maanantai 14. tammikuuta 2013

Oioi, aikoja ja tapoja

Pohdiskelin tapahtumaköyhää elämääni, huomaan kehittäneeni omituisia tapoja työttömyyteni jatkuessa.

Keitän kahvia vain aamulla. Nykyään keitän kahvin kahdeksi aamuksi kerrallaan, toinen kupillinen (0,4 l) menee termokseen, josta lämmitän sen mikrossa seuraavana aamuna. En ole huomannut merkittävää pahentumisilmiötä. Voi tosin olla, että makuaistini on kuolemassa. Voi olla, että tummapaahto kestää paremmin termoksessa kuin vaaleapaahto. Lämmitän myös maidon mikroaaltouunissa, koska tahdon kahvini kuumana, en haaleana, käytän niin paljon myös maitoa, että se viilentäisi kahvin jääkaappikylmänä kuppiin osuessaan. Iltapäiväkahvi on kadonnut repertuaarista kokonaan ja iltakahvia juon vain silloin, kun siihen on kissanristiäisissä tarjolla jallua, viskiä tai muuta soveliasta alkoholia sekä kermavaahtohöttöä.

Välttelen kaupassakäymistä. Siellä ahdistaa. Siksipä yleensä vähän kaikki on loppu, ennen kuin saan pakotettua itseni pesemään hiukset ja laittamaan ihmisvaatteet päälle. Samasta syystä työhaastattelut ovat helvetistä. Viikonloppuisin yleensä saan vaatteet päälle ja naaman kammattua, koska tulee tavattua ystävällismielistä sakkia. Huomaan pieniä erakoitumisoireita itsessäni, mutta toisaalta ei se vaarallista ole niin pitkään, kun kuitenkin menen haastatteluihin ja käyn kaupassa. Tälläkin viikolla on luvassa molempia.

Oikeastaan kaikki elintoimintoni ovat hidastumassa työttömyyden edetessä. En jaksa siivota, en tiskata enkä pestä pyykkiä, koska ei ole tarvetta ja aikaahan on. Roskien vieminen on nyt vielä toistaiseksi onnistunut, en ole ryhtynyt keräilemään roskapusseja minnekään jemmaan. Lakanoiden vaihtosykli on hidastunut, vaikka tiedän varsin hyvin, miten ihanaa on solahtaa puhtaisiin lakanoihin. Pyykkiä ei muutenkaan tule juuri nimeksikään, koska olen yksin kotosalla suurimman osan aikaa.

Vaikka raha ei kasvakaan enää puissa, olin pakotettu vierailemaan E. Bruunin verkkokaupan alennusmyynnissä. Sieltä löytyi se juliste, jonka perään kesällä huutelin, mutta joka jäi ostamatta, koska lamaannuin. Koska en osannut valita kahden välillä, otin toisenkin. Onpahan olohuoneen isoon kehykseen mitä vaihdella. Siinä tähän saakka nakottanut Beatles-juliste on ollut kurja korvike, paremman puute. Kun on lapsuutensa viettänyt Bruunin julisteita katsellen, ne vain jotenkin huutavat minulle nostalgiaa ja estetiikkaa. Yksi parhaita muistojani lapsuudesta ovat ne pienet limunadipullot, joissa oli repäisykorkki tai rengaskorkki. Sain joskus saunaan lauantaisin sellaisen, miten hyvältä maistuikaan lasillinen limpparia ja saunalenkki! Viikonloppuna muuten join lapsuusaikojeni lempilimpparia, Omenaporetta, pienen pullollisen roskaruuan kanssa. Olipa se hyvää!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas!

Samasta lamaannuksesta kärsin minäkin. Katsoin juuri kalenterista (siis katson kalenterista!!!) milloin tarvitsee seuraavan kerran näyttää ihmiseltä: se on ylihuomenna. Tosin gynellä vieraillessa ei varmaan tarvitsisi niin kovin paljon tuohon yläpäähän panostaa... mutta kuitenkin. Kaupassa käynnin kanssa minulla on juuri päinvastoin: se on ainoa jokapäiväinen aktiviteetti ja ilo. Käyn marketeissa ja sellaiseen aikaan, että en varmasti törmää muihin kuin työttömiin ja kotiäiteihin. Muutenkin ajoitan vähäiset liikkumiseni siten, että en varmasti törmää ex-työpaikan tyyppeihin. Ahdistaa jo ajatuskin.

Muutenkin allekirjoitan elämäntyylisi. Ei meilläkään siivota kuin pakon edessä ja pyykkiä pesen sitä tahtia kun lapselta loppuvat käyttövaatteet.

Ei voi sanoa kuin että You've gone a long way, Baby! Kun vertaa entiseen elämään ja minään! Mihin tässä vielä päätyneekään....

-kissa-

Timo Lampi kirjoitti...

Samallail mä lamaannuin alkuusa, ku mut eläkkeelle potkastii, mut kyl se siitä.

Omenapore on maailman parasta limpparia. Ostan sitä sillontällön 1½litran putelin ja kummasti se hävii jääkaapist, vaik en itte siihen koskis olleskaa.

-kummitus- kirjoitti...

Kissa, katellaan nyt vaan loppuun saakka tämäkin raina. Mene tiedä, jos on vielä pahempaa tarjolla jatkossa...

Timo, odottelen siis heräämistä rauhassa. On se hienoa, että muutkin siitä sokerilitkusta tykkäävät, enkä vain minä.

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Oi, minulla oli kunnia tietää Mr. Bruun ihan livenä lapsuuden Suomenlinnassa. Halusin välttämättä käydä aina heillä vessassa, koska vessan oven sisäpuolella oli maailman tyylikkäin hyljejuliste.

-kummitus- kirjoitti...

Hehe, hra Bruun on edelleen elossa. Voit siis uusia tuttavuutesi häneen. Tai sitten ostaa itsellesi oman hyljejulisteen. ;-D