keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Tottua saan steppailemaan

Toinen urheiluhetki takana. Steppilaudan kanssa todennäköisesti jaksan liikkua jatkossakin, mutta venyttelyä ei saa unohtaa! Nyt jo olivat vähän pohkeet kipeinä. Mie mitään penikkatautia kuitenkaan tahdo, vaan paremman kiipeilykunnon kesäksi. Laihtumisestakin viis, alan olla aika tyytyväinen tähän muotooni, olen sitten tällainen. Mutta hapenottokyky on saatava paremmaksi, tahdon vaeltamaan! Siispä laulelen kuin K. Röyhkä nuorempana, että ”mulle punkit näyttää keskisormeaan, mutta minä tyttö steppailen vaan...”

Sain luettua kirjan, Linnunradan käsikirja liftareille jatko-osan, Vielä yksi juttu, jonka on kirjoittanut Eoin Colfer. Minulla olivat todennäköisesti odotukset niin korkealla, että myös tipuin aika korkealta. Jotenkin se mikä Adamsin kirjoissa oli hauskaa, oli nyt tylsää, ne selitykset, niitä oli liikaa eivätkä ne naurattaneet. Sen sijaan tarina itsessään oli aivan Adamsin tasoa, ellei jopa parempi. Jatkoin kirjallisia ponnistelujani, otin lukuun Neil Gaimanin Hautausmaan poika-kirjan. Se osoittautui jo alkumetreillä niin ihanaksi, että pakko oli panna kirja pois, että jäisi iltalukemista useamammaksi illaksi. Kuvituskin on äärikaunista, tummaa ja synkkää.

Aamulla pääsin aasialaisperäisen laulavan bussikuskin kyydissä rautatien varteen. Hupaisaksi tilanteen teki se, että hänen autossaan soi aasialainen iskelmämusiikki, sellainen yli-imelä länsimaistettu aasialaisuikutus ja kertosäkeissä kuskimme liittyi kuoroon mukaan. Ensin nauratti, sitten sattui korviin. Mieluummin Kaukoa mulle, kiitos.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei meillä mieltymykset mene yksiin noissa kirjoissakaan. Minun osastoni on puhdas hömppä!
T: Satuilija
ps. Tervetuloa vaeltamaan.

zenonah kirjoitti...

Mä luin pari viikkoa sit sen Hautausmaan pojan, ja itkin lopussa, kun tunteellinen nössö olen :D Ihana kirja! Colferin omista kirjoista olen tykännyt, mutta Linnunradan kaikki viis, jotka luin kun ovat vähän kuin jo klassikkoja, olivat musta ihan sikatylsiä.

-kummitus- kirjoitti...

Satuilija, ellemme olisi tavanneet niin kuin olemme tavanneet, luulen, että yhteiset asiat olisivat aika vähissä, mutta nythän sillä ei ole mitään väliä, koska olemme tavanneet ja meillä on kivaa yhdessä. Ei siihen muuta tarvita. Ja kaikkein kivointa on huomata itsestäänkin, että siinä sitä ollaan ja kivaa on. Oliko riittävän hankala ja pitkä sopotus? ;-D

Zen, Colferin kirjat ovat siis niin UUUUHHHHH! Artemis on IHANA! Anna Linnunradalle mahdollisuus, sen saa myös kuunnelmana, sillä tavoin mie sen eka kerran kuulin. :-D

Voi olla, että joudun tässä vielä kirjastoon. Sinne kun ei ole pitkä matka. Se on oikeastaan äärilähellä.