perjantai 12. huhtikuuta 2013

Muiden unissa - keittiöpsykologi tulkitsee

Kävin ulkoilemassa kevyesti entisen kollegani kanssa yhdessä joutavanpäiväisessä tilaisuudessa. Otimme muutaman lasillisen viiniä, osallistuimme arvontaan (arpamme eivät voittaneet) ja söimme lähes hyvää perusruokaa. Ohjelmaan emme juurikaan keskittyneet, vaan otimme kiinni kadotettua aikaa. Sitä minun työttömyysaikaani, hän on ollut koko ajan töissä.

Kollegani on kovin iloinen, seurallinen ja avoin ihminen, paljon, paljon enemmän kuin minä ikinä. Hän yleensä puhuu ensin ja ajattelee sitten. Ennen tapaamistamme hän oli nähnyt minusta unta ja tietysti paloi halusta kertoa sen minulle. Olin asunut kovin avarassa vaaleassa asunnossa, jossa hänen huomionsa kissojeni (!) lisäksi olivat kiinnittäneet asunnon lattialla olevat kädettömät lelut, nallet, vauvanuket ja barbit. Niiden lisäksi minulla oli ollut kiiltokuvia sekä useampia nukkekoteja, kaikki viimeisen päälle rakennettuja, jopa pienet ruokailuvälineet olivat löytyneet pöydästä. (Tuosta nyt jo viimeistään ymmärtää, että kyseessä oli uni, ajatelkaa kissoja ja pieniä esineitä...) Kun kollegani oli kysynyt, että ovatko lelut kissoja varten, olin vastannut, että ei tietenkään, vaan minulle. Minulla kun ei ollut mitään tekemistä viikonloppuisin, niin unen logiikan mukaan leikin nukkekodeilla ja kiiltokuvilla. Hän oli pyytänyt päästä leikkimään kanssani, koska koko kattaus oli ollut niin kaunis. Minä olin tietenkin ollut valmis jakamaan leikin.

Keittiöpsykologi minussa miettii, että olenpas minä turha ihminen muiden mielestä. Ei lapsia, ei vastuuta, vain kissoja ja leluja. Mutta toisaalta minun kanssani on ilmiselvästi kivaa ja mukavaa, jopa niin kivaa ja mukavaa, että leikkiin voi edelleen pyytää päästä mukaan. Ja minä lasken mukaan.

Kun kollega oli puolisolleen kertonut unesta, hän oli samalla kertonut, että luvassa on jälleen useampia tapaamisia vähän ajan sisällä. Puoliso oli todennut, että hän on tainnut kaivata minua. Vastaus oli kyllä. Erilaisudesta huolimatta viihdymme keskenämme. Elämänarvomme ja jopa poliittiset mielipiteemme poikkeavat toisistaan kuin aamu yöstä. Emme ikinä olisi tutustuneet ilman yhteistä työpaikkaa, mutta keskenäisten kähinöidemmekin jälkeen olemme jääneet ystäviksi. Hän perheineen ja minä nukkekoteineni ja kädettömine leluineni.

Se sama keittöpsykologi toteaa, että ei se kädettömyys niin kaukana ole, se vaan koskee parisuhteita, ei tullut lasta eikä paskaa, mutta tuli kissa ja nukkekoti. Kissat vaan taas tulevat vähän jälkijunassa, parin vuoden päästä. Minähän jo asustan nukkekodissa, pienessä ja hyvin varustetussa. Tänne saa tulla leikkimään mun kanssa.

5 kommenttia:

Peppone kirjoitti...

Vaan teilläpä on taito jättää maalliset asiat ystävyytenne ulkopuolelle mikä on harvinaista. Nykyään kun eri mieltä olevat kuuluvat automaattisesti eri leiriin ja ovat näin vihollisia joiden kanssa ei seurustella.
Sanoisinpa että teillä on sitä oikeaa ystävyyttä.

Mymskä kirjoitti...

Ei lapsia, ei vastuuta = turha ihminen? Tervehdys vaan täältä :D

Anonyymi kirjoitti...

Kukin saa tulkita asian kuten tahtoo. Itse pidän itseäni turhaakin turhempana olentona. Muista en sano mitään. Paitsi että ihmiskunta on turhake, joka lisääntymällä tuhoaa tän pallon.

-kummitus-

Timo Lampi kirjoitti...

Vitut sä mikää turha ihmiin oo. Ei kaikkien tartte ahtautuu samaa muottii ku muut. Elä ja nauti!

-kummitus- kirjoitti...

Vaikka elän ja nautin, ihan oikeasti, niin kyllä minä omalla kohdallani myös realiteetit ymmärrän.