maanantai 29. maaliskuuta 2010

Hengissä läpi Helsingin*

Olipas vauhdikas viikonloppu! Perjantaina ulkoilin ystävien kanssa oikein kaupungilla, ensin On the Rocksissa ja sitten Club Prkleessä. Loppuillasta pöytään rupesi ilmestymään snapseja niin, että heikompaa olisi alkanut hirvittämään. Jopa minua niin paljon, että päätin ottaa ennen valomerkkiä jalat alleni ja päänselvitystoimenpiteeksi määräsin itselleni kävelyn Hakaniemeen, mistä otin taksin kotiin. Tajusin viime tipassa, että läsnäolevat olivat huomattavasti nuorempia kuin minä, enkä huolinut mukaani muuta kuin oman seurani. Puuh.

Lauantaiaamuna naureskelin itselleni, kun seurasin vaatejonoa eteiseen. Olin sitten ilmeisen väsynyt, kun en jaksanut kasata vaatteita edes yhteen pinoon, vaan samalla olen hoipertanut kohti sänkyä. Kumma kyllä, herätessä ei ollut edes vielä huono olo, se ajatus ei valitettavasti kantanut koko päivää.

Kaupassa se sitten iski. Ihmisiä, hiki, ahdistus ja heikotus. Keräsin mahdollisimman nopeasti grillaustarpeet kasaan, ennen kuin suuntasin naapurilähiöön syntymäpäiväjuhlimaan. Lahjaksi vein visuaalisia ärsykkeitä (ruusuja ja elokuvaliput). Olo oli melko kehno, mutta kummasti pekoni-herkkusieni-CastelloBlack-nyyttejä askarrellessani ja siideriä nauttiessani muutuin melkein ihmiseksi.

Ilta oli jälleen kiva, ihmiset mukavia, ruokaa oli enemmän kuin rykmentille. Sitä emme ilmeisesti opi koskaan, ettei meidän mitään viiden leivän ja kahden kalan ihmettä joka kerta tarvitse tehdä. Vähemmälläkin saattaisi pärjätä. Mutta olipahan isäntäpariskunnalle tiedossa hyvät rääppiäiset, ei varmasti tarvinnut miettiä mitä eilen ruuaksi tekisi.

Minä makasin taas vuoron perään sängyllä ja sohvalla. Olin aivan nuutunut. Olen nuutunut edelleen, vaikka vaativin toimenpide eilen oli avaimen ripustaminen ottoveljen saataville postiluukkuun, että hän pääsee sisälle saapuessaan ulkomailta. Lento laskeutuu parin tunnin päästä.

Olen vanha, olen vanha, olen vanha ja helposti väsähtävä. Miten ihmeessä vielä vajaa kymmenen vuotta pystyin helposti kirmailemaan useampia päiviä putkeen? Mitä ihmettä ruumiissani tapahtuu? Miksi ihminen ei voi pysyä toimintakykyisenä sinne saakka, kun sitten ihan oikeasti vaan kuoleutuu?

*Otsikosta kiitos Sensuurille.

2 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Minä tunnen itseni vanhaksi näitä sinun menoraportteja lukiessani! Yritän vedota siihen, että jaksamattomuus (ja kiinnostuksen vähyys moiseen hulinaan) johtuu muusta kuin iästä. Onneksi on tekosyitä.

-kummitus- kirjoitti...

Mie kyllä vähän järkytyin itsekin tämän vknlopun puuhistani. Kiinnostustahan olisi, mutta kun väsy voittaa. Samoin pankkitilin saldo asettaa suuria rajoitteita. ;-D