Halleluujaa ja synnistä pois

On se kumma juttu, miten aina jännittää, kun joutuu tuntemattoman lauman eteen. Vaikka miten olisi ystävä vakuutellut, että mukavia ihmisiä he ovat ja aikaisemminkin ovat vieraat viihtyneet. Matkani Tampereelle nimittäin alkoi musavisaan osallistumisella paikallisessa ravitsemusliikkeessä. Sitä ennen oli minulle käyty ostamassa eväät Omenahotelliin, koska kaukaa viisaana tiesin, että kun yönkähmässä kotiin hiivin, niin nälkä on. Hätäpäissäni ostin jopa pussillisen pähkinöitä lahjontatarkoitusta varten, ajattelin, että ainahan ihmiset pitävät enemmän ihmisestä, joka ei saavu aivan tyhjin käsin. Etenkin kun siinä visapuolessa tiesin, ettei minusta mitään hyötyä tulisi olemaan.

Niin kävi kuin luvattiin. Ihmiset olivat erinomaisen uskomattoman mukavia, minusta ei ollut juurikaan hyötyä ja ravintolaillan jälkeen ruoka maistui, koska baariateria muodostui alkoholista (erinäisissä muodoissa, tarjotuista ja itse ostetuista), pähkinöistä ja ranskanperunoista. Valomerkin näin, samoin öisen Tampereen. Kaunista ja mukavaa, yllättävän vilkasta.

Lauantaina sain jopa nukuttua niin hyvin, että hyvä kun sain itseni lähtövalmiiksi kahteentoista mennessä. Kömmin reppuineni huoahtamaan joenrantaan. Siellä juoksivat ihmiset ympyrää ja turistit seurasivat meininkiä. Aurinko lämmitti, samoin alkava keski-ikä. Seuraavaksi kävin vähän shoppailemassa (no, kun oli kanta-asiakaspäivät Halosella ja minulla repussa tilaa, sain mustan boleron ja sinisen puuvillapaidan syksyä varten). Aamupalan olisin tahtonut nauttia yhden kahvilan terassilla, mutta pesästään ajetut ampiasurokset tekivät ajatuksen mahdottomaksi, piti kipittää takaisin sisälle.

Siirryin takaisin joen rantaan terassille lueskelemaan iltapäiväläpysköitä. Sain aika kauan istuskella itsekseni, ennen kuin harvalukuiset lauantai-iltapäivän viettäjät liittyivät seuraani, onneksi riittävän kauas. Henkilökunta oli ystävällistä ja juoma kylmää. Kolmen maissa tuli noutopalvelu (ystävä ja kääpiönsä) hakemaan minut syömään, päättömän hortoilun jälkeen jouduimme paikkaan, joka kelpasi myös seurueen nuorimmalle osanottajalle. Ruoka oli kelpo evästä, sitä oli riittävästi ja kääpiö sai jopa jäätelöannoksensa.

Sen jälkeen kävelimme Vapriikille tutustumaan terrakottasotilasnäyttelyyn. Se oli kovin vaikuttava, suosittelen. Harmi vaan, että Vapriikki menikin jo kuudelta kiinni, jäi muihin näyttelyihin tutustuminen vähemmälle. Sovimme, että sinne voi mennä toistekin ja varata vähän enemmn aikaa.

Arpajaisvoitto musavisassa, joukkue tosin oli sen verran suuri, ettei tuosta kovin suu heillä kostunut. Minähän en olutta juo.

Odottajan puku

Joki, joka on oikeasti koski

Luulisi nyt taas vähän aikaa jaksavan. Vaikka toisaalta eihän hyvää seuraa voi koskaan olla liikaa. Tiedänhän minä senkin, että tämä seuranhakutoiveeni johtuu pitkälti siitä, että sosiaaliset kontaktini viikolla rajoittuvat kollegoihin. Sitä kuitenkin ihminen kaipaa toisia ihmisiä, ainakin jos on sellainen sosiaalinen erakko. Lauantaina tosin oli sitten aivan uskomattoman ihanaa palata kotiin ja olla hiljaa. Sitä ajattelin samaa jatkaa tänäänkin, mitä nyt jossain välissä käyn kävelemässä henkeni edestä.

Uuden verokortinkin tilasin. Pitää varmistaa, ettei tule ensi vuonna epämiellyttäviä yllätyksiä. Etenkin kun ei voi tietää onko töissä, lomautettuna vai työtön. Minä en usko enää mihinkään.