perjantai 16. marraskuuta 2012

Huomioita fysiologiasta ja ihmispsyykestä

Olen huomannut, että kun itkettää, niin kannattaa lähteä kävelemään. Ulkona valuu vesi silmistä muutenkin (tuuli ja kuivat silmät), mutta kyyneleet kuivuvat. Olen myös huomannut, että surulla on tapana kasaantua, kun yksi asia vänisyttää, niin kohta tulevat mieleen muutkin surkeudet. Jopa 4 kuukautta vanhat asiat. Olen myös huomannut, että selkääni on alkanut sattua, kun harrastan liikkumista. Urheilija (MIKÄ?) ei tervettä päivää näe. Tällä tahdilla saa minunkin selkäni maistaa kirurgin terästä vielä tässä elämässä.

Silloin kun en vollota, luen. Ryhdyin tyhmyyttäni soimaten lukemaan George R. R. Martinin Tulen ja jään laulua, koska tiedän, että kun yhden osan luen, tahdon lukea kaikki. Nyt tankkaan kakkososaa, Kuninkaiden koitos on menossa. Peukaloni ja käsivarteni eivät ole mielissään, kun kantelen yli 700 sivuisia opuksia tunti toisensa perään. Kirjat kuulema vain pitenevät jatkossa. Ihanaa. Surkeintahan tässä on se, ettei tyyppi edes vielä ole kirjoittanut kahta viimeistä osaa. Mitenkäs sitten suu pannaan, jos satun heittämään veivini, ennen kuin ne ovat valmiit? Menen kummittelemaan Georgelle, se on varmaa. Tai sitten alan kytätä fanisivustoa, jos vaikka saisin tiedon ajoissa.

Tänään hylkään surun mielestäni. Ei se nimittäin minnekään häviä, hymyilen, koska huomenna on huonommin. Kovin ovat kyyneleet sitkeätä ja sikiävää sakkia, sielun satiaisia. Olen luvannut itselleni, että en pilaa ystävien retkeä omilla ongelmillani. Teistä en ole niin huolissani, tämän p*skan lukeminen on nimittäin aivan vapaaehtoinen laji.
 Vaikkei tänään vettä sadakaan, tämä soi päässä.

4 kommenttia:

Peppone kirjoitti...

Kiitos kummitus, taas viisastuin. En tiennytkään että tuo Tulen ja jään laulu on ollut pohjana Game of Thrones:ille. Se on hyvä sarja ja katsoin sitä aina kun voin vaikka se tulikin loppuvaiheessa kesää uusinnan uusintana. Älä sure sillä elämä on siihen liian lyhyt <3

Tsompi kirjoitti...

Samaa olen huomannut, että vesi valuu silmistä tuulessa ja nyt sisätiloissakin, jokin silmätulehdus hyppää silmästä toiseen. Selkä ja muutkin osat on paskana ja... eihän mun pitänyt tulla tänne valittamaan sentään. Juu ei surra, niinkuin ikiviisas ja filmaattinen Peppone kehotti :D Voi hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Voi Kummitus! Parhainkin taistelija saa murtua välillä, itkeä, surra, murehtia, pelätä. Mutta sitten taas on aika koota itsensä, saada takaisin taistelutahto ja käydä tuulimyllyjä päin. Vaikket ehkä sitä nyt itse usko, niin minä olen varma, että sinä selviät tästäkin. Kun ei luovuta, tulee se sauma, tulee se hetki, että onni kääntyy hyväksi. Edes hetkellisesti! Edes joltain olennaiselta kohtaa!

(Been there, experienced that)

t. sanna

-kummitus- kirjoitti...

Ihmisen pitää saada purkaa surkeuttaa jonnekin, minä puran sitä tänne, mutta sopii tänne muidenkin suruja. Surkeus pienenee hivenen, kun sen kirjoittaa pois sydämeltään.

Huolestuttavampaa olisi, jos olisin asiasta aivan hipihiljaa.