keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Aavesärkyä

Junassa salakuuntelin miestä, joka jutteli jonkun tärkeän kanssa puhelimessa. He suunnittelivat ihan pieniä ja tavallisia arkiasioita, mutta sivusivat myös lomaa. Sitten se taas iski, tiimin tai yksikön kaipuu, halu suunnitella pieniä asioita jonkun kanssa, olla jonkun kanssa, eikä aina vain yksin ja touhottaa vain omiaan.

Enkä nyt mitään suuria haaveile, vaikka sitä, että millaista ruokaa tehdään, siivotaanko vai jätetäänkö siivoamatta, kerrotaan pieniä juttuja, hymyillään samoille asioille, luetaan sama kirja perätysten, ärsyynnytään lojuvista vaatteista, kiukutellaan roskapussista, valitetaan tyhjästä maitopurkista. Kyllä te tiedätte, sellaista yksikkötoimintaa. Minulla on aavesärkyä, kipu siellä, missä kuvittelin tulevaisuuteni olevan. En onnistunut vanhempieni kanssa eikä entisen puolison kanssa, luuseri. Minussa täytyy olla joku pahemmanlaatuinen vika, jota en ole paikallistanut.

Mutta glaukooma minulla ei ainakaan vielä ole, eilen vihdoin sain raportin maaliskuisesta vierailustani silmälääkärillä. Sain myös laskun. Joku minun vasemman silmän näkökenttääni kuitenkin syö, kun se pienenee. Pääsen tutkittavaksi uudelleen syksyllä. Sillä lailla.

Yksi ravintolaketju lähetti minulle kanta-asiakaskorttinsa. Nytkö ne huomasivat, että käytän siellä yllättävän paljon rahaa ihmiseksi, joka ei juurikaan käy ravintoloissa? Ihan kiva, sillä näytti saavan jotain juomahalvennuksiakin, onpahan lisänä sekin säästö rokassa. Vaarallisia kyllä tuollaiset säästöt...

5 kommenttia:

AnneVee kirjoitti...

Mulle aina nauretaan, kun kerron, että mun ja miehen yhteinen harrastus on ruokakaupassa käynti. Mut se on just tollainen pieni juttu, mikä tuntuu hyvältä. (tää oli varmaan tosi lohduttava kommentti!!)

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Voi parahin Kummitus, tiedän tarkalleen, mitä tarkoitat. Itse kaipaan ihan samaa.

Ja nyt mie huokasen. Huokaus.

-kummitus- kirjoitti...

Anne, en nauraisi tuolle yhtään. Ja kyllä se vähän lohduttaa, että joku kuitenkin jossain ymmärtää.

Oma tila, niinpä. Mutta onneksi on ystäviä edes, ei tämä nyt niin paha tilanne enää ole. Mieluummin ilman kuin huonossa suhteessa. Olen ainakin elossa!

Puhuri kirjoitti...

Taas tuli sellainen hetki, että kotiovea aukaistessani melkein toivoin, että olispa joku ollut odottamassa.

-kummitus- kirjoitti...

Toisaalta jos hankkisi jonkun kotieläimen, niin se saattaisi odottaa uskollisemmin ja olla aidosti ilahtunut saapumisestamme. ;-D