maanantai 26. marraskuuta 2012

Sinne se taas meni - viikonloppu

Perjantaina keskustelin/ riitelin/ väittelin henkevästi itseni kanssa aina lähes yhteentoista saakka illalla, ennen kuin ryysin kylille. Pysähdyin parissa baarissa Kalliossa, ensimmäisessä seurustelin jopa vastakkaisen sukupuolen kanssa, jälkimmäisestä minut houkuteltiin nuorison seurassa keskustaan. Olin sitten oikein pitkän kaavan mukaan liikkeellä, hauskaa oli, ihmisten kanssa tuli seurusteltua, mutta yllättäen sillä myöhäisellä lähdönhetkellä oli positiivinen puoli, rahaa ei kerennyt kovin kummoisesti menemään eikä edes seuraavaksi päiväksi tullut epämiellyttäviä seuraamuksiakaan. Väsymys vain.

Niinpä kun ystäväiseni pyysi minua Vaasankadun joulukadun avajaisiin, olin valmis kuin lukkari sotaan. Ikuisen vapun aukiolla törmäsimme entiseen poikaystävään, joka ei ole muuttunut laisinkaan, aivan yhtä adhd, kun silloin aikanaan. Hyvä puoli tapaamisessa oli, että sain kerrottua hänelle Ottoveljen kuulumiset ja huomasin, että ei enää vanha suola janota. Ei sitten niin pätkän vertaa. Aika on vihdoin tehnyt tehtävänsä siltä osin, jäivät vain lämpimät muistot ja ystävällismieliset välit.

Ystävän kanssa menimme istuskelemaan vajaaksi pariksi tunniksi yhteen kuppilaan. Maailma taas parani ja nauru raikasi. Hän toi minulle lupaamansa mukavan lahjuksen, kertaalleen kokeilemansa rintareput, kauniit kuin karamellit, mutta liian suuret ne taitavat olla minullekin, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Ruokakaupassa vielä kävimme kikattelemassa, ennen kuin hän lähti viettämään pikkujoulujen jälkeistä elämää ja minä leppoisaa lauantaiehtoota. Loppuviikonloppu meni erilaisten ruokakokeilujen merkeissä, häpeämättömästi aloin jopa säätämään sitä kuuluisaa avocadopastareseptiä, kaipasini siihen tuoretta tomaattia lisäksi. Hyvää tuli, sairaan hyvää.

Eilen olisin tehnyt enemmänkin työhakemuksia, mutta ainakin yksi ilmoitus oli kadonnut ennen hakuajan loppumista. Harmittelin, kun en pääsekään pohjoisempaan Suomeen joulukuun alussa, rahat eivät vain riitä maksaa kalliita junalippuja eikä sopivia lentotarjouksiakaan löytynyt. Miksei se Onnibus sinne ajele halvalla, minä vaan kysyn. Tänään jatkan työhakemusten rustailua, vaikka olen tosin jo menettänyt toivoni niin, etten enää edes haaveissani näe itseäni missään. Ihmeellinen olo, tuo toivottomuuskin. Samoin huomasin, että yleensä kun olen ollut töissä tässä vaiheessa, vuodenvaihdekiireiden keskellä en ole edes huomannut kaamosta. Nyt minulla on aikaa tarkkailla pimeyttä ja elää siinä. Tunnen sen aivan uudenlaisena raskautena sielussani, tympeänä ja ankeana. Melkein tekisi mieli sanoa musertavana, mutta sen ajatteleminenkin saattaisi musertaa minut lopullisesti.

3 kommenttia:

Lissu kirjoitti...

Nopeat lähdöt ovat parhaita :)

Kiitos hauskasta lauantai-iltapäivästä! Kevyt ulkoilu ja hyvä seura tuli tarpeeseen. Kanatkin päätyivät pannulle nopeammin kuin hyllyltä ostoskoriin... Hyvää tuli siitäkin keitoksesta. Sunnuntaina uskaltauduin jo ulkoruokintaan ilman pelkoa hyytymisestä soppakulhon ääreen julkisella paikalla.

Oletko katsastanut VR:n tarjoukset? Nykyisin voi ymmärtääkseni saada lippuja melko edukkaasti vähemmän ruuhkaisina päivinä.

Tsemppiä ja valoa pirttiin!

Peppone kirjoitti...

Hyvän kuuloinen viikonloppu ja paljon ehti tapahtumaan. Kaamos masentaa eikä oikein huvita mikään mutta ikuisena valon lapsena ajattelen reilun kuukauden päästä vaihtuvaa vuotta ja matkaa valoa kohti.

-kummitus- kirjoitti...

Lissu, kaikki mahdolliset ja mahdottomat tarjoukset on katsastettu. Asiaahan tietysti rajoittaa vastaanottajien aikataulut, eli vaikka minä pääsisin tiettyinä aikoina, eivät he voi minua vastaanottaa silloin. Palapeliä...

Peppone, minua ei yleensä kaamos masenna, nytkin luulen, että masentava tekijä on työttömyys. Ja siihen ei paljon valon lisääntyminen auta.