Olen viime aikoina löytänyt itseni ajattelemasta, että mina sitä sitten kuolen oppimatta rakastamaan. Vanhemmilta kun ei siihen lajiin oppia saanut, lähinnä viskattiin kylmään veteen ja tokaistiin perään, että ui tai huku. Siitä johtuu, että kielsin jo lapsena itseäni hankkimasta omia lapsia, koska tiesin, etten osaisi niitä kasvattaa tai rakastaa, olinhan vanhempieni lapsi. Eikä näköjään ikä saanut minua opetettua valitsemaan itselleni sopivaa vastakappalettakaan, kai se pitää paikkansa, että kun ei rakasta itseään, ei osaa vaatia vastarakkautta. Tyytyy liian vähään.
Kamala ajatus. Minulta jää kokematta jotain tässä elämässä! Jään vajaaksi!
Mutta takaisin maaillisiin asioihin, niillähän minä elämääni täytän, ettei vain tarvitse ajatella liikaa asioita, joihin ei ole ratkaisua. Töissä ei nimittäin tunnu jäävän mitään kokematta. Minut ylennettiin eilen pikkujoulujärjestelyjen vastaavaksi. Kollega, jonka johdolla olemme asioita touhunneet, sairastui ja saapuu töihin maanantaina, jos vielä silloinkaan, keuhkoputkentulehdus, korvatulehdus ja tästä kaikesta johtuvat rytmihäiriöt. Sillä lailla, kannattaakin levätä kunnolla. Saa nähdä miten pikkujoulujärjestelyissä vielä käy. Yleensä minä olen nimittäin huolehtinut vain somistamisesta, nyt tulevat pöytäjärjestelyt, kattaminen, lavanrakennus ja muutama muu jännittävä hommeli. Todennäköisesti pannukakku ja haukut päälle.
Typerien työpikkujoulujen takia en myöskään pääse ystäväni syntymäpäiville. Pöh sillekin. Onneksi tuli se blinikutsu lauantaille, jotain kivaa ja ajatukset töistä poisvievää odotettavissa. Kestän huomattavasti paremmin typerät työasiat, jos vain saan vastapainoksi tehdä jotain aivan muuta vapaa-ajallani. Ja saanhan minä tietysti taas hyvin työtunteja kasaan jouluvapaita varten joutavista pikkujouluista. Mutta hauskat ne eivät ole enää olleet moneen vuoteen.
Suutarilla koin järkytyksen; luottosuutarini oli jäänyt eläkkeelle! Hän oli myynyt liikkeensä Forumissa aikaisemmin toimineelle suutarikaksikolle, hyvää jälkeä tuntuivat hekin tekevän, ehkä jatkan asiakassuhdettani heidän kanssaan, vaikka korkolappujen vaihdon hinta olikin noussut. Pahkeinen, veivät minulta 4 euroa enemmän parilta. Mutta mitä nyt yksi 8 euroa tekee sen huomion rinnalla, että jään vajaaksi persoonaksi?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Noh, jos yhtään lohduttaa, niin minä kuolen niin, etten osaa edes kaivata sitä rakastamista.
Kyllä minä aina välillä rakastan ihan hurjasti elämää ja jotain sellaista abstraktimpaa, mutta ihmisiä kohtaan en ole oppinut oikein tuntemaan mitään. Tai sitten vaan niitä negatiivisia tunteita.
Tai jospa tämä onkin vain joku vaihe... yöh.
Kyllä sinä olet ihan kokonainen ja riittävä tuollaisenaan. Eri asia on sitten se, että elämässä saa ja on hyväkin olla unelmia ja tavoitteita. Niiden perässä kipittäessään pysyy vauhdissa ja vetreänä niin kauan kuin elämää ja voimia riittää...Sitäpaitsi rakkautta on niin monenlaista..:)
Kamala ajatus, että elämämme olisi ennalta määrättyä sen mukaan, millaiset vanhemmat, koti tai lapsuus on ollut. Vaikka ne toki vaikuttavat paljon elämäämme. Luin keväällä erään kirjan, jonka jälkeen totesin että elämässäni kaikki on mennyt juuri niin kuin kirjassa sanottiin. Kamalaa. Toivon ja uskon kuitenkin, että on mahdollisuus muutokseen, oppimiseen ja siihen, että elämä voi yllättää.
Penni, mie olen kirjoista lukenut siitä rakkauvvesta. Tiedän siis mitä kaipaan. ;-D
Millan, tottahan se on. Sitä vaan taitaa aina kaivata sitä, mitä ei saa.
Niina, en mie sitä tarkoittanut, että vanhempia syyttäisin. Totesin vain, etten heiltä rakkautta saanut, enkä näköjään itsekään osaa sitä vastaanottaa. Ihan se on oma "vika", ei kenenkään muun.
Ja voihan niitä ihmeitäkin tapahtua, mistä sitä ikinä tietää.
Minulla on sellainen tuntuma, että kyllä sinä osaat rakastaa. Et vain ole löytänyt sellaista, joka on rakkautesi arvoinen. Niin luulen ma. Sinulla on lämmin, kaipaava sydän, jonka olet luovuttanut hetkeksi epäluotettavalle yksilölle. Ja ihan varmasti olet rakastanut häntä, mutta hän rikkoi rakkautesi ja luottamuksesi. Siitä toipumiseen kuluu tovi jos toinenkin. Vielä tulee se päivä, jolloin tunnet itsesi tarpeeksi rohkeaksi rakastamaan. Niin uskon ja toivon. :)
Lähetä kommentti