maanantai 7. helmikuuta 2011

Ajattelen, siis olen

Tulossa on käsittämätön työviikko. Vieraita lappaa ovista ja ikkunoista ja puolet jutuista on tekemättä, kun eivät isännät ole saaneet ajatuksiaan selväksi. Toisaalta hyvä niin, poden edelleen jonkin valtakunnan morkkista viikonlopusta, enkä edes ole tehnyt mitään! Silloin on hyvä keskittyä töihin.

Ajattelen muutenkin liikaa. Etenkin kun ajattelen vanhoja, enkä edes ymmärrä siirtyä ajatuksissanikaan eteenpäin, miten sitten voisin tosielämässä? Onneksi tiedän, että olen aika kevyt. Minulla ei ole tapana jäädä vellomaan asioihin kovin moneksi päiväksi. On se hieno asia, että tuntee itsensä, vaikkei mitenkään mairittelevaa olekaan todeta olevansa hattara tuulessa.

Ajatteleminen olisi kyllä syytä lopettaa. Se on ihan yliarvostettu laji.

8 kommenttia:

ambra kirjoitti...

Hattara tuulessa kuulostaa minun runollisiin korviini ihan mahottoman suloiselta :) Tsemppiä viikkoon!

-kummitus- kirjoitti...

Eiköhän se tästä. Pakkohan se on. Mutta jos jo pelkästä ajattelusta saa tällaisen olon aikaan, niin mitenhän kävisi, jos oikeasti lankeaisi johonkin?

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Minä oikein odotan, että olisi jotain mihin langeta, että varmasti tietäisi olevansa elossa ja tunteet myllertyisi ihan huikeisiin sfääreihin... Sitä ootellessa, menen potemaan lentsua sänkyyn.

Makoilustakin voi tulla morkkis, ei jaksa siivota tai ulkoilla. Vaarallista.

-kummitus- kirjoitti...

Minä en tiedä uskallanko enää ikinä, toivottavasti joskus edes vähän keksiä. Parisuhteet saavat puolestani olla rauhassa, niihin en enää oikein usko.

Jaa, paitsi voi kai se keksisuhdekin olla parisuhde, ainakin jonkinlainen.

Puhuri kirjoitti...

Käsittämättömissä työviikoissa on se hyvä puoli, ettei ehdi liikaa ajatella suhteellisuusteorioita tai ylipäätään mitään.
Paitsi joskus sellainen pieni vaaraton (=toivoton, epärealistinen, järjenvastainen, mutta poskia punastuttava) ihastus saattaa hetkellisesti avittaa työtehoa. Puhun siis omasta kokemuksestani, mun ihastukset ovat nykyään aina pieniä, vaarattomia ja onneksi nopeasti ohi.

-kummitus- kirjoitti...

Noh, se nyt oli vaan sellainen puuskahdus. Kyllä se ohi menee ja hautautuu taas normielämän pyörteisiin. On tässä jo sen verran pitkään tullut ilman eleltyä, että eiköhän siihen ala tottua.

Penni kirjoitti...

Ajattelemisen voisi kyllä joskus napsauttaa pois päältä. Etenkin kun on tällainen raskassoutuinen junnaaja kuin minä. Se kepeys olisi minulle hyväksi. Kevytkeksiä en kykene edes kuvittelemaan, ja muutenkin keksihommat taitaa olla mennyttä aikaa. Mutta ei se mittään, ei siihen kuale (siis ihan minäkohtaisesti, muista en tiedä).

Mutta kai meitä vakavikkojakin johonkin tarvitaan. Tasapainottamaan... jotain?

-kummitus- kirjoitti...

Vakavikkoja tarvitaan! Etenkin pitämään hattarat maanpinnalla. :-D

Eiköhän meillä kaikilla joku paikka ole, kun kerta tänne on viskattu.