikeastaan se olisi tosi hieno asia, Keskusta saisi Paavonsa ja muut puolueet paremmat ihmiset pois pahan leivistä.

Totta ihmeessä minä olen asenteellinen tässä asiassa. Keskusta on aina ollut vanhan vasemmistolaisen ja viherpiipertäjän arkkivihollinen. Jaa, noh, toinen paha on Kokoomus, mutta tänään en siihen puutu. Mutta kuten huomaatte, olen kovin luutunut, poliittinen asenteeni ei ole muuttunut sitten lapsuuspäivien, punikki mikä punikki. Ehkä nykyään kuitenkin aika vihreä sellainen.

Ja kohta kapitalistien juonien kohde ja uhri...