perjantai 18. tammikuuta 2013

Lämpenee, kylmenee, kuumenee, viilenee, pakkastaa, kuolee

Rakas päiväkirja,

Turmiolan Toini täällä, terve. En enää jaksa yhtään. Tai jaksan, mutta minulla on hetkellinen "ei enää yhtään tänään eikä IKINÄ, syökää päänne ja muut osat, menen ja heitän kirveen kaivoon, menen ja heitän kirveellä kaikkia, sen jälkeen sukellan itse kaivoon perään"-kohtaus. Kävin kahdessa haastattelussa sekä sain yhden hylkäävän puhelun, jonka sivulausessa kysyttiin, olenko excel-guru, olisiko minusta pivot-taulukoimaan, tietotoimistoa pitämään ja lomakkeiden tekoon, siinä sivussa toki oman alani touhut hoitaen. Justiinsa juu, ihan minun ekspertiisiäni liipataan. Mutta päivän ensimmäinen haastattelu meni hyvin. Jopa niin hyvin, että jos ei minua parempaa ole tarjolla, veikkaisin posiitiivista lopputulemaa. Pitää vain odottaa, että he saavat haastattelut loppuun. Päivän toinen oli haastattelu helvetistä.

Ilma on kaunis kuin viileän kylmä upea pohjoinen morsian, aurinko paistaa, lumi kimmeltää, merenperkelekin siellä jossain näyttäytyy, maisema on Helsingin turistipamfleteista, ja minä rääväle, pohjoisten metsien karvaturri ja loka, loikin epävarman metsäsian tai poron askelin kohti uskomattoman upeata villaa Eirassa. Historia havisee ympärilläni ainakin kaksi kertaa ikäni verran. Tiedän olevani entisen Helsingin periferiassa. Tiedän myös olevani väärässä paikassa. Ihailen residenssin jumalaista juuri remontoitua sisäosaa, seinämaalauksia ja lyijylasi-ikkunoita. Vastustan kiusausta ryhtyä kuvaamaan niitä kännykkätallentimellani. Talon isäntä, potentiaalinen esi-ihmeeni, esittelee paikkoja minulle kuin maksettu opas. Hieno alku.

Sitten tulee haastattelu. Konsulentin perkele on myöhässä, hän ei ilmiselvästi ole valmistautunut pätkän vertaa, minut on vedetty pakasta ensimmäiseksi, jolta ei odoteta mitään. Eikä edes kättele minua! Olen väärin pukeutunut, sen huomaan nopeasti. Minulle v*tuillaan. Potentiaalinen esihenkilö saa minut sekoamaan sanoissaan. Sekoilen niissä itsekin, en enää muista, mitä minun oli tarkoitus sanoa. Vaikka olisin ollut periaatteessa hyvinkin täydellinen hakemaani työhön, tiedän, etten tule sitä saamaan. Oikeastaan säästän itseni suurelta harmilta, lohdutan itseäni, koska tappoa ja murderia olisi voinut hyvinkin olla liikkeellä, mikäli minut sinne olisi haalittu. Haastattelusta lähtiessäni huomaan, kun aulassa odottaa täydellisesti pukeutunut ja kaikki karvat kohdallaan oleva kandidaatti. Kultaiset korut vilkkuvat, purperreja ja hermeksiä on liikkeellä. Tiedän, ettei minulla ole enää jatkoa kyseisen paikan suhteen. Eikä minua enää edes harmita!

Paluumatkalla pysähdyin suutarissa. Ne ostamani liukasteluraudat eivät koskaan istuneet kenkiini. Tai niinnoh, istuivat kyllä, mutta eivät yltäneet kiinni, sen verran korkeajalkainen olen. Pakko oli käydä hankkimassa jatkopalat, suutarista, kun ei kerta pirsmasta saanut. Kotona kun testasin, nyt homma toimii! Ilo! Loppui se ininä, ettei muka Tsadissa voi talvella kävellä tappamatta ranteitaan, terveisin kolmesti ranteensa murtanut kaveri. Toivottavasti ne toimivat, kun seuraavan kerran jalkani ulos laitan vakavamielisesti, milloinkahan sekin tapahtuu?

Kotona tein ensin juustokakun (kun nyt kerta opin sen), mikäli hyvin käy, täällä on open house kuplien kera. Tai sitten saavat naapurin herrat yliannostuksen kaggua. Sitten tuli talonmies - ei kun heitä ei saa enää sillä nimellä kutsua, huoltomies - avecin kanssa, joku opportunisti, eiku oppipoika sillä oli matkassa. Sillä välin minä väänsin lihapullataikinaa, kun he korjasivat wc-istuimen ison huuhtelun ja olohuoneen patterin. Nyt saa räyhäkkäästi kakkia ja ottaa välillä villasukatkin pois, koska täällä on lämmin. Uskomatonta! Lämpö!

Tajusin jotain itsestäni. Minähän olen ihan vahingossa päässyt opiskelujeni jälkeen paikkaan, jossa ulkoiseen habitukseen ei ole kiinnitetty turhan paljon huomiota. Voi kai minua luuseriksikin kutsua, kun tiedän kaikesta vähän, mutta en mistään riittävästi. Sillä perusteella minut on otettu töihin aikanaan, ei ulkoisin seikoin, ei minkään alan asiantuntijana, vaan yleismiehenä, niin ihmeellistä kun se onkin, näin jälkikäteen ajateltuna. Silloin vielä sellaisille ihmisille oli töitä. Minun ei vaan silloinkaan annettu kukkia, koska esihenkilöni rajoitti minua, minun kuviteltiin pysyvän aina samanlaisena. Siitähän suurin osa mutinadilemmasta tuli, rutisin tahtovani lisää vastuuta, koska tiesin liian hyvin työni, eikä minulle annettu lisää. Olen hallinnon ihmelapsi, teen mitä tahansa, mutta missään lajissa en ole ekspertti.

