lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kaikki, mitä vanhenemisesta kerrotaan, on totta

Ryhdyin miettimään, miten erilaisia me ihmiset olemme. Pohdin entistä esihenkilöäni, miten hän on niin työlleen omistautunut, että lomallakin kantaa viestintävälineitä mukanaan ja osallistuu kokouksiin. Sitten on stressaantunut ja äkäinen, tekee äkkipikaisia ja jyrkkiä ratkaisuja, kun jetlag painaa eikä kerkeä perheen kanssa riittävästi olemaan. Mukavasta ja ystävällisestä ihmisestä tulee arvaamaton ärrimurri. Olenhan minäkin työlle omistautunut, erona vain se, että en tahdo myydä vapaa-aikaani, minulta puuttuu kunnianhimo. Hän tosin vaikuttaa ihan tyytyväiseltä elämäänsä, luvassa on taloudellisesti turvattu vanhuus. Minulle taas jää tuulenhuuhtoma takamus ja kasa epäilyttäviä, mutta hauskoja muistoja. En tahtoisi kuolla, ei varmaan kukaan, mutta toisaalta ymmärrän, että kun kroppa ei enää pysy mielen mukana, on pakko antaa periksi ja varmaan jossain vaiheessa on ihan kivakin poistua näyttämöltä. Ei kyllä vielä ainakaan tekisi mieli, mutta rauha itsensä kanssa on ihan suositeltava juttu.

Olen huomannut, että minulle sopii elää hetkessä. Toki suunnittelen tulevaisuutta, mutta en kovin yksityskohtaisesti, Elämällä on tapana yllättää minut, suunnitelmat elävät samalla. Kannattaa nauttia kaikesta, mahdollisimman paljon. Aika menee aivan liian nopeasti, ei ole aikaa epäröidä, huomenna on jo myöhäistä, rypyt hiipivät kasvoihin ja kroppaan, omituisia kasvannaisia on siellä ja täällä, naamaan ilmestyy karvoja ja läkkiä, aivot syöpyvät ja muisti katoaa. Nuoriso, tehkää virheitä nyt kun on vielä aikaa, välillä osutte oikeaan. Älkää pelätkö, loppupelissä kadutte vain niitä asioita, joita ette kokeilleet, vaikka olisitte tahtoneet. Silti en suosittele yltiöheittäytymistä, vaikka itse olen siinä ollut aina mestaritasoa.

Kannattaa kokeilla heittäytymistä ihmissuhteissa, opiskelussa, työssä, ystävyyssuhteissa, matkustamisessa, lapsenteossa, mikä nyt sattuu kiinnostamaan. Itse en koskaan ole ollut kovin kiinnostunut extremematkustelusta tai lastenteosta, olen kermaperse ja ylpeä sellainen. Rakastan mukavuutta, pehmeitä pieluksia, isoja annoksia, herkkupaloja, suuria sänkyjä, pitkiä aamuja, kosteita iltoja, halukkaita miehiä, pieniä seikkailuja ja mitä vanhemmaksi käyn, etenkin koitan rakastaa ja hemmotella itseäni. Sanoinhan minä rakastavani miehiä, listasinhan jo miehet?

Kuten sanoin, virheiden tekeminen on suotavaa, siinä oppii. Suurimmat elämän opetukset piilevät epäonnistumisissa. Silloin tiedät, millainen ihminen olet. Jotkut sortuvat, toiset nousevat ja jatkavat eteenpäin. Toiset toistavat virheitään, toiset oppivat niistä. Itse opin yleensä liian myöhään, mutta senkin luonteenpiirteen kanssa oppii elämään. Kajahtaminen tavalla tai toisella on hyvästä. Mikäli mahdollista, kannattaa jossain asioissa elää kyllä ihan normielämääkin, jos menet liian pitkälle, voi olla, että et pääse takaisin. - Toisaalta jos siellä on hyvä, mikäs hätä hulluudessakaan on ollessa.

Kroppa pettää, jos ei siitä pidä huolta. Hyvät geenit auttavat vain tiettyyn pisteeseen saakka, sittten painovoima voittaa, nivelet eivät enää taivu ja vatsan kohdalla on omena. Mutta minulle ainakin sopii omena paremmin kuin porkkana, koska pidän enemmän keittiössä häärimisestä kuin pururadalla raatamisesta. Mutta itse joudun elämään vaivojeni kanssa, itse olen osani valinnut, turha määkyä. Koskaan ei ole liian myöhäistä vetristyä. Jos ette jaksa, niin sorry nyt vaan, sama on kohtalo kuin minulla. Ei näytä lupaavalta.

Ihminen tarvitsee elämäänsä intohimoa. Ihmissuhteet eivät ole ainoa lähde/ kohde sille. Minä rakastan elämää, erittäin intohimoisesti ja monimuotoisesti. Rakastan ystäviä, musiikkia, kirjoja, sarjakuvia, kirjoittamista, metsiä ja sieniä, roolipelaamista, öitä, sadetta, valvomista aamuun, unta, miehiä, sanoinko jo miehiä? Intohimon kohteet vaihtelevat, parikymppisenä en ymmärtänyt kuin kirjojen, miesten ja ystävien päälle, sitten tuli kiinnostus ruokaan. Baarejakin rakastin, rakastan kyllä edelleen, mutta ikäisiäni siellä on enää niin vähän, että se on vähän surullista niissä poiketa. Mitä yritän sanoa on, että vaikka sitä elämää suurempaa ihmissuhdetta ei löytynytkään, en minä onneton ole. On tässä elämässä onneksi paljon muutakin. Erittäin paljon muuta, mutta ei se sitä tarkoita, ettenkö kaipaisi ihmissuhdettakin. Sitä vaan ei minulle ollut tarjolla. En minä nykyään saa untakaan, eikä siihen kuole, vähän harmittaa toki, kun siitä niin kovin tykkäisin. Vaikeuttaa valitettavasti elämää.

