lauantai 22. joulukuuta 2012

Myrskyn jälkeen on poutasää

Armoitettu toverini synnissä, madame Nollavaimo tyrkkäsi kolmannenkin haasteellisen tehtävän tähän synkkään ja ikävään.

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle."

Luonto. Aurinko paistaa. On ollut niin monta pimeätä päivää, että tuskin muistan valoa. Syksy on ollut raskas, valitettavasti valon määrän lisääntyminen saattaa kevään myötä osoittautua turhaksi optimismiksi, mutta näkeepähän paremmin oman surkeutensa. Kesällä onnen tunteen saa aikaan metsän tuoksu tai veden loiskinta rantakiviin. Puhumattakaan tähdistä, joita täällä pääkaupunkiseudulla ei koskaan näe. Niitä minä kaipaan, sitä tunnetta, kun pyörryttää ja tuntee itsensä pieneksi.

Villasukat. Koska olohuoneen patteri ei edelleenkään lämmitä, niin villasukat tuovat hyvän mielen. Toivottavasti huoltomies joutaisi edes joulun jälkeen tutkimaan tilannetta. Onneksi makuuhuoneen patteri pelittää ja kylpyhuone on ihanan lämmin.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Ostin Kaubamajasta neljä juustonkimpaletta, savujuuston, Roquefortia, Mirabo pähkinäjuustoa ja kovan lehmän ja vuohenmaidosta valmistetun Navarris-juustokimpaleen (en löytänyt linkkiä, pah, rasvapitoisuus on kuitenkin lähempänä kolmeakymmentä, pakkohan sen on olla hyvää!). Juustojen lisäksi valon juhlassani tarjoilen itselleni tofucurrya, chili-korianteri-tiikerirapuja, muutamaa maksapasteijaa, leikkeleitä ja salaatteja. Tapaninpäiväksi olen kutsunut muutaman vieraan, sitten siirryn lihan pariin vakavamielisesti, mutta sika ei ole ystäväni muuten kuin raidallisena (pekoni).

Terveys. Olen ihmeen hyväkuntoinen siihen nähden, etten tee itselleni mitään. Krooniset sairaudenalut pysyvät lääkityksellä kurissa, ihmehän tuo olisi, jos tämän ikäisenä aivan terve olisi. Paitsi että jotkut ovat! Mutta minäkin pidän itseäni sellaisena. Fyysisesti terveenä, henkiseen puoleen emme tartu.

Kirjasto. Työttömyyteni on saanut minut lukemaan. Hyvä! Kirjastossa kirjat ovat ilmaisia, ellet satu tilaamaan niitä, kuten nyt olen joutunut Tulen ja jään tarinan kanssa tekemään. Sekin onneksi loppuu yhden suomenkielisen ja yhden alkuperäiskielisen kirjan jälkeen, koska muita ei ole vielä edes kirjoitettu. Tai ainakaan julkaistu.

Ystävät, toverit ja kylänmiehet. Ilman ystäviä en olisi täällä enkä jaksaisi. Tekevät hyvän mielen enimmäkseen, vaikka välillä niistä riesaa onkin. Ja välillä minä olen riesä heille.

Kirjoittaminen. Jos ei olisi blogia, ei olisi elämää. Jos en kirjoittaisi, olisin aika surkea veikko. Joskus kirjoittamisen ajatteleminenkin tuo hyvän mielen.

Puhtaan kodin tuoksu. Kohta taas tuoksuu. Tänään aion pestä myös saunan.

Musiikki. Minä kuuntelen sitä jälleen! Hyvä minä! Hyvä musiikki!

En keksi enempää! Olkoon. Lisään kymmenennen, jos tulee ikinä mieleen. Viime aikoina on hyvä mieli ollut aika vähissä, hyvin hetkittäistä, mutta ehkä sitä taas joskus on tarjolla enemmän. Niin kuin vaikka ämpäritolkulla.

Annetaan sitten - eteenpäin tämäkin riesa. Kauko ja Eki, teidät luetaan kahdeksi, repikääs hyvää mieltä ilmoille. Ambra, sinulle menee kolmas. Mymskä, kiinnostaisiko tehdä tällainenkin? Entäs Pauliina, viimeisin kirjoitus kun oli synkeähkö, nappaisivatko hyvän mielen asiat? Kukas vielä, Stansta? En taida vielä jaksaa käydä teitä patistamassa, mutta jos että hokase, niin kaipahan käy blogeissanne koputtelemassa.

