perjantai 22. tammikuuta 2010

Terveisiä messuilta

Kävin Matkamessuilla työn puolesta kuikuilemassa. Kaukokaipuuhan siinä tuli, vaikka hyvin tiedän, että nyt on syytä kaivata vain Suomea, kun kerta menin itseni velkavankeuteen vääntämään. Ehkä sitten kun olen tasoittanut tulo- ja menoarvioni, voin ryhtyä pienesti jälleen säästämään, mutta siitä tulee taas vähän pitkäaikaisempi projekti.

Matkamessuilla ei enää nykyään myydä vain matkoja, vaan kaikkea muutakin tilpehööriä on tarjolla: hiustenhoitotuotteita, koruja, matkamuistoja, liikelahjoja ja eri leipomoiden tuotteita. Minun mukaani tarttui (yhden nimeltämainitsemattoman esineen lisäksi) ohrapiirakoita. Suosittelen lämpimästi, jos käytte messuilla tai muualla törmätte. Olivat niin hyviä, että sain oikein pidätellä itseäni, etten lankeaisi ylensyönnin syntiin, mutta ne ovatkin pohjoiskarjalalaisia piragoita. (Onneksi en ostanut niitä pikkulapsen pään kokoisia pullia, joita olisi ollut tarjolla toisessa kojussa... Sen sijaan Joensuun Herkkuleipomolta olisin tahtonut ostaa sekä sultsinoita että vatruskoita, vaan kun ei rahavarat antaneet myöten.)

Sen sijaan jos kävelemällä itsensä väsyttänyt messuvieras myöhästyy junasta, joka veisi hänet suhteellisen lähelle kotia, ei kannata summamutikassa hypätä seuraavaan, että pääseehän sillä Malmille. Ei pääse,K-junalla nimittäin. Kävin tekemässä ruokahalua herättävän lenkin Puistolassa, josta ajelinkin bussilla kotilähiöön. Tunsin oloni erittäin älykkääksi.

3 kommenttia:

Mari Koo kirjoitti...

Tuo Joensuun Herkkuleipomo (tai joku muu "aito" joensuulainen koju) on mielestäni usein myös Hakaniemen torin sunnuntaimarkkinoilla, taitavat olla joka kuu eka sunnuntai. Muuten markkinoiden tuotteet ei suuresti kiinnosta, mut noita pohjoiskarjalaisia herkkuja oon useamman kerran hakenut :)
Niiltä saisi tilattua myös ihan kokonaan kasviskukkoakin, tai ainakin sellaista lupailivat, kun joskus aiheesta rupattelin.

Puhuri kirjoitti...

Ohrapiirakat, nam...Joskus niitä on saanut S-marketeista (keskustan Sokoksen ja Hakaniemen ainakin) konsulenttimyynnistä.
Ai siellä oli matkamessut...Olin Itä-Pasilassa tällä viikolla monena päivänä, ja neuvoin yhden jos toisenkin messukeskuksen suuntaan.
Mulla on niin, että matkakuume on korkeimmillaan, kun ei ole mahdollisuutta lähteä. Usein haluun sitä, mitä ei voi saada...

-kummitus- kirjoitti...

Mari, kotitekoiset toki ovat parhaita, mutta ihan hyviä feikkikototekoisia ovat nuokin. Parasta niissä on, että ne tehdään laktoosittomaan maitojuomaan. Niitä voi ottovelikin huoletta vetää.

Hmm, mistähän muuten kasviskukkoon saadaan se kosteus sisään, kun lanttukukossakin kosteuttajana on raidallinen sika. Mutta kuulostaa asialliselta palvelulta. Joenkylässä osataan!

Puhuri, juup, messut ovat menossa. Ja ääh, jos ei olisi ollut tavallaan pakko mennä, en olisi mennyt. Sitten vielä olin vilaukselta päässyt tietysti MTV3n uutisiinkin samoissa merkeissä. Mutta kuulema onneksi vain takaa päin. :-D

Minusta olisi ihana lähteä LOMALLE jonnekin. Kaikki tekemäni matkat viime vuosina ovat olleet tiukasti työmatkoja.