maanantai 3. toukokuuta 2010

Halutahan saa

Näytti niin kauniilta aamulla, etten sitten katsellut laisinkaan lämpömittaria. Olisi ehkä kannattanut, olin nimittäin tönkköjäätyä pystyyn. Ei siellä vielä kevät olekaan. Tai sitten on kovin kylmä kevät. Valkovuokkopuskiakaan ei ole vielä noussut metsiköihin. Sen sijaan parvekkeella olevat auringonkukan taimet terhistyivät, kun ymmärsin antaa niille eilen vettä. Annan ehkä lisää tänään.

Samoin ajattelin ryhtyä ulkoiluttamaan jo muitakin taimia. Siinäpähän oppivat ja voimistuvat. Tai sitten joudun kasvattamaan uudet.

Ikeaan on päästävä. Tahdon sieltä kaksi Lerberg hyllykköä, toisen parvekkeelle ja toisen kylpyhuoneeseen. Samoin tahdon kuohuviinilaseja, wc-altaan aluskaapin, veitsitelineen ja vaikka mitä. Kyllähän kauppaan pääsee ilmaisella bussilla, mutta ei sillä bussilla ja sitten muutamalla muulla bussilla päästä kotiin tavaroiden kanssa. Ei ainakaan jos tavaroita on kaikki, mistä haaveilen. Todennäköisesti siinä vaiheessa kun joskus ikinä pääsen Ikeaan, minuun iskee pihikohtaus enkä osta muuta kuin paketillisen servettejä.

Pitää harkita haluamisiaan. Ja sitä ennen pestä parveke. Yyh.

5 kommenttia:

Strangefreuit kirjoitti...

Joo, sulla on mun nimi.. Mulla on ollu tommonen hylly jo pari talvee parvekkeella ja hyvin on palvellu.

-kummitus- kirjoitti...

Mie muistelinkin sellaisen jossain nähneeni. Muistin juuri, että meillähän on töissä pakettiauto, jota saa rahalla lainata. Jos tekisi sellaisen sunnuntairetken Iikkeaan jossain välissä. Tuleehan sekin maksamaan, mutta eipähän tulisi ketään vaivanneeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Viime viikolla lähti mukaan kolme pakettia servettejä, mutta onneksi muutakin eli mitä oltiin ostamaan lähdettykin. Meilläpäin käydään servetitkin ostamassa ulukomailta!

Anonyymi kirjoitti...

Edellisen kirjoitti Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

Hyvähän se toisilla on, kun on ulkomaat ja kaikki ihan vieressä. ;-DDD