tiistai 9. huhtikuuta 2013

Luulo ei peitonnut tietoa

Viime viikolla kun entistä kollegaa tapasin, hän kertoili minulle edellisen työn kuulumisia ja niiden keskellä myös terveisiä sinne jääneiltä ihmisiltä. He kuulemma kovin tarkkaan seuraavat elämääni (tässä lue työnetsintää) hänen kertomustensa kautta. Ja nyt kun paikka oli löytynyt, he olivat olleet kovin iloisia ja lähettäneet onnitteluja kollegan kautta.

Minä häkellyin. Ensinnäkin olin kuvitellut, että ei heitä voisi enempää kiinnostaa yksi poislähtenyt osanen, saatikka että vielä oikein asiakseen kyselisivät perään. Olen kai minä sitten jo siellä edellisessä elämässäkin jotain onnistunut oikein tekemään, vaikka itse en siitä enää mitään mielikuvaa päässäni kantanutkaan. Muistin vain lähinnä virheeni ja turhautumiseni.

Huomenna on hammaslääkäriaika heti aamusta. Pelottaa niin, että... noh, tiedättehän te. Se tulee sattumaan. Huutoa, kyyneleitä ja verenvuodatusta. Mutta toisaalta jos edes jossain vaiheessa olisi valoa nähtävissä jonkun tunnelin päässä, niin kai minä kestän sen. Ei tämä jatkuva jomotuskaan mukavaa ole. Mutta pelottaa. Minä tekisin melkein mitä vaan, ettei tarvitsisi mennä sinne.

Kettumaisinta tilanteessa on se, ettei se todellakaan johdu jostain, mitä olen tehnyt. Olen aina huolehtinut ylitehokkaasti hampaistani, koska lapsuusajan pelko on ollut jatkuva seuralaiseni. Olen pessyt, puunannut ja kiillottanut. Minulla on jopa kestävä hammasluu, geenitkin ovat puolellani. Olen käynyt tarkastuksissa aina, kun olen päässyt. Kävisin useamminkin, jos rahaa olisi. Vaan kun ei ole, niin kunnalliseen huolenpitoon joudun luottamaan. Ja näin siinä sitten kävi, kun ei pientä lohkeamaa saanut aikanaan paikattua. Nyt yhteiskunta maksaa tehohoidosta ja minä pelkään kymmenellä. Perkele.

3 kommenttia:

Peppone kirjoitti...

Tässä sen nähdään, olet levittänyt iloista mieltä asenteellasi ennenkin ja se huomataan, varmasti myös uudessa paikassa.

Onnea hampaan kanssa ja toivotaan että kärsimyksillesi tulisi loppu.

Mañana kirjoitti...

Hammaslääkäri= kauhu. Minua ei saa hammaslääkäriin kuin pakon alla. Tsemppiä!

-kummitus- kirjoitti...

Tällä kertaa minut puudutettiin niin räyhäkkäästi, etten pystynyt pariin tuntiin puhumaan, jopa korvanlehti ja nenänpää olivat puutuneet. :-D Mutta ei sattunut, ja tämän jälkeen kuulema ei enää satu ikuna. Juurihoito on siis ohi, seuraavalla kerralla vain paikataan.

Olen aika onnellinen! Mutta pakotusta on liikkeellä, ibuprofeeni on edelleen ystäväni.