Ensi viikonloppuna tapaan elämäni ihkaensimmäisen parhaan ystävän. Olemme tunteneet 6-vuotiaista saakka, edellinen kerta, kun olemme tavanneet, oli toukokuun lopussa 1983. Pääsimme silloin ylioppilaiksi, seilasimme humaluspäissämme lakit päässä pohjoisemman kaupungin torilla aamuyöstä. Sittemmin kirjoittelimme, mutta elämä tapahtui ja kirjoittelukin jäi.
Ystäväni löysi minut naamakirjasta pikkuveljeni avulla. Siitä lähtien olemme varovaisesti kirjoitelleet ja ensi perjantaina se sitten tapahtuu, tapaaminen keskellä Suomea. Hän saapuu pohjoisesta, minä etelästä. Minua nyt vähän jo janskättää., tunnemmeko toisemme, tavoitammeko samanlaiset fiilikset kuin aikoinaan. Me nimittäin olimme melkein kuin kaksoset (äitimme jopa pukivat meitä samalla tavoin), puhumattakin tiesimme mitä teemme. Tuleeko viikonlopusta pelkkä nostalgiatrippi, vai saammeko kehitettyä ihan oikean aikuisystävyyden?
Ennen jälleentapaamista tosin pitää hoitaa työasiat siihen kuntoon, että voin poistua toimistolta perjantaina jo puolenpäivän jälkeen. Samoin on hoidettava taas ottoveljen talousasioita, hän seilaa edelleen pitkin eteläisiä meriä ja sielläkin on talvi pikkuhiljaa koittamassa, talvivaatteita kuulema joutuu hankkimaan. Minun taas pitäisi hoitaa kotiasioita, pyykkejä, pullonpalautusta ja siivoamista. Yyh, ettei sitten yhtään tee mieli.
Mielestä tuli mieleen, että aika ankea on olo korvien välissä, mutta se ei ole masennusta. Korkeintaan kaamoshibernaatiohalua. Voin paremmin kuin vuosikausiin, silloin masensi kesät talvet. Oli sitä tappoa ja murderia liikkeellä, vaan eipä ole nyt juuri. On vain talviunitarve.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Jännää todella!
Minäkin olen netin kautta löytänyt ensimmäisen "parhaan ystäväni". Ei olla toistaiseksi tohdittu suunnitella tapaamista, varmaan molemmat pelkäävät lumouksen särkymistä. Toisaalta kyllä uskon, että kyllä se sen kestäisi. Ehkä jonain päivänä...
Eilen vasta todenteolla havahduin tähän pimeyteen, vielä kukkii pelargoniatkin parvekkeella. Ja reilun kuukauden päästä alkaakin päivä jo pidentyä :)
(Pelargoniat kyllä todennäköisesti luovuttavat ennen sitä)
Kyllä se kannattaa tavata, te kuitenkin tiedätte toistenne elmästä asioita, joita kukaan muu ei tiedä. Mie kyllä kerron, kuinka meillä meni.
Pelakuut voivat hyvinkin selvitä seuraavaan kevääseen lasitetulla parvekkeella. Elä turhaan viskaa pois. ;-D
Lähetä kommentti