torstai 11. huhtikuuta 2013

Tasaista

Työelämä on tasoittumassa. Minusta on edelleen kiva mennä töihin ja siellä on kivaa. Päiväkotipaikka parhaasta päästä, on kavereita, askarrellaan päivät pitkät ja säännöllisesti ruokitaankin. Paitsi että olen siirtynyt osittaiseen omien eväiden syöntiin, se vaan on niin yksinäistä touhua, että en oikein nauti siitä. Mieluummin söisin kollegoiden kanssa alakerrassa ja seurustelisin samalla muissa kuin työasioissa. Se on mun luonto.

Varasin kampaajapojalleni ajan hiusten tasoittamista varten. Näköjään sellainen 2,5 kk väli on sopiva, kun pitää hiuksensa pitkinä, mutta niissä kuitenkin on joku malli. Kävisin minä useamminkin, jos kukkarossa olisi enemmän täytettä. Samoin kävisin jalkahoitajalla, kovettumat sen kun pahenevat, vaikka rasvaan, hion ja liotan, eivät kotikonstit kavioihin auta. Vai sorkatko lienevät?

Naaman tasoittaminen vaikeutuu vuosi vuodelta. Naureskelin kun taas tein meikkipussissani inventaariota. Meikin määrä on vakio, meikkivoide, ripsiväri, kulmageeli, huulikynä ja huulipuna, mutta alle hölvään vaikka minkälaista primeriä ja sitovaa huttua. Ja silti painovoima voittaa tämän kisan. Mutta ainakaan en liiku kylillä tulipunaisena vaan söpön vaaleanpunaisena. Pretty in pink.

Hammas tasoitetaan parin viikon päästä, se saa lopullisen paikkansa. Nyt siinä vielä on väliaikainen, jonka jo viime yönä purin ruttuun. Ihmisellä on vahvat voimat leukaluissaan, sen takiahan hampaasta lähti palanen alun perinkin. Mutta eilen ei enää sattunut! Puudutus oli tosin niin laaja, että jopa nenänpääni ja korvanlehti olivat puutuneet. Särkylääkepurkillekaan ei ollut asiaa ennen kuin iltapäivällä. Nyt vielä vähän jomottelee, kun luuhun saakka kuitenkin on porailtu, mutta se menee ohi muutamassa päivässä. Onnea!

Tie on tasoittunut jo kauan aikaa sitten. On tämä elämä ihanaa, rauhallista ja tasaista, ennalta arvattavaa, mutta rakasta. Entinen minä sanoisi, että tylsää ja tapahtumaköyhää, mutta hän ei tiennytkään mihin pyöritykseen vielä joutuu. Draama ei sovi minulle, korkeintaan tragikomediana.

4 kommenttia:

Peppone kirjoitti...

Varsinkin hampaasi puolesta olen onnellinen, tietysti toki muustakin. Omalta kohdalta olen huomannut sen että vaikka elämä toisinaan on perin "rauhallista" niin en silti vaihtaisi sitä mihinkään muuhun. Ehkäpä näin siksi että on elämän aikana on - hulluja vuosia viettäessäni - tullut niin paljon paskaa silmille. Nyt on hyvä.

-kummitus- kirjoitti...

Joo, onnellinen olen minäkin. Kun vaan muistaisi olla tyytyväinen ja onnellinen siihen mitä on, eikä haikaile kuuta taivaalta, niin hyvinhän tämä loppujen lopuksi menee.

Anonyymi kirjoitti...

Kun elämä on välillä tasaisen tylsää, huomaa kohokohdatkin paremmin.
Sulla jäi tuosta päiväkotilistasta päiväunet mainitsematta. Sanoin kehityskeskustelussa, että aina kun mahdollista, otan pikku torkut.
Samoja vaivoja täällä; hammas oli haljennut ja kantapäät aivan järkyttävät!!!!
T: Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

Totta haastat, toveri. Oli vaan tuossa muutama 20 vuotta sellaista vuoristorataa, että ihme on, kun elossa selvisin. Nyt taas ymmärtää.

Otan osaa hampaan sekä kantapäiden heikkohappisuuteen. Enkä sano, että on se hyvä, että on kohtalotovereita. Ei ole. Ja toivottavasti et tarvitse juurihoitoa ikinä!