Olen luottanut aivan liikaa siihen, että olen kiva, mukava ja hauska. Paskat sellaista ihmistä enää etsitä minnekään, päinvastoin se vaikuttaa epäilyttävältä. Toisaalta jos hakisin paikkaa ahdistuneena, masentuneena ja pariin kertaan tapettuna, niin potentiaalinen työnantaja varmaan soittaisi minulle piipaa-auton, eikä laskisi enää liikenteeseen, jos yhteiskunnallisesti ajatteleva olisi. Sekin nimittäin tuli mieleen tuossa "ei kivassa" paikassa, kun yksi kysymyksistä liippasi suhteellisen läheltä, onko minulla minkälaista kokemusta alasta, olisin voinut kertoa, että juu on, ihan omakohtaista. Eikä kukaan auttanut silloinkaan. Siinäkin mielessä se varmaan olisi ollut huono työ, parantaja olisi koittanut salakavalasti parantaa itsensä takaapäin.

Kunpa osaisin muutakin kirjoittaa kuin päiväkirjaa! Kunpa tulisi lottovoitto! Ameriikan perintö! Kunpa olisin kokki! Kunpa saisin BetB:een! Kunpa olisin mies, enkä hiiri, kunpa olisin rohkea leijona. Kunpa minulla olisi selkeä suunta ja tahto edetä jonnekin, eikä vain lillua ja vanutella. Mutta kun en ole, olen kovin rajallinen ja kovin heikko. Tämän kanssa sitä on vaan elettävä, nyt taitaa olla vähän liian myöhä enää ryhtyä väkivaltaisiin ohjausliikkeisiin. Onhan se hienoa, että on edes päiväkirja ja kolmisenkymmentä lukijaa. Onhan se hienoa, että on ollut elämä.

Rakas päiväkirja. Olen niin väsynyt. Minä en ehkä jaksa tätä.

9 kommenttia:

ambra kirjoitti...

Höh, jaksatpa! Sä oot niin hieno <3 Ja tää kirjotus kanssa, vaikkakin surullinen.

Mikä on BetB? Toivottavasti saisit sen, jos se on kiva!

Maketsu kirjoitti...

Tänään, hyvin nukutun yön jälkeen, kaikki näyttääkin jo paremmalle. Vai mitä?

Onnellista viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Ambra, BetB on bed an beakfast. Bloggeri kiusii, kun yritän tehdä et-merkkiä.

Maketsu, kunpa voisinkin sanoa, että paremmalta näyttää ja nukuttu on. Noh, seuraavassa elämässä muurahaisena sitten.

-kummitus-

Anonyymi kirjoitti...

Voi Kummitus! Parempaa tätä päivää sinulle toivon, jaksamista! Kun luin kuvailuasi kävelystäsi Eirassa ajattelin, että oletkohan koskaan yrittänyt myydä pakinoita lehteen tms muita juttuja?
T. Eevis

-kummitus- kirjoitti...

Heheheh, ei näistä minun jutuista nyt kukaan maksamaan alkaisi. On niitä ihan koulutettuja toimittajia, journalisteja ja pakinoitsijoitakin jonoksi saakka varmaan tiedotusvälineiden ovilla.

Mutta kyllähän se taas tästä, päivä kerrallaan, naurua läpi kyynelten, aidanseipäänä ja liikoja ajattelematta. Olen jopa harkinnut hiusten vaalentamista, että voisin hankkia korvien väliin tuulitunnelin, eikä tarvisisi ajatella enää mitään.

Lissu kirjoitti...

Kyllä jaksat.

Kuvauksesi eteläisestä
kaupunginosasta oli hersyvä. Onneksi siellä asuu muunlaistakin tallaajaa. Ja osa hyvin
toimeentulevista on tavoiltaan ja olemukseltaan hyvinkin boheemeja. Kultarahan toisella puolella ovat sitten nämä helmet ja hermekset.
Äkkiä sinä hankit ekspertiisiä esimerkiksi pivoteihin ja lomakkeiden rakenteluun, jos niitä tarvitaan. Netistä löytyy hyviä ohjeita, ja sitten vaan treenaamaan. Tältä suunnalta voisi löytyä myös painettuja oppaita. Viikossa otat helposti haltuun molemmat, jos vaan saat taiottua tarvittavat ohjelmistot käyttöösi.
Sillä hiustenväri ei pelasta tapauksessasi ajattelulta. Mutta muuten saattaa kyllä piristää!

-kummitus- kirjoitti...

No, jaksan jaksan, välillä vaan on pakko purkaa ahdistusta korvain välistä, että jaksan.

Oppisinhan minä varmasti, kun saisin itsestäni sevverran irti, että alkaisin touhuun. Jonain päivänä ehkä.

Timo Lampi kirjoitti...

Kyllähän tollanen syö naista. Jaksuja!

-kummitus- kirjoitti...

Pakkohan tämän joskus on loppua. Jotenkin vaan toivoisi, että se tapahtuisi suhteellisen pian.

Kiitos, Timo.