lauantai 18. kesäkuuta 2011

Olympiastadionin suuri ulkoilmakaraoketapahtuma

Kiitos taholle, joka puoliväkisten ja väsyttämällä vonkasi minut mukaansa käyttämään ylimääräisen lipun Bon Jovin konsertissa Olympiastadionilla. Seura oli leppoisaa ja bändi jees. Ehkä vähän enemmänkin kuin jees, ammattitaitoisestihan he soittivat suuressa 80-luvun hittiparaati-ulkoilmakaraokessa!

Nähtävää ja kuultavaa riitti, ihania ovat nykyään käytettävät suuret screenit, puolisokea takakenttäläinen saa silmäniloa aivan uudella tavalla. Samborakin oli jo saatu pois katkaisuhoidosta, herra kieltämättä on vähän kuluneen näköinen, mutta hyvin hän kepittää. Rumpali Tico Torres on taas mies minun makuuni, ikäkin on kohdallaan. Sen sijaan en voinut kuin naureskella kosketinsoittaja David Bryanin 80-luvulta päähän jääneitä kikkaroita, minullakin on ollut joskus sellainen permanentti.

Entäs sitten Jon-poika? Voi voi, herra jossain haastattelussa oli valittanut lihomistaan ja vanhenemistaan. En minä kyllä harmittelisi. Siinä vaiheessa kun sade oli kastellut hänet litimäräksi, hiukset pystyssä ja silmät loistaen kohta viisikymppinen jätkä vetää ympäri lavaa kitaran tai mikrofonin kanssa, niin kuulkaas, vanhalle naiselle tuli monta haureellista ajatusta mieleen. Love is the only rule biisin aikana se sitten tapahtui, jäppinen liukastui lavalla, nitkautti polvensa. Yksi ainoa väärä nuotti väliin paljasti, mitä tapahtui, keikka jatkui normaalisti, tosin ilman laajempaa lavakoreografiaa. Ei hän kyllä senkään jälkeen paikallaan pysynyt, nilkuttaen tai paikallaan heiluen menivät loppusetin hitit.

Biisiraiderit löytyvät varmasti muualta, mitäs minä niitä toistamaan. Hienoja biisejä on bändi urallaan saanut aikaan, ja suomalainen yleisö lauloi välillä kitarisat vilkkuen. Ei oltu mitään maan hiljaisia. Välilla oikein nauratti, että me 44 000 melkein teimme Jonin työn. Sadeviitta piti kuivana. Ei ollut jano eikä nälkä, vessassakaan ei tarvinnut käydä, toisin kuin eräiden... ;-D Terveisiä vaan sille koulukunnalle, jonka mielestä vessassa pitää käydä aina kun on tilaisuus. Ei tarvitse, jos ei pissitä, terveisin sosiaalinen rakko jo vuodelta kivi ja keppi.

Mukava viihdyttävä ilta, kamalin osuus oli koittaa päästä pois stadikalta. Hyvänen aika, että meinasi välillä klaustrofobia voittaa, ennen kun pääsin pois tungoksesta. Ja sitten kotiin. Ei vaan enää väsyttänyt. Sain kuitenkin viime yönä jo seitsemän tuntia unta, en ole enää aivan reporankale. Jospa vaikka saisin siivottua perusteellisemmin tänään pitkästä aikaa. Vaikka hyräillen Bonjovin biisejä ja haaveillen sateenkosteista kohtaamisista vilkkuvasilmäisen miehen kanssa... Traitraitrallallaa, en minä aivan kuollut ole, vaikka usein siltä tuntuukin.

5 kommenttia:

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Jaaahas... herä kysymys siitä, miksi yleensä 50 v. mies on sellainen setämäinen pönäkkä kaulaton beigessä pikeepaidassa kulkeva könsikäs?

On syytä huomioida se, että samanikäiset naiseläjät ovat vetäviä ja värikkäitä eksoottisia puoleensavetäviä kukkasia elämänsää parhaassa vedossa. Vai ovatko?

-kummitus- kirjoitti...

Niinnoh, eivät he kaikki sellaisia ole, vain sellaiset, jotka ovat parittomia. Parhaat yleensä pysyvät suhteessa tai ovat kiinnostuneita samasta sukupuolesta.

Pitää kai se tunnustaa, että jos itse ei enää ole mikään eksootillinen orkidea, vaan pumpulainen tupasvilla, niin turha kai se on etsiä muuta kuin vaivaiskoivuja. :-D

Anonyymi kirjoitti...

Seura ja bändi enemmän kuin jees. Kiitos kaikesta!
T: Satuilija
ps. Reissussa on aina syötävä kun on mahdollisuus ja sama kai koskee vessassa käyntiäkin...

-kummitus- kirjoitti...

:-D Tottahan se tietysti on tuokin. Kiitos itsellenne!

Anonyymi kirjoitti...

Keikan jälkeen oli housut märkänä; johtuikohan sateesta vai jostain muusta?!?!