keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Ärsytyskynnystä koetellaan

Elämä soljuu tasaisen muuttumattomana. Päivät seuraavat toisiaan, tylsistyn. Etsin työpaikkoja, haen töitä, odottelen haastattelukutsuja, käyn haastatteluissa. Syön, nukun, teen ruokaa, välttelen siivoamista, surffaan netissä, pelaan, luen, katson telkkaria.

Viimeksi mainitun kanssa tosin meinaavat välillä hermot mennä, etenkin mainoskanavilla. Yhden pikavippifirman mainoslaulussa kuulen vuoron perään laulettavan nivusista tai viruksista. Käy korviin. Muutenkin ko. yritysten toiminta on minusta eettisesti väärin ja ajaa ajattelemattomat ihmiset helposti menettämään luottotietonsa, nyt vielä ovat vastuussa aivomadostani. Jumangeuda! Sakkoa, vankeutta ja linnaa mokomille!

Toinen kauhistelun aihe on ollut virvoitusjuomajätin jääkarhukampanja. Siinäpä varsin ristiriitainen mainosteko; firma, jonka toiminta on omiaan tuhoamaan ihmistä, aiheuttaa melkoisen hiilijalanjäljen ja auttaa osaltaan jääkarhuraasujen jääkikkareen tuhoutumista, lahjoittaa rahaa "tietoisuuden lisäämiseen". Karhujen paras tapahtuisi, kun ne saisivat olla rauhassa ihmiseltä tai korkeintaan syödä pari pahinta ja limunaadia lakattaisiin valmistamasta. Niin sitä taas ihmistä huijataan ja kiillotetaan julkisuuskuvaa, että osakkeenomistaja olisi tyytyväinen ja ostaisi toisenkin osakkeen. Ja vielä sellaisen järjestön kanssa, jota olen pitänyt järkevänä. Ei mihinkään enää voi luottaaa tässä maailmassa!

Maailma on melkoisen paska paikka sekä ihmisille että elukoille. Ainakin tänä aamuna, voi olla, että huomenna on taas paremmin. Ruusunpunaiset lasini ovat jälleen kerran väliaikaisesti hukassa, olen saattanut jopa istua ne littaan.

2 kommenttia:

Marjaana kirjoitti...

Mulla meinasi tuon jääkarhuasian kanssa räjähtää päälaki irti. Harvoin äidyn ärisemään ääneen sohvannurkasta (viimeksi muistaakseni A-talk ohjelman tahtiin, kun puhuttiin ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuudesta) mutta noille kyllä murisin.

Murisen vieläkin. Mrrrr.

Parempaa päivänjatkoa - täälläkin sataa paskaa niskaan, kele!

-kummitus- kirjoitti...

Se on kyllä kans oikein herkullinen aihe! Siis lainausmerkeissä, saa ihmisen raivon partaalle.

Kyllä se taas tästä! Huomenna on ihan uudet aiheet, veikkaisin.