On se sitten kumma, miten välillä on ihan tyytyväinen elämäänsä ja sitten jostain puun takaa hyökkää suunnaton epäreiluus ja itsesurkuttelukohtaus. Että miksi juuri minulle kävi näin ja enkös mie kuitenkin ole ihan kiva, miksei kivoille käykään hyvin? Ja mitä minä edes enää yritän yhtään mitään, kun mikään ei kuitenkaan onnistu. Vanhuus tulee, syksy saa, mutta minä en.
Sitten aamulla kun herää, niin kuitenkin taas ryhtyy elämään eikä lopetakaan sitä, vaikka illalla miten olisi tuntunut, ettei vittu voi vähempää kiinnostaa. Kyllä on ihmisen mieli kummallinen.
(Tämä murheen alho saattaa johtua erittäin vähistä unista viime päivinä. Olen jo melkein päättänyt, että tänään saatan käyttää alkoholia nuijanukuttamaan itseni. Mie en tajua, miten välillä uni nyrjähtää pois paikaltaan. Onneksi ei koko ajan. Ja onneksi joskus hyvä kalsarikänni tuo sen takaisin. Toisaalta voisin myös käyttää leivontaterapiaa ja tehdä vaikkapa lihapiirakoita pakkaseen. Voi olla, että teen molemmat. Mie kuitenkin olen lomalla.)
Ai niin, silmälääkäri kutsui kylään. Se ei taida olla hyvä merkki.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Mä olen viime aikoina miettiny paljon just tuota hyvien ja huonojen mielialojen vuorottelua. Nyt kun uus työ hermostuttaa jatkuvasti ja aivot käy ihan ylikierroksilla, ajattelen että olisi parempi jos ei olisi ikinä sellaista hyperonnea, muttei sitten vastapainona tällaista märehtimistäkään. Haluaisin olla tasapainoinen, tasainen, asioihin neutraalisti suhtautuva.
Tai emmää tiiä - sillon kun on kivaa niin se on kyllä... Kivaa :)
Eläpä muuta viserrä, Reetta! Mie en kyllä edes muista hyperonnellisuutta, mutta onnellinen olen ollut useinkin viimeisen kolmen vuoden aikana.
Kivaa on ollut ja niin päin pois, mutta ehkä mie näen aika selkeästi tuhlanneeni elämääni perusteellisesti väärään osoitteeseen. Ja niin monta vuotta! Mutta toisaalta, jos en olisi sieltä poistunut, en olisi saanut näitäkään melkein onnellisia vuosia.
Tässä se taas nähdään, ei blondin pitäisi ryhtyä miettimään näin vaikeita asioita, parempi olisi vaan mennä, juoda ja pissata. Muut saa selittää.
Mennä, juoda ja pissata kuulostaa melko stressittömältä elämänmuodolta. :D
Radiossa oli tänään joku uutispätkä naisesta, joka haki oikeusteitse korvausta mieheltä jonka kanssa oli viettänyt "parhaat vuotensa" ja kuitenkin suhde oli päättynyt eroon. Miltäs kuulostais? ;)
Herää kysymys, mitähän mie sieltä saisin muuta kuin mitä tähän saakka saamiani asioita...
Kysymys on varmaan aiheellinen :/
Onni tai onnellisuus, mitä se on? Minulla on ajoittain ihan mukava olla, mutta en muista, millaista on olla onnellinen. Tai jos oikein muistelen, niin kyllä se sieltä tulee. Ja sitten tulee vielä suurempi paha olo.
Mitähän korvauksia minä saisin juopolta pettäjämieheltä?
Kunhan, Kiona, ensin eroon siitä pääset, aloitetaan siitä. Kyllä se onnikin löytyy, uskon vakaasti.
Lähetä kommentti