Vuodenajat muuttavat näkymää kummasti.
Mitäs mie siitä Tallinnasta meinasin? Ai niin. Maiasmokkin pimeässä peräpöydässä istuskellessani kahvin ja tummaan suklaaseen piilotetun kastanjaleivoksen kanssa puhelin soi. Rekrytointi osaltani loppui siihen ja jatkui kahden jäljelle jäävän ehdokkaan kesken. Mietin mielessäni, että jos olisin ollut yksin tai humalassa, niin olisi saattanut itkettää. Nyt vaan jäi rintalastan alle sellainen painon tunne, että enkö mie ihan oikeasti minnekään kelpaa. Kun olin kävelemässä Kaubamajaan, puhelin soi toisen kerran, sain kutsun seuraavaan haastatteluun. Siitä taas vähän mieli koheni, mietin, että hyvä oli, että satuin olemaan liikkeellä, tuli muuta ajateltavaa.

Aamusella laivassa seurasin pariskuntaa ja yhta naista, kun he aloittivat heti laivan lähtiessä ryyppimisen. Kolmikko oli matkalla satamaan yhtä aikaa kanssani, he tosin sen verran vahvasti horjuen, että sain heidät kiinni. Sinne ne jäivät taakseni huutamaan ja melskaamaan. Minua vähän hävetti, kunnes tajusin, että ei tarvitse, enhän minä humalassa ollut. Glögini Raatihuoneen torilla join alkoholittomana, pakko oli maistaa omena-vaahterasiirappiglögiä, makeata, mutta namia. Ehkä siihen olisi se terästys sopinut, mutta kun odottelin sitä toista puhelua, niin en tohtinut.

On se vaan hieno juttu, että Eckerölinelle tulee uusi laiva vuoden alussa. Toivottavasti siellä on joku kolo myös laisilleni matkustajille, jotka eivät perusta humphump-bändistä, karaokesta tai dj Veskusta. Minä nimittäin vaihtelin penkkiä sen mukaan, kun jossain ulina alkoi riipiä korvia. Huomasin jopa viihtyväni cafeteriassa kääpiönurkkauksen lähistöllä paremmin kuin musiikkipisteissä. Korvat eivät enää kestä, eikä pää.

Aamupalalla satuin istumaan vastapäätä nuorta varajeesusta, joka oli menossa Latviaan pelastamaan lastenkodillisen lapsia. Noh, kyynikko, hiljaa! Hyvällä asiallahan se poika kavereineen oli, mutta jos olisin joutunut vielä hetken hänen lähellään viettämään, todennäköisesti sarvet olisivat alkaneet minun otsaani kasvaa. Nyt jo otsalohkoa alkoi pakottamaan, sitten kuitenkin totesin itselleni, että parempaa työtä ne himouskikset tekevät kuin me normaalityypit, jotta turha ryhtyä riivaamaan. Pekoni sitä paitsi maistui meille molemmille.

Paluumatkalla nautin joulubuffetin, traditionaaliset jouluruuat tuli maisteltua. Hnnngggh, not my cup of tea, taytyy sanoa. Kalapöytään olisi kannattanut keskittyä. Ja jälkiruokiin. Viiniä meni muutama lasillinen, niinpä kun kotiin pääsin olin aivan tiltissä. Hyvä, että sain ripsivärin pois silmistäni, ennen kuin sänkyyn kaaduin. Pitkä päivä, kun piti herätä jo puoli kuudelta, satamassa piti nääs olla viimeistään 07:40. Ja minähän olin. Tietysti. Mutta ei sitä maailmanloppua sitten tullutkaan, tuli kirkas talvipäivä!

4 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Saatanpa vaikka yrittää tätä, joskus sitten joulunpyhien tuolla puolen.

Ja kyllä muuten täällä pääkaupunkiseudulla, jopa ihan pääkaupungissa, tähtiä näkyy. Siis niitä oikeita taivaan tähtiä. Täytyy vaan olla riittävän pimeällä ulkona ja kohdistaa katse ylöspäin. Pilvetön sää edesauttaa asiaa.

Nollavaimo kirjoitti...

Hyvinhän se meni. :) Ja kiitos muistutuksesta: mullakin on Rokvorttia jääkapissa.

Peppone kirjoitti...

Hyvä reissuhan sulla tuntuu olleen, tekisi mieli itsekin lähteä. Varsinkin nyt kun en enää juo, niin matkastakin voisi jotain nauttia.
Eikä muuten hullumpi tuo valon juhlan ruokalistakaan..

Samaan aikaan toisaalla kirjoitti...

Tää tsekattiin ja haasteeseen vastattiin. Oli btw mainio kirjotus. -Eki