maanantai 1. huhtikuuta 2013

Munaa, lammasta ja muita sesongin ihmeitä

Kun kärvistelin töissä migreenissä torstain, ei paljon kiinnostanut muu kuin sänky, kun kotiin pääsin. Iltasella lääkitys alkoi sen verran tehota, että sain pakattua pikkukassillisen rätei ja lumpui Pohjoisemman Suomen vierailua varten. Perjantaiaamuna oli vereksillä voimilla liikkeessä, kun junaan hiippalin, matka meni nopeasti aamupalan ja Mma Ramotswen voimin.

Perillä minua oli vastassa uninen emäntä, hän oli ihan vain pienet päiväunet aikonut ottaa. Melkein meinasin jäädä asemalle, kun herätys ei ollut toimut toivotulla tavalla. Olipa mukavaa tulla valmiille, kauppareissut sai unohtaa ja ajella suoraan kotiin. Ystävillä on ikäiseni omakotitalo rauhallisella asuma-alueella pois keskustan humussa, lääniä on ympärillä ja mikä ihaninta, vieraalle oma huone alakerrassa. Talon nuori herra oli oppinut puhumaan sitten viime näkemän ja sen kyllä huomasi, pulputus oli tauotonta. Vanhemmista lapsukaistista toinen oli poissa, joten pääsin tutustumaan toiseenkin paremmin, vakavan ja hiljaisehkon kuoren alla piileskeli sarkastinen huumori.

Meitä nauratti koko viikonlopun, kun joko puhuimme ruuasta, teimme sitä tai nautimme lopputuloksia, mutta kun se on meidän luonto ja hyvä yhteinen harrastus. Perjantain menu koostui kotitekoisesta lihapiirakasta ja maa-artisokkakeitosta. Sopivat ruokajuomat siivittivät meidät illanviettoon jopa kylille. Emme vaan arvanneet, että pitkäperjantai oli sulkenut muutamia pienempiä baareja, harmi sinänsä, koska varsinaiset hippapaikat minua eivät koskaan ole kiinnostaneet. Tuttuja ei tällä kertaa näkynyt tai eivät ainakaan tunnustaneet olevansa liikkeellä, mutta ihmisiä tuli nähtyä ja hulinaa seurattua siitäkin edestä. Ja puhetta riitti, kun sen verran harvakseltaan tulee nähtyä, harmi kyllä.

Lauantaiaamuna pomppasin vierassängystä turhan railakkaasti, aamuaivastus sai verisuonen nenästä ratkeamaan, nopea nousu sängystä katkaisi vierashetekasta säleen. Onneksi talon isäntä on ehjäyskorjaysmielinen, iltaan mennessä sänky oli jo nukkumiskunnossa. Nenäni valutteli koko päivän, johtuu omalääkärini mukaan jatkuvasta ibuprofeenin syömisestä. Hammas kiukuttelee, eikä anna nukkua, päivisin kyllä sen kanssa pärjään. Sain kotiin kokeltavakseni toista vähän tujumpaa lääkettä, kiitos siitä! Tuli mieleen ne toiveet, joita joskus nuorempana kirjoittelin emännän vieraskirjaan, kun kuulin hänen päässeen lääkikseen. ;-D (Ei, en ole saanut kauneusleikkauksia enkä mieltä avartavaa lääkitystä, vaikka niitä nuorempana toivoinkin, mutta hyviä ohjeita siitäkin edestä. Ovat ne sitten hippopotamuksen valansa opiskelleet ja sisäistäneet, perkeleet.)

Lankalauantaina teimme vierailun pääaterian. Karitsan viulu lähti jo aamusella ruskistamisen jälkeen soittelemaan uuniin tiiviiseen foliokuoreen pakattuna. Matala lämpötila salli meidän unohtaa evään sinne siksi aikaa, kun itse kävimme pyörähtämässä keskustassa. Pientä shoppailua (kesäkassi!) ja viimeiset hankinnat pääateriaa varten, ennen kuin saavuimme kotiin, missä leijaili upea aromaattinen kypyvän lihan tuoksu. Tuli lähes harras olo, kun aloimme rakennella muita komponentteja kasaan.
Kerrankin ruoka näytti samalta kuin ohjeessa esitelty annos.

Nigellan lampaan lisäksi tarjolle tuli tsatsikia, porkkanacouscousia, paahdettuja juustoyrttipaprikoita, paistinliemessa muhininutta porkkana-sipulipyreetä, fetasalaattia, viininlehtikääryleitä ja manchegojuustokuutioita, jotka olivat uiskennelleet hunajassa ja pistaasipähkinämurussa. Jälkiruoka tuli nautittua vasta myöhemmin, creme brulee on helppo ja näyttävä jäkkuruoka, jonka voi tehdä jo edellisenä päivänä, kunhan vain sokerin ruskistaa ennen tarjoilua. Tahdon oman keittiötohon.
Luu kopsahti irti, kun lammas noukittiin liemestä. Porkkanat ja sipulit käytettiin pyreeseen. Liemeen jäi se kuuluisa villasukan maku, joten sitä emme hyödyntäneet.

