keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kevään ensimmäinen pölytys

Aloitetaan A:sta. Allergia. Se alkoi jo viime viikolla, elekää kysykö, jostain maan rajojen ulkopuolelta tunkee jotain kasvien sukupuolielämäjätteitä, jotka saavat silmäni valumaan, kurkkuni kutisemaan, keuhkot vinkumaan ja nenäni tirskuttamaan. Siinä on ollut näyttö vaarassa, kun töissä nenuli on aloittanut konserttinsa. Niinpä piti ryhtyä kaivelemaan lääkitystä, sitä ei sitten löytynyt kuin yksi ainoa laatta Heinixiä. Onneksi se riitti viikonlopun yli, eilen pääsin lääkärille.

Siirrymme P:hen. En tohdi muuten kajota lääkärin persoonallisuuteen, sanotaanko, että yliempatiaa ja puheripulia oli liikkeellä. Pillerireseptien lisäksi sain tietysti luennon ylipainosta. Että kun minä näytän ihmiseltä, johon ylipaino ei ole vielä tarttunut, vastalihoneelta, niin nyt olisi hienoa, jos saisin sen pois. P*rkele, kun alkaa itkettämään, kun tuntemattomat kommentoivat painoasioita. Vaikka tuntematon olisi lääkäri ja tarkoittaisi hyvää. Onneksi en siellä alkanut vänisemään, vaan myöntelin sujuvasti. Olen ollut suurimman osan aikuiselämääni ylipainoinen, jotta kyllä jo luulisin oppineeni elämään tämän kanssa. (Kääpiönä ja kasvuikäisenä olin läpipasko.) Enkä minä enää jaksa mihinkään mallin mittoihin pyrkiä, vaikka haaveilenkin ihmissuhteesta, niin en jaksa kiristää pinnaani laihtumisasioiden kanssa. Saattaahan sitä olla vielä joku, joka huolii minut ihan tällaisena. Tai jos ei huoli, niin antaa olla. Emmää jaksa, vaikka miten kannattaisi terveydenkin takia. Kyllä minä itselleni kelpaan - ja krematorioon. Palaa paremmin, kuni kynttiä, oma tali ympärillä.

Jatketaan T:llä. Töissä on ollut lättänöitä märkiä lapas-ihmisiä liikkeellä. Sellaisia, jotka mm. tietävät, mitä tehdä, mutta heittäytyvät lapseksi jälleen eivätkä tee, ellei selitetä juurta jaksaen, miksi näin tehdään. Yleensä samat ihmiset tietävät senkin, miksi niin tehdään, mutta koska he vastustavat, he tahtovat harrastaa passiivisagressiivista vastarintaa. Muuten edelleen on kivaa ja mukavaa, vauhdikasta, sellaisena saisi pysyäkin, että jaksan olla siellä. Ei edes kerkeä vänisemään, kun pitää jo mennä seuraavaan asiaan. On se kivaa muutenkin, kun vain laskujenmaksupäivänä.

Bubbling under K, niin kuin kiputilat. Hammasta ja suutakin kolottaa oudosti. Onneksi on vielä yksi aika. Ja bonuksena O. Tänään on Oton päivä, tervehdykseni toiseen ulottuvuuteen edesmenneelle ystävälle, jolla olisi tänään ollut syntymäpäivä. Sitä yleensä juhlistettiin ginitonicilla. Minun tekee mieleni kuplajuomaa, mutta odotan kuitenkin soveliaampaa hetkeä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin tiedän tuon, kun muut kommentoivat painoasioita. Moinen on lähes kuolemaksi. Asia ei ollut ongelma, kunnes narsisti-ex, jolle se oli maailman suurin asia (siis MINUN painoni). Vaikken ollut juurikaan ylipainoinen, kun tavattiin. Nyt olen. Niitä "vitsikkäitä" tonnikeijukommentteja jne tuli lähes alusta asti. No, nyt se on toteutunut ja olen sisäistänyt läski-identiteetin ja häpeän. Koska mistäänhän ei voinut tulla mitään, kun en "edes sitä yhtä asiaa" sen paska-aivon eteen tehnyt, eli laihtunut. Enkä edes yritä tehdä, enää, koskaan, yhtään kenenkään muun takia. Itseäni ei huvita, joten haista maailma v****u, siltä osin. Lääkäreineen kaikkineen.

t. sanna

ambra kirjoitti...

Painon kommentoinnista tulee jotenkin nolo-olo. Se on niin yksityinen asia ja iso osa itseä (öhm), että siitä kun saa palautetta - vaikka rakentavaa ja ammatti-ihmiseltä- niin ei se kivalta tunnu. Mullekin on nyt terkkari kommentoinut painonnousua ja kehottanut syömään enemmän salaattia, mikä tuntuu jotenkin hölmöltä, kun oon kuitenkin ihan hyvässä kunnossa, suht tyytyväinen kroppaani ja sitä ylipainoa on ehkä viisi kiloa... Että tarviiko niin niihin normeihin napittaa.

-kummitus- kirjoitti...

Sanna, älä sikoihin sekoa. Kyllä se on ihan niiden ihmisten korvienvälivaikkua. Sinä olet, mitä olet ja sen kanssa itse elät. Ja jaksat elää, kävi miten kävi.

Ambra, älä huoli, sinulla on niin paljon vielä aikaa. Lupaan, että ainakin 40-vuotiaaksi saakka tehdä ihan mitä tahdot itselläsi. Sitten se vähän hankaloituu.

Ammattihenkilöt tekevät asioita työkseen, he näkevät meitä vain 10 - 15 minuuttia. Koitetaan siitä huolimatta jaksaa heidän kanssaan.

Peppone kirjoitti...

Naisella pitää olla naisen muodot joten luupussien vinkumisesta ei pidä välittämän - vaikka ne olisi lääkäreitä.
Suuret sympatiat hampaan ja allergian takia.

Anonyymi kirjoitti...

Sorry, pukkaspa aggre-angstisen dramaattinen kommentti taannoin :-). Siis tykkään käydä jumpissa ja syön ja laitan kelpo ruokaa kasviksineen; myös herkkusuun taipumusta on. En ole 200-kiloinen parvekkeen kautta pelastettava, mutten kyllä hoikkakaan.
Traumoja on menneestä jäänyt, vaikka niitä onkin saanut jonkin verran työstettyä pois. En edelleenkään siedä mitään painokommentteja, terveydenhoidon ammattilaisiltakaan.
t. sanna

-kummitus- kirjoitti...

Älä huoli Sanna, puuskaiseminen yleensä auttaa tasoittamaan omaa oloa. Kyllä täällä saa käydä avautmassa, jos tulee tarve. :-D

Peppone, hammasasia etenkin on sellainen, joka vähän huolestuttaa. Sitä ei tajua miten tärkeä on suun kunto, ennen kuin sen menettää hetkellisesti.