Jos nyt minulla olisi jälkikasvua, niin neuvoni heille olisi, että kannattaa uskaltaa. Kyllä elämä kantaa. Mutta samalla varottaisin, että tyhmyyksiä ei sitten kannata tehdä. Ainakaan taloudellisia, tosin mammonan varaan kannata muutenkaan elämänarvojaan rakennella. Pohjalla käyminen tekee ihmiselle hyvää, pahiten olen karahtanut kiville parisuhteissa ja työttömyyden koittaessa. Siinä kuulkaas oppii empatian lisäksi paljon itsestään. Minä en esimerkiksi enää laskekaan vuosia eläkeikään. Se loppui tuossa 1 v 2 kk jakson aikana. Veikkaan, että olen töissä niin pitkään, kun saan olla, olen terve ja hyvältä tuntuu. Mutta ei se ainoa oikea tapa ole, jokaisella on omansa. Opettaisin, että pitää arvostaa ja kunnioittaa toista ihmistä, vaikkei jakaisikaan hänen arvomaailmaansa.  Kohteliaisuus on sielun kauneutta. Ilkeys iskee ennemmin tai myöhemmin ilkeän omaan nilkkaan. Karma. Muuta en sano.

Ystävät ovat ihania, itse valittu perhe. Kannattaa hankkia monenikäisiä ihmisiä ystävikseen. Älkää jumittuko, kaikissa ikäluokissa on hienoja ihmisiä. Jos taas ei tutustuminen kiinnosta, ei sitä pakko ole tehdä, lukekaa vaikka kirjoista. Kannattaa kuitenkin tehdä ajoissa testamentti, elinluovutustestamentti ja kirjoittaa salasanat muistiin, että joku voi lopettaa elämäni myös internetissä. Anteeksi kannattaa pyytää, jos on jotakuta vastaan rikkonut. Kannattaa myös antaa anteeksi, jos kokee, että itseään kohtaan on pahoin tehty, mutta ei niiden ihmisten kanssa tekemisissä tarvitse olla jatkossa. Sellaisista kannattaa hankkiutua eroon, jos ei muuta saa kuin rupia henkiseen perseeseensä. Elämä on liian lyhyt paskiaisten kanssa vatuloimiseen. Joskus elämä vierottaa, silloin kannattaa vain antaa tyyppien olla. Turha rytistä, jos on jo paskat housussa.

Seuraavissa jaksoissa ehkä joskus käsitellään seuraavia aiheita:
- järjestys ja sen ylläpito
- koti
- puutarhan hoito ja huonekasvit
- metsä, sienet ja luonto - juu, tiedän, tästä puuttuu vesi, mutta kun...
- miehet, joko minä mainitsin miehet?
- ruoka
- lukeminen
- kipu, lähemmin alhainen kipukynnys ja rohdot
- mielipuolilääkkeet ovat hyvästä - nappien kuningatar tunnustaa "kaikkea olen vetänyt ja vielä olen hengissä"
- kuinka karataan väkivaltaisesta ihmissuhteesta
- kuinka tulla idiootiksi
- kunka pysyä idioottina ja saada enemmän
- kuinka saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa (eiku, perk*le, Dale kirjoitti sen jo, senkin kirjan muuten luin ahmimisiässä ja rautatieasemalla hortoillessani huomasin, että siitähän on otettu uusi painos, ihmiset kaipaavat ohjastusta)

Myös teitä askarruttavia asioita voi ehdottaa tänne kummituksen lepotuolin käsiteltäväksi. Olettehan tekemisissä erinomaisen mielipideautomaatin kanssa, joka ei vaikene kuin vaikeissa tilanteissa - hetkeksi ainakin. Ihan niin kuin muutkin ihmiset.

6 kommenttia:

Lissu kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Hal :)

Peppone kirjoitti...

En muistaakseni ole ollut koskaan lukenut mitään blogia kahteen kertaan ja ajatuksella mutta nyt sen tein, niin vakuuttavaa ja hyvää oli teksti.

Paljon hyviä huomioita ja musta tuntuu että sä olet aika sinut itsesi kanssa, teksti oli jotenkin vapaasti kirjoitetun tuntuinen. Kiitos.

ambra kirjoitti...

Komppaan Lissua ja Pepposta, ihana kirjoitus! Mä niin tykkään näistä Kummitus sanoo miten asiat on - jutuista. Aihe vapaa, kaikki uppoo!

-kummitus- kirjoitti...

Nämä nyt ovat näitä meikäläisen henkisiä oksennuksia.

Yksi ystävä kommentoi tätä, että hän ei minua kovin spontaanina hetkessä eläjänä pidä, totesin, että hän ei tuntenutkaan minua silloin kun pipo oli tiukimmillaan, nykään olen siihen verrattuna kovinkin rento regina. Heh.

Muihin eläjiin verrattuna saatan olla kovinkin tiukkis. Mutta se taas on mun luonto, olen kuitenkin pikkusen oppinut hölläämään.

Anonyymi kirjoitti...

Jos sinä olet tiukkis, niin mikähän minä sitten olen. Ei, en todellakaan halua tietää.
T: Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

Kai se vähän on kiinni ihmisen/ katsojan omasta luonteenlaadusta. Veikkaisin, että minä olen ihan sellainen normiliberaali. ;-D