Kun liha makoili uunissa kuutisen tuntia, sen pystyi repimään haarukoilla silpuksi. Kerrankin oli esillepano helppoa!

Sunnuntaina taloudessa järjestettiin munanetsintää nuorisolle. Minun saldoni viikonloppuna oli yksi Lindtin kräämitäytteinen ja toinen Fazerin Mignon muna. Suomalainen voitti, mutta kyllä tietää suklaata syöneensä, kitalaessa kihelmöi samanlainen kutina kuin lapsena piparkakkutaikinaövereiden jälkeen. Runsaan lammas-pitaleipälounaan päälle minut vyörytettiin junaan. Kotiin oli ihanaa tulla! Kiva on käydä jossain, mutta jo parin päivän poissaolo saa minut rakastamaan kotiani kovinkin kiivaasti. Onneksi on vielä tämä päivä aikaa rauhoittua ja kerätä voimia työviikkoa varten.

Iltapäivällä ajattelin kävellä naapurilähiöön hakemaan postilähetyksen Ärkioskilta, samalla pitää käydä ostamassa lisää särkylääkkeitä. Tästä tulee vielä pitkä viikko ennen kuin pääsen uudelleen kidutettavasi hammaslääkärin penkkiin. Toisaalta tahtoisin unohtaa, mitä on luvassa, toisaalta toivoisin sen jo olevan huomenna, että homma olisi ohi. Eikä tämä verenvuototaipumukseni mitenkään tee elämää yhtään helpommaksi. Valitettavasti muuta ratkaisua kipuun ei nyt ole, enkä päivällä edes syö lääkkeitä! Hereillä vielä kestän sen, mutta unestani en luovu.

6 kommenttia:

ambra kirjoitti...

Kivan kuuloinen miniloma! Tuli hirvee lihanhimo kuvia katsellessa :D

Tsemppiä hampaan kanssa, ei voi olla ikävämpää kipua! Sanoin Villelle, että hammaskipu on varmasti pahempaa kuin synnytys, mutta varuiksi kuitenkin kielsin lyömästä noita sanoja kasvoilleni sit elokuussa ;)

Lazur kirjoitti...

Nigellan lammas on miehen perheessä perinneresepti. (Koska yritän pitää blogiraatoani salassa suvulta, niin en linkkaa kälyn ruokablogiin. Mutta jos googlaa sanoilla revitty lammas, niin se listalla ensimmäisenä, kaikki äitini reseptit.)

Nyhtölammasta oli tarjolla tänäkin pääsiäisenä, mutta koska en huonona miniänä vaivautunut paikalle, niin jäin paitsi. Vietin nautinnollisen pääsiäisen parhaassa seurassa, siis yksin :) Tosin vanhimmat lapset kävivät syömässä sunnuntaina kotimaista karitsan sisäfilettä ja sitruunarisottoa, että on tässä joutunut vähän sosiaalinenkin olemaan.

Puoli Mielinen kirjoitti...

Ihana lomanen sulla! Ja peevelin hammas. Mulla oli samantapainen tyyppi viime kesänä ja nyt se tuntuu taas hiukan sähköttavan tuolla jotain asiaa. Jos tuntuma pitää paikkansa, luunpalalle tulee lähtö.

-kummitus- kirjoitti...

Ambra, ei kai niitä voi oikein vertailla, mutta kipu on kipu on kipu. Onneksi se yleensä menee ohi, eikä kestä loputtomiin saakka. Miepä ostin teidän kääpiölle tuliaisen... ;-D

Lazur, olenkin siihen blogiin törmännyt juuri näissä merkeissä. Joskus pitää saada viettää aikaa itsekseen, että taas jaksaa olla muiden kanssa.

Puoli, luupalan lähtö saattaa siirtää muiden hampaiden asentoa ja sitten tulee muita ongelmia, siksi kai ne yleensä niitä viimeiseen saakka säästelevät. Olen kyllä samaa mieltä, että kovin monta kertaa ei samalle hampaalle tätä touhua tehdä, tai alkaa olemaan ympäristössä päätä lyhyempää sakkia, kun ärsyynnys lisääntyy.

ambra kirjoitti...

Etkä! Sinä se oot = <3

Puoli Mielinen kirjoitti...

Mulla on (valitettavasti) kokemusta luupalojen poistosta ja olen vakaasti sitä mieltä, että parempi on poisto kuin hoitoresistentti hammas, jonka tulehdus vaikuttaa haitallisesti koko terveyteen.