tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kuljin pitkin pellon laitaa

Helsinki muuttuu ja kasvaa kaiken aikaa. Muistan, kun reilu kymmenisen vuotta sitten ajelin silloisesta kodistani Mummovuoresta työpaikalleni Hertsikan teollisuusalueelle Viikin peltojen halki. Yliopistoaluetta vasta rakennettiin eikä Viikistä ollut valmiina kuin ensimmäiset talot. Siellä oli peltoja ja lehmiäkin näki enemmän kuin nykyään. Nyt kaikki on toisin, tuli taas todettua kun Omahoitajan kanssa kävelimme pikkulenkin maanantaina ennen kauppareissua.

Sen verran on joku asuntoyhtiöistä kunnioittanut Viikin vanhaa olemusta, että on huolinut yhden Äkkijyrkän lehmistä huoltorakennuksen katolle. Minulla kun oli puhelin kotona latauksessa, niin pyysin Omahoitajaa ottamaan pari kuvaa, kun kerrankin olimme huudeilla sopivasti valoisan aikaan.

Makaava muu


Pitäisi itse asiassa käydä taas kuvailemassa myös Viikinmäen muuttunutta kaupunkikuvaa. Siitä on jo melkein puolitoista vuotta, kun ensimmäiset kuvat kävin napsimassa alueesta jonkun kävelylenkkini aikana. Nyt ovat jo ensimmäiset talot valmiita ja uusia pykäävät huimalla vauhdilla. Toivottavasti ilma pysyy aurinkoisena, niin pääsen taas vaeltamaan lähiympäristössä. Koitan ottaa kaiken irti tästä pakollisesta vapaastani, kun tietäisi, että jossain vaiheessa töitä saan, niin olisi paljon rentouttavampaa tämä pakkoloman vietto.


Musiikkipläjäyksen avulla lähetän terveisiä Timolle, Saulille, Jyrkille ja monelle muulle mukavalle, joiden asioita olen taas saanut viime päivinä seurata suomalaisessa mediassa. Kyllä olisi kirveellä töitä. Voi hyvää päivää!

Ei kommentteja: