tiistai 9. maaliskuuta 2010

Vaikeita voimia

Olen saanut kyllikseni ihmisistä, joilla ei ole mitään muuta tekemistä kuin valittaa kakista mahdollisista ja mahdottomista asioista. Etenkin töissä.

Jos sanon, että ihanaa kun aurinko paistaa, yksi kollegoistani toteaa, että se sattuu silmiin tai että kyllä se kohta taas pimenee, kun siirretään kelloja. Hyvä kun ei saman tien totea, että kohta se syksy kuitenkin saapuu. Juu juu, saapuuhan se, lankeaa kuin Manulle illallinen, mutta minkä ihmeen takia ei voisi edes hetken nauttia siitä, että ei ole pimeätä ja että aurinko näyttäytyy pitkähkön tauon jälkeen vähän taajempaan?

Samainen ihmisraasu saa kaiken muunkin kuulostamaan jotenkin pilalliselta ja huonolta. Minua ei kiinnosta kuunnella, niinpä pyrin välttelemään häntä, poistun tilasta, hymyilen nätisti kauempaa, huikkaan äkkiä huomenet ja heiheit, mutta en ryhdy juttusille kuin työasioista. Niidenkin kanssa on jo riittävän vaikeata kestää häntä, kun mikään ei onnistu, aikataulu kusee, materiaali on peeseestä ja yhteistyökumppanit epäkelpoja. Kafeteriassa tarjotaan aina väärää ruokaa, tarjoiluhenkilökunta ei osaa hommaansa, muut tienkäyttäjät tukkivat tien, siivooja ei ole tehtäviensä tasalla.

Tiedän, että meillä kaikilla on huonot päivämme, mutta jos huono päivä jatkuu läpi elämän, kannattaa miettiä, tahtooko olla muiden ihmisten kanssa enää laisinkaan tekemisissä. Se nimittäin leviää, negatiivisuus niminen rutto. Ja minä ainakin olen osani saanut sitä lajia, nyt tahdon nauttia elämästäni ja nähdä välillä hyvääkin.

Kyllä nyt ystävien normaaliongelmat vielä ymmärtää. Sitä kuitenkin tahtoo auttaa ihmisiä, mutta ihan oikeasti töissä ei enää ole pakko. Etenkään kun en toimi mielenterveydellisellä alalla, enkä tunne keinoja ihmismielen parantamiseksi.

5 kommenttia:

Kiona kirjoitti...

Olipas tuttua! Mulla on pari työkaveria, jotka aina tavatessamme aloittavat narinan joko työ- tai kotiasioistaan. Toinen lisää samaan syssyyn vielä kuvitellut sairautensakin. Välillä ihan piruuttani työnnän pökköä pesään ja kuuntelen, kuinka pitkälle valitus menee.
Yleensä kyllä yritän väistellä näitä kahta. Rasittavia tuollaiset.

Mymskä kirjoitti...

Just näitä ihmisiä olen päättänyt lakata kuuntelemasta! Minä en vaan jaksa enää.

Ensin valitetaan talvesta (oi kamala, kun talvella on lunta ja pakkasta) ja sitten kun kevät alkaa tehdä tuloaan, aurinko on liian kirkas ja onkin liian lämmin ja kohta on siitepölyt kiusana ja mitä kaikkea.
Eikä se valittaminen toki säähän ja vuodenaikoihin rajoitu, aina löytyy jotain.

Tietysti itsekukin aina välillä tuskaantuu asiainoloihin, mutta jos se valitus jatkuu kuukausikaupalla, se on vain rasittavaa. Ja vielä ihan tarpeetonta, kun ne valituksen aiheet ovat yleensä niitä, joihin ei voi paljon vaikuttaa.

Onneksi en ole töissä tai vastaavassa paikassa, jossa on pakko jotenkin koettaa tulla toimeen näiden kanssa. On helpompi vältellä :)

Puhuri kirjoitti...

"kun mikään ei onnistu, aikataulu kusee, materiaali on peeseestä ja yhteistyökumppanit epäkelpoja"

Ihan alkoi naurattaa (en ehkä siis ole vielä toivoton tapaus), kun oli just nappiin kiteytetty meikäläisen tunnelmat. Ei kyllä olla samalla työpaikalla :D

(Ja pyrin olemaan hiljaa siellä, itsekseni vaan jupisen, mitä nyt välillä, ihan silloin tällöin vain, vähän ääneen päästelen.)

Mutta asiaa puhut.

-kummitus- kirjoitti...

Kiona, väistely on hyvä laji!

Mymskä, saman tien kun olin asiasta avautunut, muistinkin, että sulla oli vähän samantyyppinen lausunto omassasi.

Puhuri, itsekseen saa murista ja tietysti saa asiasta murista, jos ei kaiken aikaa vänitä. Tuskin sie kuitenkaan koko ajan olet ahdistunut. Toivottavasti et!

Puhuri kirjoitti...

No en onneks :)